sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Liinuratsastusta

Kävin tänään kaverini Sannan luona, tarkoituksena puunailla varusteita ja kokeilla Sannan hevosta. Sannalla on tosiaan suomenhevostamma Liinu, joka on hyvinkin uusi hankinta. Liinu on ollut pitkään todella vähällä liikunnalla ennen Sannalle tuloa ja siinäpä onkin Sannalle ihan kunnon projektiheppa, kun lähdetään kuntoa kasvattamaan ja hevosta kouluttamaan. Sanna on siis sama Sanna, josta olen kertonut aikaisemmin hevoshistoriani 2. osassa.

Aloitettiin urakka siis vanhojen, jo vuosia käyttämättömänä olleiden valjaiden pesulla.

Tässä on vain osa varusteista, jotka pesimme!

Varusteet pestyämme käytiin syömässä ja mentiin ratsastamaan, ennen kuin pimeä tulee. Mullahan on ollut selkä tosiaan kipeänä siitä edellisestä ratsastustunnista alkaen ja lääkärilläkin kävin tällä viikolla. Huomattiin sellainen kiva juttu, kuin että oikea jalka on vasenta pidempi. Ja kun siellä edellisellä tunnilla selkä ilmeisesti oli nitkahtanut jossain vaiheessa, niin nämä asiat yhdessä nyt aiheuttivat lihasjäykkyyttä ja kipua. Mitään ei kuitenkaan ollut radikaalisti mennyt, joten kipulääkettä sain ja luvan harrastaa liikuntaa kivun sallimissa rajoissa. Kiertoliikkeet on edelleen kivuliaita, mutta pakkohan sitä oli kokeilla voisiko sitä hevosen selässä edes käydä.

Aluksi Sanna ratsasti Liinun, jotta enimmät höyryt saisi pois. Tällöin minulla ei olisi niin suurta vaaraa heppasen tempuista ja sitä myöten selän uudesta nitkahduksesta. Liinulla on mielestäni ihanan lennokkaat liikkeet. Se nimittäin todellakin ojentelee jalkojaan mennessään. Tässä ensin pari kuvaa kun Sanna ratsastaa.
Kattokaa nyt noita jalkoja!


Kun Sanna oli ottanut muutaman kerran laukkaakin, niin minä pääsin loppuköpöttelemään neitokaisella. Alkuun kokeilin vähän säätöjä. Onhan se ihan erilainen kuin hyvinkoulutetut ratsastuskouluhevoset! Mutta kyllä se perusavut osaa. Olin vaan itse aika jännittynyt, kun alla oli uusi hevonen ja pelkäsin selän puolesta. Lisäksi turvaliivi ei oikein sovi päälle, kun alle on turvattu pakkasesta johtuen vaatetta.

Mulla oli myös jäänyt tää vasemman puolen jalustin jotenkin tosi lyhyeksi, enkä edes tajunnut sitä! Vaan enpä minä paljoa tehnytkään. Otin pikkupätkät ravia ja kokeilin, että miten tätä hevosta ratsastetaan.

Naureskelen taas mun ilmeelle täällä. Hahah! Mutta Liinu oli kyllä kiva!

Minusta Liinulla on ihan mielettömän hyvä työmoraali. Se lähtee innolla töihin, erityisesti kärriajeluista se tuntuu tykkäävän. Vaikka se ei ratsastuksessa oikein ymmärrä mitä siltä pyydetään(Ainakaan minun pyytämänä), minusta se yrittää kovasti. Onneksi se myös pysähtyy helposti, joten ei ole pelkoa että lähtisi käsistä. Olen varma, että kun kovasti tekee töitä, tästä hepasta saa vielä oikein kivan harrastepelin! Liinu saattaakin vierailla blogissa vähän useamminkin jatkossa!

Ratsastuksen jälkeen vielä rasvattiin kaikki putsatut varusteet. Olipahan hommaa! Mutta ihana heppailupäivä kyllä taas kerran. Ja selkäkin kesti! Ratsastaessa ei sattunut yhtään. Illalla selkä tuntui ehkä vähän rasittuneelta, mutta se kuuluu asiaankin. Yritän nyt kovasti sitä kuntouttaa ja saada lihaksia vahvistettua, jotta myöhemmiltä selkävaivoilta voisi välttyä.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Talvikuvausta

Talvi tuli blogiinikin! Vaihdoin ulkoasun talviseen. Bannerin minulle teki Likka, siitä suuren suuret kiitokset!

Lauantaina vuorossa olikin taas vähän erilaista hevoskuvausta, kun Miia oli pyytänyt minut kuvaamaan häntä ja Jymyä. Olenkin kuvannut heitä monesti eri kisoissa ja oli ihan mukavaa päästä kuvailemaan rentoa kotiratsastustakin.
Lauantain ilma oli mitä loistavin, sillä aurinkokin paistoi! Ajoittainen lumisade vähän häiritsi kuvaamista, sillä se häiritsi välillä tarkennusta. Aaurinko tekikin mielestäni kuviin ihanan tunnelman.





Yksi suosikkikuvistani. Aurinko ja lumisade.
Lauantaina oli tarkoitus käydä kaverin luona vielä putsailemassa varusteita ja kokeilemassa hänen heppaansa, mutta homma peruuntui. Toisaalta ihan hyväkin, sillä selkä on ollut kipeä edellisestä ratsastustunnista lähtien, enkä luultavasti olisi pystynyt ratsastamaan, saati kumartelemaan pesupuuhissa. Kaipa selkää pitää käydä tällä viikolla terveydenhoitajalle näyttämässä, vaikka luulen että siellä on vaan jokin lihas venähtänyt, tai jotain.

Olenkin tässä jo miettinyt että pitäisikö sittenkin taas hakeutua ratsastustunnille tänne Kuopioon, kun kuitenkin viikolla aikaa olisi. Viikonloput menee nyt aika pitkälti töissä, niin ei oikein viikonloppuisinkaan ehdi ratsastelemaan Joensuussa. Jokatapauksessa selkä pitää saada ensin kuntoon!

torstai 9. tammikuuta 2014

Alkuviikon puuhastelut

Maanantaina 6.1. menin suunnitelmien mukaisesti kuvaamaan Winter Cup estekilpailuja Kantelesärkän tallille. Harmillisesti en voinut jäädä loppuun saakka, sillä olin lähdössä junalla Lappeenrantaan siskoni luokse iltapäivästä. Yleensä en tykkää lähteä kuvaamaan kisoja, jos en voi olla loppuun asti. Monesti siis saatan jättää lähtemättä kokonaan vain sen takia, etten ehdi kuvata kaikkia luokkia. Yritän nyt kuitenkin muuttaa tapojani, sillä tiedän että kuvista on kuitenkin edes osalle iloa, kun ehtii edes joitakin kuvaamaan. Ja ymmärrän kyllä, että niitä joita ei sitten ehdi kuvata, harmittaa. Harmittaisi minuakin jos lähes kaikista muista olisi kuvia, paitsi sitten juuri siitä minun luokastani. Mutta ei vaan aina ehdi.

Geiša
Aluksi piti taas vähän hakea asetuksia kamerasta. Jossain välissä tuntui jo ihan että kuvaaminen sujui, kun asetukset oli löytyneet. Olinkin kuviin olosuhteisiin nähden ihan tyytyväinen. Yritin myös olla kuvien kanssa maltillinen. En yleensäkään käytä sarjakuvausta estekuvaamisessa, joten en nytkään. Kuvia tuli siis 290 ja julkaisukelpoisia niistä oli 174. Minusta ihan yllättävän hyvä onnistumisprosentti! Kuvissa on kohinaa, mutta olen yrittänyt hyväksyä sen maneesikuvauksessa. Suurella ISO-arvolla kuvatessa kohinaa tulee väkisinkin.

Aabraham
Aloitin kuvien läpikäymisen jo junassa, joten sainkin kuvat julkaisuun melko nopeasti. Täältä voi käydä katsomassa kaikki kisakuvat http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2014/6.1.+Kanteles%C3%A4rkk%C3%A4+WinterCup/ . Laitan tähän alle vielä muutamia kuvia kisoista.

L'Mariaci

Venna Tütar

Roms
Lappeenrannassa käytiin siskoni kanssa katsomassa hänen ystävänsä 3,5 vuotiasta todella hienoa kouluhevosen alkua. Kyllä olikin upealiikkeinen hevonen! Lisäksi ostin tältä ystävältä muutamia hevosvaatteita. Minulla onkin ollut suunnitelmissa ostaa uudet housut, joten mikäs sen parempaa, kun hänellä sattui olemaan ylimääräisenä juuri minun kokoisia vaatteita. Tällaiset sieltä lähti mukaan:

Kingslandin vedenpitävä kevyttoppatakki.

Mountain Horsen Softshell takki

Pikeur Mondega ratsastushousut
Kaupan päälle sain vielä Haltin vedenpitävän tuulitakin, kahdet ratsastushanskat (Horse Comfort ja Mountain horse) sekä mini mokkachapsit. Ihan kannattava reissu siis! Pitää varmaan itsekin käydä vähän läpi varastoja ja pistää jo entisiä eteenpäin, takkeja nimittäin alkaa jo olla niin paljon, että osasta voi luopua.

Viikonloppuna vielä luvassa heppajuttuja, mutta niistä sitten myöhemmin lisää ;) Sunnuntaina suuntaankin jo takaisin Kuopioon.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Heppailulauantai

Tänään olikin taas kunnon heppailupäivä. Kävin kaverini kanssa ensin ratsastustunnilla Kummun tilalla. En ole aikaisemmin kyseisessä paikassa käynyt ja halusin käydä katsomassa millaisesta paikasta on kyse. Tunti oli vieläpä estetunti, joten mikäpäs sen mukavampaa.

Ratsuksi sain Anton nimisen ponin, jota myös Pilkuksi kutsutaan. Supersuloinen poni ja just sopivan kokoinen. Sain kuviankin, kiitokset siitä Tiialle joka kuvasi ja Miialle, joka lainasi kameraansa.

Aluksi tultiin tuollaista puomi-kavaletti yhdistelmää pääty-ympyrällä. Tultiin sitä aluksi ravissa ja sitten laukassa. Lisäksi toisella pitkällä sivulla oli kaksi kavalettia, joita tultiin aina normaalisti kun uralla ratsastettiin.

Lopuksi sitten tultiin pikkuratana sellaista, että tultiin tuo puomi-kavaletti ympyrä, jonka jälkeen jatkettiin pitkällä sivulla olevalle kavaletti-pysty linjalle ja siitä kaarevaa linjaa kavaletille. Minusta tunti oli juuri sopivan haastava. Ei liian helppoa, mutta ei liian vaikeaakaan.

Kavaletin jälkeinen pysty oli ensin n. 60cm korkea. Sitten sitä nostettin 80cm, jolloin minulla tietenkin taas syke vähän nousi kun rupesin jännittämään. Pilkku poni oli kuitenkin ihan hirvittävä ihana hyppääjä ja hypyssä oli helppo olla mukana, joten tuo 80cm este ei tuntunut ollenkaan niin korkealta ja toisella kerralla sitä tullessa ei yhtään jännittänyt.

Mun tuuri kuvien kanssa on yleensä just tätä, et jotain sattuu eteen. Tällä kertaa nimittäin opettaja sattui eteen, juuri kun olin ylittämässä tuota 80cm estettä. Mutta todisteet tässä nyt kuitenkin että yli mentiin. Huippu poni! :) Tunnista jäi tosi hyvä fiilis, joten voisin hyvinkin mennä uudestaankin.

Tunnin jälkeen ajeltiin kaverin luokse. Hänellä on tällä hetkellä suomenhevostamma koeajalla.

Päätettiin käydä pienellä kärryajelulla tällä neitokaisella. Voi miten olikin mukavaa, kun oli niin hyvä sääkin. Rauhallisella kävelyajelulla käytiin ja otettiin pikkupätkät raviakin ja kyllä huomasi miten heppa nautti ihan yhtälailla kuin mekin.

Ihana heppailupäivä siis takanapäin! Maanantaina tosiaan olisi tarkoitus käydä WinterCuppeja kuvaamaan ja lähteä sen jälkeen Lappeenrantaan. Saa nähdä ehdinkö koko kisoja kuvaamaan, kun pitää kuitenkin iltapäivän junaan ehtiä. Toivotaan jokatapauksessa hyvää säätä, ettei ihan älyttömän kylmä olisi. :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

My year 2013

Mitä kaikkea kuuluu minun vuoteeni 2013? Kesä oli ainakin varsinainen hevoskesä ja nautin joka hetkestä! Uusi kamera kotiutui tammikuun alussa ja sen käytön opettelua on myös ollut paljon. Olen tutustunu moniin ihaniin uusiin ihmisiin! Erityisesti (hevos) ystävistä mainittakoon Miila ja Netta. Te teitte tästä vuodesta erityisen ihanan hevosvuoden, joten Kiitos!

Oikeista hevosista mainittakoon Muru, Nisa ja Mondo. Nämä kolme niin erilaista hevosta tekivät erityisen vaikutuksen ja opettivat minulle todella paljon. Ratsastuksen opettajista erityis kiitos menee Jukalle ja Reetalle. Nämä kaksi todellista ammattilaista saivat minusta koulittua taas pikkuisen taitavamman. Kiitos kaikille muillekin, jotka ovat olleet osana minun vuottani 2013!

Apsu, joka siirtyi ikivihreille vuoden lopussa. Hiku ja estetunnit. Kisakuvaus pakkasessa ja ensimmäiset ratsastukset Nisalla.

Kevät
Otsikot näköjään katosi näistä lopuista kollaaseista. Mutta, Mondo ja onnistunut estetunti, Elviksen pesuhetki ja Estekurssi opistolla, jossa ratsuna Tappi.

Kesä
Nisa ja 95cm este, Murun ratsastusta, Netan ottama onnistunut kuva minusta ja Murusta, Kisahoitajan pesti Sissin kanssa. Ensimmäiset kisat, ikinä!

Syksy
Uusi talli Siilinjärvellä ja uudet ratsut, tässä kuvassa Danny. Viimeiset hyppelyt Nisalla. Hevoskuvausta ulkosalla ja uudesta kodista nauttiva Elvis.

Sellainen oli minun vuoteni. Odotan ensikesältä taas paljon heppailuja ja toivon että pystyisin käymään yhtä usein kuin viimekin kesänä. Talvella varmasti käyn vähemmän ratsastamassa, mutta yritän silti silloin tällöin käydä. Kuvauskeikkaa on jo suunnitelmissa, jos kaikki menee kuten pitäisi. Siinä tapauksessa suuntaan loppiaisena kuvaamaan WinterCup estekisoja Kantelesärkkään.