torstai 30. toukokuuta 2013

Apsua ja estekurssin päivät 3 ja 4


Kävin siis keskiviikkona aamupäivällä Apsun luona. Sää oli todella helteinen ja kuuma, mutta pieni tuuli onneksi kävi niin ei ollut ötököitä! Siivosin ensin karsinan ja sain sitten Apsun sisälle. Harjasin ja laitoin varusteet päälle ja menin kentälle. Apsu oli todella laiskalla tuulella. Varmasti tuo kuumuus teki sen, kun tuntui ettei olisi millään halunnut liikkua. Tai siis kyllähän se liikkui, mutta hyvin hitaasti ja laiskasti. Laukatessakin sai oikein kannustaa kokoajan. Verryttelyjen jälkeen alkoin kulkemaan vähän omallakin moottorilla. En halunnut tehdä mitään kovin rankkaa, sillä illalla oli tiedossa vielä estekurssin tunti. Keskiympyrällä hain rentoa ravia ja laukkaa ja kun ne onnistui niin ravailin sitten kenttää ympäri. Meinasin lopuksi lähteä taluttelemaan radalle, mutta tallin omistaja sitten sanoi, että kokeileppa huviksesi mennä ihan ratsain.

Apsu ©Netta

En siis ole käynyt Apsun kanssa paljoakaan radalla, sillä Apsulla on ollut tapana kääntyä väkisin takaisin tallille päin ja mikäli sitä ei ole hyväksynyt, on saattanut pukki lentää. Minullahan ei ollut myöskään "koulutunnin" jäljiltä turvaliivi päällä, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla. Alkumatka meni hyvin, välillä jos Apsu hidasti niin rohkaisin sitä puhelemalla ja päästiinki jo 1/3 radasta käveltyä kun stoppi tuli vastaan. Apsu kääntyi tallille päin. Mietin hetken, että kun ollaan jo tänne asti päästy niin nyt en anna periksi. Niinpä matkaa sitten jatkettiin peruuttamalla. Peruutin varmaan jotain 7 askelta ja käänsin Apsun takaisin menosuuntaan. Tämän jälkeen loppumatka mentiin yhteisymmärryksessä eikä Apsu missään vaiheessa kääntynyt takaisin päin. Kyllä oli voittajafiilis! Olin ylpeä!

Tallilla sitten purin Apsun ja huuhtelin hiet selästä ja päästin sen syömään vihreää pienelle laitumelle. Apsu oli ihan hämmentynyt, että mitä? RUOHOA!? Ja jäi tyytyväisenä syömään sinne, kun lähdin skootterilla kotia päin ajelemaan.

Illalla sitten suuntasin taas ratsastuskoululle. Tälläkin kertaa ratsuksi sain Mondon. Mondo oli paljon vahvempi tällä kertaa kuin viimeksi, sillä viimeksi se tuli suoraan toiselta tunnilta, mutta nyt oli saanut huilia karsinassa ennen minun tuntia. Alkuun tuntui ettei pidätteet mene läpi. Tällä kertaa tehtävä oli vieläkin haastavampi. Tehtiin siis todella pieniä teitä. Tässäpä kuvaa vähän yhdestä osasta tehtävää:

Tultiin tehtävää ensin ravissa. Eli tultiin oikealta kaarrettiin tiukasti ekalle estelle, jonka jäkeen käännettin tiukasti vasemmalle ja hypättiin toinen este, jonka jälkeen kaarrettiin tiukasti oikealle ja hypättiin kolmas este. Ravissa tämä sujui ihan hyvin Mondolla.

Sittenpä tehtävää tultiinkin jo laukassa. Edellisestä kerrasta viisastuneena, ajattelin että ratsastan nyt vähän rohkeammin ja sehän onnistui! Tultiin kokoaika laukassa, vaikka toisen esteen jälkeen meinasikin vähän karata isommalle tielle. Ratsastuksestani löytyi myös ongelma. Tiukissa kaarteissa tasapaino ei jotenkin pysy mukana, vaan nojaan monesti ulkojalustimelle, mikä aiheuttaa sen että irtoan monesti myös satulasta. Ei siinä, pysyin kyllä kyydissä, mutta opettaja sanoi, että voisin rohkeammin nojata sisäänpäin. Toisella kerralla nojasinkin, mutta jotenkin meinaan vaan jäädä liikkeestä jälkeen. Tätä täytyy harjoitella!

Kentällä oli siis muitakin esteitä kuin nuo kuvassa näkyvät ja lopuksi tehtiinkin rataharjoitusta siten, että ensin oli perusrata, jonka jälkeen uusinta mihin sisältyi tuo kaarretehtäväkin. Perusrata meni hyvin, Mondolla on kiva ottaa tilaa ja mennä pitkiä teitä, mutta kun heti perusradan viimeisen esteen, eli sarjan okserin, olisi pitäny kääntää tiukasti, niin eihän se Mondo mihinkään kääntynyt. Olin todella pahasti käännöksessä myöhässä, joten jouduin tekemään ylimääräisen voltin, jotta päästiin aloittamaan uusinta. Ehkäpä ensi kerralla voisi yrittää olla hereillä.

Tänään oli sitten estekisakurssin viimeinen päivä, eli estekisat. Olin varautunut ratsastamaan Mondolla, mutta en saanutkaan sitä. Valitsin sitten Ladyn, kun olin sillä viime aikoina aika paljon mennyt. Heti ensimmäisenä käteeni lätkäistiin paperi missä oli ratapiirros. Olihan se vähän hämmentävää siitä ruveta rataa opettelemaan, varsinkaan kun sitä ei kovin kauaa ehtinyt katsoa. Kertasin sitten rataa paljon alkukävelyjen aikana ja se alkoi jo painua mieleenkin. Alkuverkan aikaan vielä varmisteliin radan kulkua ja neuvoin paljon muitakin kun muistin sen niin hyvin. Hypättiin muutamat verkkahypyt ja Lady oli taas todella laiska, vaikka välillä intoutuikin esteillä.

Sittenpä olikin jo radan vuoro. Ja minä olin ensimmäisenä! Heti kun olin saanut läthöluvan ja annoin Ladylle pohkeita niin se rupesi pakittamaan! Mitä ihmettä!? Ilmeisesti olin itse liian jännittynyt, että Ladykin ihan kummissaan ihmetteli että mitä siellä sähellän. Pääsin kuitenkin vauhtiin ja rata meni ihan hyvin, vaikka laukka tippuikin pari kertaa raville ja oli todella raskasta ratsastaa Ladya Mondon jälkeen. Perusrata meni hyvin, ei yhtään pudotusta ja toiseen vaiheeseen jatkettiin suoraan perusradalta. Toinenkin vaihe meni ihan hyvin, vaikka Lady kerran melkein pysähtyi, kun yritin kääntää sitä hieman liian tiukasti. Ja viimeisen esteen jälkeen oli tyytyväinen, ei yhtään pudotusta. KUNNES. Tuli sellainen tunne, että ihan kuin jotain olisi jäänyt välistä... Ja niinhän siinä oli käynyt. Olin unohtanut kokonaan yhden esteen!

Oikeastihan siitä tulisi hylätty, mutta koska en ollut ainoa joka unohti radan, eikä minun lisäksi perusrataa tullu puhtaasti kuin kaksi muuta, niin sijoituin toiseksi. Tavoitteena minulla oli, että pysyisin kyydissä ja tulisi puhdas rata, joten tavoite saavutettu! Ja olihan se ihan kivaakin. Kiitos Lady!

Minä ja Lady tunnin jälkeen.

Seuraava postaus onkin sitten vastauspostaus kysymyspostaukseen, joka löytyy täältä: http://marpukuvat.blogspot.fi/2013/05/kysymyspostaus.html
Vielä ehtii laittaa kysymyksiä. Viikonloppu on aika kiireinen, eli sen jälkeen teen sitten tuon sadannen postauksen, joka on myös vastauspostaus kysymyksiin!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Estekurssin päivä 2.

Ensinnäkin, laittakaahan kysymyksia tulemaan tuohon edelliseen kysymyspostaukseen. Yhtään ei ole vielä tullut. Joudunkohan keksimään jotain muuta?

Mutta sitten asiaan. Tänään oli estekisakurssin toinen päivä. Sain ratsukseni Mondon ja sekös vähän jännitti. Viimeksi kun menin Mondolla, niin jarruja ei oikein meinannut löytyä, joten pelkäsin hieman samaa efektiä tällekin tunnille. Päätin kuitenkin tehdä itse asialle sen minkä pystyn ja olin alusta asti todella jämäkkänä, että tällä kertaa ei kaahailtaisi. Mondo olikin aika kiva. Toki se oli reipas oma itsensä, mutta missään vaiheessa ei tuntunut, ettei olisi kontrollia.

Käppäilyä
Tehtävänä oli aika haastava rata. Radassa oli paljon pienen pieniä mutkia ja pari sarjaa. Mondohan menisi sarjat mielellään aina hieman vähemmillä laukka-askelilla, mutta tällä kertaa onnistuin 5 laukka-askeleen sarjassa ensi yrittämällä. Ei tultu neljällä!

Ensimmäisellä kerralla unohdin radan. Niin paljon oli mutkia ja tultiin samoja esteitä, että kerkesin jo mennä väärään suuntaan. Toisella kerralla sitten sujui jo paremmin, mutta tiukat kurvit oli pakko ottaa ravilla, sillä en vaan yksinkertaisesti (uskaltanut)saanut Mondoa laukassa käännettyä niin pientä tietä. Jokatapauksessa muuten rata oli oikein hyvä ja hallinta säilyi kokoajan. Jäi kyllä hyvä mieli tästäkin tunnista. Ihana Netta oli taas kuvailemassa joten sain kuvia ja videota. Tässäpä siis vielä muutama kuva.

Pikkuesteitä mentiin
 
Pomppu

Radan viimeinen este oli vähän isompi okseri, kuin nämä muut esteet, jotka olivat tosiaan ehkä n. 40cm korkeita. Viimeinen okseri oli ehkä 60-70cm korkea. Noin pienillä teillä tosin oli ihan hyvä, ettei ollut tuon isompia esteitä, pystyi keskittymään paljon paremmin teiden ratsastamiseen, kun ei tarvinnut huolehtia esteistä.

Loppuun kiitokset hepalle.
Huomenna käyn päivällä hoitamassa Apsun ja sitten taas illalla tuolle kurssin toiseksi viimeiselle tunnille. Toivottavasti se menisi yhtä hyvin kuin tänäänkin!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Ratsastusta ja valokuvia

Tänään olin siis meidän viimeisellä vakio estetunnilla mikä oli yhdistettynä myös estekisakurssin ensimmäinen tunti. Jälleen kerran meni Ladylla, joka oli niin tahmea että! Puolivälissä tuntia ei meinannut laukkakaan nousta ja tuntui kuin heppa olisi mennyt tervassa. Vaan eipä siinä mitään kun ekat hypyt sai radasta alle niin johan se esteheppa taas nosti Ladyssa päätään. Opettaja sanoi, että voisi vähän ottaa rauhallisemmin niissä väleissä ja hiljentää laukkaa. Minä kun oisin halunnu niin nauttia siitä sujuvasta laukasta ja antaa Ladyn mennä, kun kerrankin innostui. Höh. Mutta ehkä tosiaan parempi, että kontrolli säilyy niin ei mene ihan mahdottomaksi meno. Eipähän ainakaan jännittänyt!

Estekisakurssi jatkuu nyt sitten joka ilta torstaihin asti, jolloin ilmeisesti pidetään pienet kisat. Hui! Netta lupautui taas huomenna tulla kuvaamaan tuntia! On niin kivaa, kun joku muukin on kuvaamisesta yhtä innoissaan kuin minäkin. Joten huomisesta on sitten kuvamateriaalia tiedossa.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman noita Korholan harjoistuskisojen kisakuvia. Loput kuvat voi käydä kurkkimassa täältä: http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2013/26.5.+Harjoituseste+Korholan+tila/

Lucifer II

Siren

Violan Vinkaus

Jalmari ja laidunkaveri

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Supermegapostaus

Nyttenpä sitten pääsen kirjoittelemaan tätä megapostausta!
Eli aloitetaan torstaista.

Kaverini oli pyytänyt minua kuvaamaan, kun Korholan tilalla päästettiin hevosia laitumelle ja siellä oli siis myös mukana hänen 1-vuotias varsa. Minulla sattuikin sopivasti iltavuoro, eli ehdin hyvin käymään päivällä hevosia kuvaamassa. Odotukset oli suuret kun oreja päästettiin samalla laitumelle, mutta aika vähillä riehumisilla selvittiin. Huomasin myös, että kaukaa kuvatessa automaattitarkennus oli harmillisen usein tarkentanut väärään paikkaan, eli oli paljon hienoja kuvia puista ja pensaista, jonka etualalla oli epätarkkoja hevosia. Kuvasin n. 660 kuvaa, joista n. 200 jouti suoraan roskiin. Osassa oli tätä tarkkuus ongelmaa ja lisäksi ongelmaa toi se, että kuvasin vastavaloon. Olinkin siis kuviin hieman pettynyt, mutta tästäkin oppii. Tässäpä nyt muutama parhaista otoksista. Loput kuvista voi käydä katsomassa täältä: http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2013/23.5.+Korholan+tila/

Varsat

Jonkin sortin leikkiä tämäkin

Potkupukki

Rallittelua

Rauhallisempaa menoa

Perjantaina sitten kävin hoitamassa Apsun. Hovikuvaaja Netta lähti mukaani ja sainkin kivasti kuvamateriaalia. Sääkin suosi, sillä oli pilvistä, mutta lämmintä. Pieni moka sattui martingaalin asennuksessa ja huomasin sen vasta ratsastuksen jälkeen, onneksi nyt ei mikään maailman suurin moka kuitenkaan. Tässä kuitenkin kuvamateriaalia päivältä. Kaikki nämä kuvat on ©Netta

Kavioiden putsaus

Alkukävelyjä



Apsu tuntui ratsastaessa heti alusta asti paljon paremmalta kuin viimeksi. Ravikin nousi heti ensi yrittämällä, vaikka olikin aluksi todella jäykkä. Oikeaan kierrokseen taivuttaminen oli lähes mahdotonta. Otin jo melko alkuun pari kierrosta laukkaa, että saisin Apsun kunnolla lämpiämään. Tein voltteja ja taivuttelin. Hain kokoajan ratsastuksessa vain rentoutta. En niinkään mitään sen kummempaa, mutta halusin vain Apsun menevän rennosti kaikissa askellajeissa. Yritin myös taivutella molempiin suuntiin. Vasempaan kierrokseen ei ollut mitään ongelmia, mutta oikeaan kierrokseen ei meinannut edes saada yhtä volttia taivutettuna. Sen yhden voltin kun sain oikeaan kierrokseen menemään rennosti, niin en enää toista kertaa yrittänyt. Tein myös ratsastuksen välillä ja lopuksi eteen-alas ratsastusta, että Apsu saisi myös vähän venytellä. Olin kyllä Apsuun todella tyytyväinen! Hyvä siitä vielä tulee.








Venytystä





Tyytyväinen ratsastaja

Lähdettiin sitten perjantai-iltana Outokumpuun ja lauantaina päätinkin mennä taas ratsastamaan. Jälleen kerran ratsuna oli Sessa.

Laitoin Sessan käytävllä valmiiksi ja menin kentälle. Kentällä oli juuri ollut estetunti, joten ajattelin itsekin ratsastaa koulua ja hypätä pari estettä. Asia ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen. Neiti Sessa, joka ei ilmeisesti ole taas saanut ihan tarpeeksi liikuntaa oli ihan hirmuinen höyryveturi. Aluksi vaikutti vielä, että pidätteet menee läpi, mutta muutaman hypyn jälkeen jarrut olivat olemattomat. Hypyt kyllä onnistuivat yhtä rynnimistä lukuunottamatta. Siinä nimittäin mentiin suoraan esteen läpi. Epäonnistuneen hypyn jälkeen otin pari onnistunutta ja keskityin vaan rauhoitteluun. Ei nimittäin oikein rento ravikaan sujunut, kun vauhtia olisi edelleen riittänyt.

Sessa olisi kyllä oikein kiva heppa, kun vaan saisi vähän säännöllisempää liikuntaa. Heti kun kunto huononee, niin vauhti kovenee. Ja sitten jos vielä tuon mahan saisi pienemmäksi, niin satulakaan ei jatkuvasti valuisi eteen. Tällä kertaa ratsastus ei ihan mennyt niinkuin olisin halunnut, mutta välillä on tämmöisiäkin kertoja.


Ratsastuksen jälkeen vein sitten Sessan takaisin sisälle ja arvatkaapa mitä poni teki. Pissasi. Kyllä, Pissasi keskelle tallin lattiaa, missä viemäriäkään ei ihan siinä lähellä ole. Kiitti Sessa! Huuhtelin Sessaa vedellä, kun se oli hionnut aika paljon ratsastuksen aikana ja sitten harjailin pissat ja vedet lattialta pois. Vein sitten Sessan takaisin ulos ja otin jo kameran mukaan, sillä kaikkihan tietää mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan:


Kyllä vain! Piehtarointia! Ai sitä autuasta tunnetta kun saa märän selän hangattua kuivaan hiekkaan!

Tänään kävin kuvailemassa Korholasssa harjoitusestekisat ja niiden kuviakin tiedossa heti kun saan ne käytyä läpi. Kävin myös ottamassa tuosta kaverin varsasta muutaman lisäkuvan, kun jäi vähän harmittamaan torstain kuvailujen tulos. Sainpahan edes pari vähän parempaakin kuvaa otettua. Jos jaksoit lukea koko postauksen, niin olisi kiva jos heittäisit kommenttia: Olisiko ollut parempi jaotella jokainen päivä omalle postaukselle, vai oliko parempi näin?

ps. Erikoispostausta myös tiedossa piakkoin ;)

tiistai 21. toukokuuta 2013

Maanantain estetunti ja kisakuvia


Eilen tosiaan olin taas estetunnilla. Pyysin jälleen kerran Ladyn. Ehkä pitäisi oikeasti mennä välillä muillakin, mutta kun Ladylla on nyt niin mukava mennä, kun on löytänyt oikeat nappulat millä heppaa liikutetaan. Päivä oli todella kuuma ja koska kenttän vieressä kaivettiin jotain, niin mentiin maneesissa. Maneesissakin oli todella tukala ilma ja huomasi kyllä ettei Lady ollut ihan niin vauhdikas kuin viimeksi. Alkuun piti verkkailla itsenäisesti ja sitten otettiin muutamat verkkahypyt, jonka jälkeen hypättiin rataa. Lady oli pikkuisen tahmea, mutta liikkui kuitenkin.

Siinä vaiheessa kun opettajamme, Antti, rupesi kertomaan mitä esteitä hypätään, huomasin sen piilevän epävarmuuden iskevän. Radassa oli siis 7 estettä ja aika paljon mutkia ja heti ajattelin etten tule mitenkään muistamaan minne pitää mennä. Antti kuitenkin sanoi jo ennen kuin ruvettiin hyppäämään rataa, että vaikka vähän jännittäisikin, niin sitä ei pidä ajatella vaan pitää vaan ajatella että hyppääminen on kivaa ja että rata on kiva. Ei saa ajatella niitä vaikeita kohtia. Hyppäsin toiseksiviimeisenä, eli oli saanut katsoa muiden radat ennen kuin menin itse.

Keskityin rataan todella hyvin. Ja alku menikin ihan hyvin, Ladylla oli hyvä rytmi, mutta joillekin esteille se meinasi tulle hieman hitaasti, joten sitä piti vähän kannustaa eteenpäin. Toisen esteen jälkeen Lady vähän kompastui ja pelkäsin jo että, kaadutaan, mutta matka jatkui enkä itsekään jäänyt sitä miettimään. Alkuun en huomannut jännitystä, mutta toiseksi viimeiselle esteelle tultaessa tajusin, että sydän hakkaa ja kovaa, taas. Jatkoin kuitenkin loppuun ja viimeistä estettä lähestyessä ajattelin, että en selviä. Mutta eihän siinä mitään ongelmaa ollutkaan! Viimeinen este hypättiin hyvin ja se siitä. Olin voitonriemuinen! Selvisin! Ihana Lady!

Kehuja sain siitä, että kuulemma ratsastus oli hyvin eleetöntä ja olin hyvin osannut katsoa milloin piti hevosta kannustaa hieman menevämpään laukkaan. Olisin varmaan saanut istua hieman kevyemmin satulassa, mutta muuten meni todella hyvin! Kehitystä viime vuoden vastaavasta kerrasta oli huimasti (silloinhan maistelin maneesin pohjaa, ensimmäistä kertaa tuolla).

Jos jaksoit lukea koko sepustuksen niin hienoa! Laitan nyt tähän loppuun vielä pari kivaa kuvaa Savonlinnan kisoista ja loput kuvat voi käydä katsomassa galleriasta: http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2013/19.5.+Vuohim%C3%A4ki,+Savonlinna/

Comme Il Faut

Lolita W



Sophia
Viper

Torstaina olisi tiedossa vähän heppakuvailuja ja perjantaina sitten menen taas Apsun luo. Niin, ja hankittiin nyt meille skootteri, joten pääsen paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuvailemaan kisoja ja muutenkin tallille, kun ei aina tarvitse miettiä menoja avopuolison mukaan! Onhan se vähän hassua tässä iässä hankkia skootteri, mutta on se kyllä ihan näppärä menopeli.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Savonlinnan kisat

Kisat oli huiput ja fiilis oli ihan huippu! Kuten muistelinkin, niin tunnelma noissa Vuohimäen kilpailuissa on aina hyvä!

Ces't la Vie

Aamulla siis startattiin seitsemän jälkeen kun heppa oli saatu autoon, ja ajeltiin Savonlinnaan. Matka meni rattoisasti höpötellessä niitä näitä, eikä edes väsyttänyt, vaikka yöunia oli takana ehkä 4 tuntia. Kisapaikalla taluttelin Sissiä, joka oli aika pörheänä. Miilan verkatessa menin kuvailemaan kilpailijoita. Paljon oli osallistujia myös Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajista ja muitakin Joensuulaisia. Oli kivaa, että kisoissa oli myös tuttuja ratsukkoja.

Kisahoitaja pari minuttia ennen poislähtöä ©Miila

Miilasta en ottanut radalta kuvia, koska otin hänelle videota. Miila voikin sitten blogissaan kertoa enemmän, miten kisat hänen osaltaan meni. Miilan blogi löytyy täältä: http://vertaistukearatsastajalle.wordpress.com/

On kyllä ihanaa kun ulkokisakausi on avattu ja pääsee taas kuvaamaan! Sääkin oli oikein hyvä, sillä aurinko ei paistanut, niin kuviin ei tullut varjoja. Kaikin puolin tosi kiva päivä. Käyn tässä juuri parhaillaan kuvia läpi ja julkaisen niitä sitten galleriassani, kunhan saan kaikki läpi käytyä. Reilu 330 kuvaa tuli päivän mittaan otettua, vaikka kuvasin vain osan 80cm luokasta ja 90cm luokan kokonaan.

Miss Moneypenny

Oli kyllä kiva päivä! Kiitokset Miilalle seurasta ja kisafiiliksistä! :) Oli mukavaa!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kisafiilistä

Täytyyhän se nyt paljastaa, kun olen niin innoissani! Lähden siis huomenna kisahoitajaksi Savonlinnan aluekilpailuihin. Lähden Miilan kaveriksi, kun hän osallistuu hevosellaan estekisoihin. Ensinnäkin, on kiva lähteä kokeilemaan kisahoitajan pestiä, mutta parasta tästä hommasta tekee se, että kisat ovat Savonlinnassa Vuohimäen ratsastuskoululla. En olekaan käynyt Vuohimäellä sitten 2010 vuoden Opera Gamesien, mutta kyseiseen paikkaan on aina mukava mennä! Kamera lähtee luonnollisesti mukaan ja yritän tehdä päivästä jonkun kivan postauksen.

Kisafiiliksiä on myös nostattanut tämän viikonlopun ilmainen live lähetys josta voi seurata Ypäjä Jumping -kilpailuja. Tästä linkistä pääset kisoja seuraamaan http://www.hevosia.com/live/

Kuvaa videosta
Olenkin seurannut tiiviisti noita kisoja aina ennen töihin lähtöä. Olen jo niin kisafiiliksissä että! Huomenna onkin sitten aikainen nousu, mutta se ei kyllä haittaa! Toivotaan nyt vielä oooikein hyvää säätä huomiseksi, jookos?

torstai 16. toukokuuta 2013

Summer!

No nyt on sitten virallisesti kesä ja hellepäivä! Ihanaa! Aamupäivällä olin töissä ja iltapäivän olen vain makoillut Elviksen kanssa parvekkeella ja ottanut aurinkoa.

How you doing?
Kävin myös eilen ostamassa itselleni uudet kesätennarit, sillä viime vuotiset olivat ihan hirveässä kunnossa. Otin aika riskin kun ostin valkoiset kengät, sillä tiedän ettei ne ole pitkään valkoiset. Mutta silti tykkään noista kengistä tosi paljon!

Adidas Neo
Meinasi kassalla käydä kämmi noiden kenkien kanssa, sillä myyjä tarkisti (ONNEKSI) että kengät ovat samaa paria, ja eihän ne ollut! Joku oli oletettavasti vahingossa vaihtanut sovituskengän laatikkoon, missä oli nämä 36 kokoiset kengät. Kävin sitten vaihtamassa oikean parin laatikkoon, niin sain samankokoiset kengät jalkaan. Ja kylläpä nuo onkin ollut hyvät jalassa. Varsinkin kuin parina viime vuonna jalassa on ollut jotkut parinkympin halpis kengät, missä ei ole minkäänlaista tukea tai pohjaa.

Yritän myös saada vaihdettua tuon bannerin ja ulkoasun vähän kesäisempään. Ei näillä keleillä enää voi noin talvista banneria pitää! Ps. Banneri tulee heti kun blogger suostuu yhteistyöhön. Taustan sainkin jo vaihdettua ;)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Parin päivän heppailut

Nyt onkin sitten heppailujuttuja taas pitkästä aikaa.
Maanantaina kävin tavalliseen tapaan estetunnilla ja pyysin tunnille Ladyn. Lady oli aivan huippu! Alusta asti reipas ja esterataa hypätessä Ladysta kuoriutui esiin kunnon esteratsu, joka oikein imi esteelle ja välillä piti ottaa vähän kiinni, ettei laukka päässyt liian pitkäksi. Kehuja saatiin tasaisesta rytmistä, mikä pysyi koko radan läpi. Ihanaa kun löytyy sellainen heppa, jonka kanssa vaan palaset loksahtaa paikalleen. On se hieno!

Lady kesällä 2012
Tänään sitten kävin pitkästä aikaa Aspsun luona. Kylläpä olikin kerennyt tulla jo ikävä. Ratsastin kentällä satulan kanssa ja voi miten Apsu olikin taas jumissa. Apsu vaatii todella pitkät lämmittelyt ennen kun siltä voi ruveta vaatimaan mitään. Apsun hieroja(luultavasti) oli myös katsomassa ja pyysi sitten että voisinko mennä sillä vähän kovempaa. Laukkasin sitten kierrokset molempiin suuntiin, mikä auttoi siihen että laukkojen jälkeen ravi alkoi mennä paljon rennommin. Hieroja sanoi, että Apsulla on sellainen lihastyyppi joka vaatii paljon lämmittelyä. Sanoi myös, että ravi näytti jo ihan letkeältä. Laukassa Apsu oli aluksi todella jäykkä ja laukka oli todella pomppivaa ja lyhyttä, mutta loppuajasta sekin alkoi sujua ja Apsu rentoutua. Lopuksi sitten ravailin taas eteen-alas ja tein pitkät loppukävelyt. Jäi kyllä todella hyvä fiilis tästäkin kerrasta. Ihanaa kun Apsu alkaa olla jo kunnossa! Onhan se vielä hieman jäykkä, mutta silti! Kuvia ei tällä kertaa ole, joten laitan tähän kuvan viime kesältä.

Apsu
Kun olin tullut tallilta lähdin vielä kuvaamaan Nettaa (joka siis oli kuvaamassa minun estekurssiani), kun hän meni vuokraheppaansa hoitamaan. Vauhdikas päivä siis. Huomenna onkin ratsastusseurani kesänavajaiset, jonne olen menossa. Ja viikonloppuna luvassa heppailua, mutta en vielä paljasta sen tarkemmin mitä. Kerron sen verran, etten ole aikaisemmin sellaista tehnyt.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Uusi suosikkiheppa

Olen tainnut löytää uuden suosikkiratsun, nimittäin Ladyn. Sain tänään ratsuksi Ladyn ja jotenkin vain kaikki kolahti paikalleen. Heti alusta asti Lady oli paljon taipuisampi ja virkeämpi kuin viimeksi. Saattoi myös johtua siitä, että ratsastettiin ulkokentällä maneesin sijasta. Mentiin laukkaympyrällä puomeja ja sen jälkeen laitettiin puomien väliin este, jonka päällä piti vaihtaa laukka ja tehdä voltti toiseen suuntaan. Aluksi se oli hirmu vaikeaa, mutta rupesi sitten sujumaan paremmin. Lopuksi ympyrältä piti vielä suunnata toiselle esteelle, ja viimeinen hyppy menikin yleensä iha hyvin. Keskityin tällä kertaa ehkä enemmän perusratsastukseen ja myönnän, että hyppyasento ei ehkä ollut mikään maailman paras, mutta ei kuitenkaan tullut silti mitään horjahduksia tms. Lady vaan oli todella huippu ja hieno heppa!

Ja sitten se paras asia koko tämän päivän tunnissa:
Kertaakaan en jännittänyt esteitä! Siis en kertaakaan! Missään vaiheessa ei tullut sitä tunnetta, että pelottaa! Tajusin sen vasta tunnin jälkeen ja fiiliskin oli sen mukainen! Ehkäpä alan pikkuhiljaa päästä yli tuosta pienestä ilkeästä tunteesta.

Lady. En ratsasta tässä itse
Tietysti ihan kaikki ei voinut kuitenkaan tänään mennä putkeen, olin tälläkertaa tallilla kyydillä ja kun pääsin kotiovelle tajusin, että olin jättänyt käsilaukun tallille! Siis ihan oikeasti! Mimmonen urpo jättää käsilaukun, jossa on puhelin, kukkaro ja avaimet tallille!? Ja tietenkään avomieheni ei ollut kotona, eli en päässyt edes kotiin sisälle. Lainasin sitten naapurilta puhelinta ja soitin kyyditsijälle, (Onneksi mulla on hyvä numeromuisti!) että tällainen moka oli päässyt käymään ja eihän siinä muu auttanut kun lähteä laukkua hakemaan.

Lisäksi minua on nyt pari päivää vaivannut kova kurkkukipu. Mielenkiinnolla odottelen, että eteneekö tämä nyt joksikin pahemmaksi taudiksi vai jääkö vain tähän. Kurkku on siis ollut niin kipeä, että yölläkin heräilen siihen ja jo nenän kautta hengittäminen tuntuu pahalta. Olen kitannut aika monta kuppia hunajaa ja teetä ja toivon, että tämä nyt vaan menisi kiltisti ohi. Ei minulla ole nyt aikaa sairastella. Huomennakin olisi tarkoitus käydä taas Apsuilemassa, joten pidetään peukut pystyssä, että olo pysyisi hyvänä eikä tästä pahenisi!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Estekurssia

Lupasin sitä tarkempaa selostusta tuolta kurssilta. Eli, torstaina hypättiin pystyä ja mentiin kolmen ristikon innaria ja se päivä meni itselläkin hieman heppaan tutustuessa. Sanotaanko, että olo oli todella outo, kun alla oli 600 kiloinen muhku hevonen, varsinkin kun olen mennyt paljon poniherra Hikulla sekä viime kerralla kapoisella Ladylla. Jokatapauksessa tunti meni ihan hirmu nopeasti ja hyvä fiilis jäi itsellekin. Useamman kerran tultiin noita tehtäviä ja ihan hyvin meni.
Kuolainten syöttöä

Ratsuna siis molempian päivinä oli Verstappen, eli Tappi. Illalla kun pääsin kotiin niin jalat oli aika kipeät ja kahdesta syystä. Ensinnäkin olin seisonut työpäivän ajan ja toisekseen siksi että hevonen oli vaan niin leveä!

Tänään sitten kävin matkalla noutamassa kuvaajani ja lähdettiin sitten tallille. Olin tällä kertaa ajoissa ja rupesin samantien harjailemaan ratsuani. Varustin Tapin ja sitten sitä jo lähdettiinkin kohti maneesia. Tällä kertaa oli tarkoituksena hypätä radan eri esteet ensin pienissä osissa ja sitten lopuksi ratana. Esteet eivät olleet mitään kovinkaan korkeita, eikä kyllä tarvinnutkaan. Ihan tarpeeksi oli tekemistä jo tuossa pienessä radassa.

Tällä kertaa ratsukin toimi paremmin, kun jo itse hieman paremmin tiesi miten heppa toimii. Torstaina jonkun kerran Tappi kompasteli, mutta tänään sitä ongelmaa ei ollut. Oletan sen johtuvan siitä, että alusta asti ratsastin enemmän eteen ja reippaammin Tappia.

Alkukävelyt


Alkuun hypyt meni tosi hyvin, mutta en todellakaan tiedä mikä ihme minua aina rupeaa vaivaamaan kun pitäisi mennä ratana. Aina rupean jotain räpeltämään, vaikka tälläkään kertaa ei olisi tarvinnut muuta kuin ohjata ja mennä mukana. Ensimmäisellä kerralla tulin toiselle esteelle niin huonon tien, että ohjasin hevosen jo suoraan pois esteeltä ja aloitin koko homman uudestaan. Loppurata meni ihan hyvin. Toisella kerralla, kun tulin viimeiselle esteelle, joka oli okseri, lähdin hyppyyn etuajassa joten tasapaino hieman horjui esteen jälkeen. Kolmannella kerralla sitten jo sujui hypyt oikein hyvin. Tiet olivat vähän huonot, mutta olin kuitenkin siihen ihan tyytyväinen. Tässä kuvia tunnilta. Suuret kiitoksen Netalle, joka oli minua kuvilemassa!


Alkuverkkaa

Tässä laitettiin hepan kanssa puomit uuteen järjestykeen. Huomaa hepan ja ratsastajan ilme.
 Alkuverryttelyssä mentiin tosiaan ravipuomeja ja kerran kyllä kolauteltiin ihan urakalla niitä, että piti opettajan käydä korjaamassa puomit vähän parempaan järjestykseen. Jatkossa sitten ratsastin puomeille vähän reippaammin, niin ei tullut kolahduksiakaan enää.

Tänään Tappi nosteli jalkojaan hieman paremmin kuin eilen.

Otettiin varman päälle, ettei puomi putoa

Tässä mulla taas katse aivan väärässä paikassa

Olo kyllä tuntui aika pieneltä tuolla selässä, niinkuin kyllä näyttääkin

Onnistunut hyppy

Tämäkin ihan ok hyppy

Naureskelin kyllä näille mun ilmeille
Lopuksi sitten verkkailtiin ravissa pitkin ohjin. Lähdetiin vielä kävelemään loppukävelyt ulos, kun seuraava ryhmä oli jo saapumassa maneesiin. Ulkona oli kyllä aivan loistava ilma! Tunneista jäi kyllä kiva fiilis ja varmaan sitten kesällä tulen käymään enemmänkin tuolla Opistolla. Varmaan ihan vakiotunnin sieltä varaan, kun Jokirannassa ei kesällä ole tunteja.

Ravia pitkin ohjin

Ihana ilma ja ihana ratsu

Tässä oli Tapilla niin hieno ilme

Tyytyväinen ratsastaja ratsunsa kanssa

Ps. Kuvissa mulla on se B Vertigon paita, minkä tuolla aikaisemmin esittelin. On se kyllä niin ihanan värinen! Pahoittelen myös jos on kirjotusvirheitä. Pikkuisen jo väsyttää, joten tulee varmaan enemmän.