Mulla oli onnettomuushetkellä päässä John Whitakerin Victory kypärä. Nyt kun oon tutkinu sitä tarkemmin, niin siinä on kaksi iskun jälkeä, joista toinen on takaraivossa ja toinen sivussa. Sisältä katsoen, kypärä on haljennut takaraivon kohdalta. En edes huomannut halkeamaan heti, mutta kun tutkin kypärää tarkemmin niin huomasin sen. Kyllä sitä väkisinkin miettii, että mitä ihmettä liikkuu niiden ihmisten päässä, jotka eivät käytä kypärää.
Tuo minun kypärä ei ollu kalleimmasta päästä. Muistaakseni se maksoi n, 100€, kun sen ostin. Lisäksi, tykkäsin kovasti siitä, kun siinä oli tuota kimallusta tuossa edessä. Ja miten hyvin se suojasi päätä, kun selvisin onnettomuudesta vain niskavammalla. Jos päässä ei olisi ollut kypärää, niin enpä olisi tässä tätä kirjoittamassa. Kun tuota kypärää katsoo, niin tajuaa sen, miten raju isku on ollut.
Halkeama merkattu nuolilla. Se tuntuu selväst sormeen, mutta oli vaikea kuvattava.
Kypärähän tulisi vaihtaa aina, kun hevosen selästä tippuu siten, että pää kolahtaa. Vaikka päällepäin kypärässä ei näkyisikään juuri mitään, niin sen pintajännitys katoaa iskun voimasta, eikä se enää sen jälkeen suojaa niin hyvin. SRL:n seurajäsenyyden mukana tuleva vakuutus korvaa 100e uudesta kypärästä, mutta ilmeisesti sitä varten tarvitaan lääkärikäynti. Luonnollisesti vakuutus korvasti minullekin uuden kypärän hankinnasta sen 100e. Vakuutus korvasti itseasiassa kaikki kulut, sairaalaöistä poliklinikkakäynteihin. Siitä kiitos.
Uusi kypärä tuli hankittua sairasloman loppupuolella ja matkaan lähti Charles Owenin glitter
bling bling kypärä, eli siis yr8 sparkly. Ihan vaan koska kimallusta sen olla pitää. Kypärä on
myös uusien säädösten mukainen, joten jos nyt onnistuisin siellä
selässä pysymään, niin ei hetkeen tarvitsisi kypärää vaihtaa. Tykkään kyllä paljon tuosta kypärästä, vaikka se onkin jykevämpi kuin edellinen.
Mulla oli tippumishetkellä päällä myös Kalle K:n turvaliivi, joka varmasti suojasi myös selkärankaa. Iskun voimasta päätellen, veikkaan että selkärankaankin olisi saattanut murtuma tulla ilman turvaliiviä, vaikka selvästikin takaraivo on ottanut kovimman iskun vastaan. Nyt olen katsellut noita paukkuliivejä, joissa on tuki myös niskalle ja jos vielä palaan esteiden pariin, niin aika varmasti sellaisen ostan. Eihän se tässä tapauksessa luultavasti olisi edes muuttanut tilannetta, mutta tulevaisuuden tilanteita ei voi ennustaa.
Toivonkin, että vähintään kypärä pysyy muidenkin päässä ratsastuksen aikana. Tippumista ei voi koskaan ennustaa ja varsinkin maneesin seinät on aika kova vastus, tulipa siihen vauhdista tai ei.
Tämä viikko on mennyt flunssassa, joten ratsastamaan en ole päässyt. Flunssa ei edelleenkään näytä pienintäkään vihjettä paranemisesta, mutta toivottavasti jo ensi tiistaina olisin tunnilla! Nyt on kuitenkin ollut aikaa kirjoitella blogiin ja tässäpä tulisi pienoista pohdintaa omasta hevosesta.
"Onko sulla oma hevonen?" on yleensä aina ensimmäinen kysymys, kun kerron harrastavani ratsastusta. Ja eihän mulla ole. Asiaa olen paljonki pohtinut ja päätin nyt tännekin avata hieman sitä, miksi mulla ei sitä omaa hevosta ole.
Mikael oli yks ensimmäisiä vuokrahevosiani. Nyt jo edesmennyt, mutta omistajan kanssa ollaan edelleen ystäviä.
Aika
Ensinnäkin, mulla ei ole aikaa omaan hevoseen. Nostankin hattua kaikille niille, jotka pitävät hevosta tai jopa useampaa täysaikaisen työn lisäksi. Mulla ei tahdo riittää nytkään aika kaikille harrastuksille, joten oma hevonen tarkoittaisi kaikkien muiden harrastusten jättämistä. Tällä hetkellä muihin harrastuksiin lukeutuu kauneuspalvelujen tarjoaminen sekä kauneusblogi. En ole valmis luopumaan muista harrastuksista, vaikka välillä ärsyttääkin, ettei mihinkään pääse panostamaan sata prosenttisesti, kun aina on joku toinenkin aikasyöppö.
Raha
Sanomattakin selvää. Vakailla tuloilla luultavasti saisin kyllä elätettyä hevosen, mutta koska jo pelkästään tuon aikakysymyksen takia haluaisin, että hevoseni löytyisi täyshoitotallilta ja mielellään naapurista, niin yhtälö on melko mahdoton. Täyshoito maksaa, eikä sellaista tallia naapurista löydy. Lisäksi haluaisin valmentautua, joten hevosen pitäisi asua myös sellaisella tallilla, jossa olisi säännöllisesti valmennuksia. Ja edelleenkin, myös ne muut harrastukset syö rahaa.
Myös Apsua vuokrasin pitkään. Apsukin laukkaa jo pilvien päällä.
Vuokraaminen
Mulla on ollut todella paljon vuokrahevosia, joten olen kuitenkin päässyt ratsastamaan ja harrastamaan ilman sitä omaa hevosta. Ja se onkin parasta vuokrauksessa. Käyn sen kerran pari viikossa ja sinä aikana hoidan ja ratsastan hevosta kuin omaani. Onhan se ihan hirmu hienoa ja viime aikoina mulle on tarjoutunut tosi hienoja mahdollisuuksia, kuten Antin kanssa. Harmi kyllä, Antti myytiin syksyllä.
Oikeastaan raha ja aika on ne, minkä takia en ole omaa hevosta hankkinut. Jos hankkisin, niin paras tilanne minulle olisi sellainen, että ostaisin hevosen jonkun kanssa puoliksi. Sen jonkun täytyisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa pystyisi ratkaisemaan myös ongelmatilanteet. Paras tilannehan olisi jos se toinen osapuoli olisi enemmän kiinnostunut kouluratsastuksesta, sillä itsehän olen enemmän estetyyppiä. Kaikki kulut menisi puoliksi, samoin siis myös tarvittava aika. Ja edelleenkin sen hevosen tulisi olla täyshoitotallilla ja lähellä. Utopiaa todellakin!
Jossun kanssa käytiin kisoissakin. Harmillisesti Jossu asuu liian kaukana meistä.
Olenkin ollut tyytyväinen siihen, että käyn kerran viikkoon tunneilla ja sen lisäksi sitten vuokrannut hevosta. Vuokrahevoset on antaneet mulle todella paljon ja olen myös oppinut niiden kanssa paljon. Olenpa saanut myös ihania ystäviä vuokrahevosten kautta. Useimmilla olen myös päässyt osallistumaan valmennuksiin ja joskus myös kisoihin. Siksipä olenkin tyytyväinen tilanteeseeni, ilman sitä omaa hevosta. Kun vaan nyt löytyisi vielä se superkiva vuokraheppa tästä lähistöltä, jonka kanssa pääsisi säännöllisesti harrastamaan.
Heihei! Olisikohan se aika taas päivitellä tätäkin blogia. Tällä viikolla nimittäin kävin ensimmäisellä ratsastustunnilla kolmeen kuukauteen. (Jos et tiedä miksi, niin lue täältä.) Tauko on ollut pitkä ja jättänyt kyllä jälkensä kroppaan. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, mutta näkeehän sen, että nestettä on kertynyt, kun liikunta on vähentynyt. Toivottavasti se nyt sitten myös lähtee nopeasti pois sitä myöten, kun pääsen liikkumaan enemmän. Niskan lihakset sen sijaan on ollut todella kipeät. Sanoisin, että pahemmat kivut on ollut murtuman parannuttua lihaksistossa, kuin murtumassa missään vaiheessa. (Toisaalta, aika vahva kipulääkityskin oli silloin päällä.) Nyt kuitenkin niskakin on alkanut vertyä ja mennä parempaan suuntaan, joten uskon vahvasti siihen, että pian ollaan entisellän.
Kesä, voitko tulla jo takaisin.
Torstain ratsastustunti meni hyvin, vaikkakin loppuajasta en pystynyt enää istumaan harjoitusravissa. Ratsulla oli sen verran pompottava ravi, että niska ei kestänyt jatkuvaa tärähtelyä. Veikkaan kyllä, että tärähtely teki myös hyvää niskalle, mutta liika on liikaa. Oli kuitenkin ihanaa käydä ohjatulla tunnilla ja taas tehdä oikeasti töitä ratsastaessa. Voi miten olenkaan kaivannut tätä!
Luultavasti edessä on kuitenkin tallin vaihto, sillä yksinkertaisesti matka on liian pitkä. Meiltä tulee vajaa 40km tallille, joten en jaksa oikein enää työmatkan ja työpäivän päälle ajaa sellaista matkaa. Harmittaa, sillä viihdyin tallilla tosi hyvin ja tykkäsin siitä, että tunneilla ei ollut niin montaa ratsukkoa. Luultavasti siis palaan Opiston tunneille, joissa jo aiemmin pari kesää kävin. Opistolle on meiltä alle 10km, joten kesällä tuo matka taittuisi myös näppärästi pyörällä! (Tuplaliikuntaa). Katsotaan löytyykö sieltä mulle sopiva vakkaritunti. Vuorotyö tosin voi hieman sotkea vakituntia, mutta eiköhän se ole järjestettävissä.
Uusi vuokrahevonenkin on etsinnässä, myöskin mielellään tästä läheltä. Kävin jo yhtä potentiaalista kokeilemassa tänään. Matkaa tulisi reilu 22km, joten alkaa olla jo vähän kipurajoilla. Toisaalta, matka on työpaikalle päin, joten töistä olisi helppo mennä suoraan tallille. Toinen ehdokas on vuorossa keskiviikkona. Tämä keskiviikon ratsu olisi aavistuksen lähempänä, n. 17km päässä, mikä on mielestäni jo suht inhimillinen matka tallille. Ja tämäkin samaan suuntaan työpaikan kanssa. Parasta on ollut kuitenkin huomata se, että ratsastus ei jännitä yhtään, vaikka voisi sellaisen ilmalennon jälkeen kuvitellakin.
Harmi, kun Bambikin asuu niin kaukana nykyään
Esteitä en tokikaan ole vielä kokeillut, mutta luulen että niiden kanssa on vähän tekemistä. Veikkaan, että luotettavalla ja tutulla hevosella esteetkään ei ole ongelma, mutta vieraalla hevosella, johon ei ole luottamusta en luultavasti lähtisi kokeilemaankaan. Todella vaikeaa sanoa, ennen kuin se puomi olisi siinä nenän edessä. Esteet on kuitenkin mulle ollut ratsastuksessa SE juttu, joten pikkuhiljaa täytyy taas aloittaa alusta niiden kanssa. Toisaalta haluan nyt panostaa entistä enemmän myös kouluratsastukseen, jotta perusratsastus olisi mahdollisimman hyvää. Silloin toki myös esteet sujuu helpommin.
Sellaisia ajatuksia tällä kertaa :) Hirmuisesti näköjään taas asiaa. Täytyisi yrittää ahkerammin purkaa ajatuksiaan tänne. Jokatapauksessa olen nyt virallisesti takaisin satulassa ja siellä ajatelin myös ensi vuoden pysyä!
Aloitetaan nyt ensimmäisenä niillä uutisilla mitä lupasin edellisessä postauksessa kertoa. Me siis ostettiin talo, joten nyt sitä ollaankin sitten asuntovelallisia ja onnellisia omakotitalon omistajia. Talossa riittääkin nyt sitten puuhaa vaikka miten paljon.
Sitten. Minusta tulee röntgenhoitaja. 20.6. pitäisi kolahtaa tutkintotodistus postilaatikkoon. Koulu on siis viimein taputeltu loppuun asti ja työtkin olen jo röntgenissä aloittanut. Postauksen kuvat on estevalmennuksesta helmikuulta ja ne ottanut luottokuvaajani Netta S ja video on viime torstain tunnilta ja se on kuvannut Roosa H. :) KIIIITOS! <3
Abban kanssa ei pelota
Poutaa olen käynyt taas pari kertaa ratsastamassa ja tarkoituksena olisikin taas jatkaa kerran viikkoon käymistä. Estetunneillakin olen taas käynyt kerran viikkoon ja estekurssikin on parin viikon päähän varattuna. Ja tästä onkin hyvä jatkaa nyt sitten torstain ratsastustuntiin.
Kyllä huomaa, että ratsastuksessa on ollut pieniä taukoja, sillä vanha estejännitys on taas nostanut päätään. Ja ärsyttävintä tässä on se, että oikeasti tiedän, ettei mulla ole mitään hätää, mutta silti vaan syke nousee ja alkaa ahdistaa. Olen kyllä päättänyt, että ei auta kuin vain mennä eteenpäin ja koittanut olla välittämättä ahdistuksesta. Jännitys riippuu myös todella paljon ratsusta. Jos mulla on alla esimerkiksi Abba, niin tiedän sen kyllä hyppäävän ja luotan siihen, joten en jännitä yhtään niin paljoa. Jos taas alla on vähemmän tuttu hevonen, niin jännitys on kova.
Viime tuntia olinkin jo odottanut hieman jännityksellä. Ratsuksi tulikin Leksa, joka on kyllä todella ihana, mutta jostain syystä punaiset puomit ovat sille vaikea paikka. Ja siinä vaiheessa kun opettaja raahasi punaista porttia estetolppien väliin, niin vatsasssa vähän muljahti.
Olin kuitenkin päättänyt, että esteestä mennään yli ja kun ensimmäistä kertaa lähestyin punaista porttiestettä niin mitään ongelmia ei ollutkaan. Leksa liiteli esteen yli ilman sen kummempaa kyttäilyä tai epäröintiä. Muutenkin tunti sujui ihan mielettömän hyvin, kunnes kerran Leksa päätti kieltää sille punaiselle esteelle, joka oli jo useamman kerran ylitetty. Ja tässä kohtaa mulla iski sitten jarru päälle. Ai että miten raivostuttavaa! Tulin uudelleen. Kielto. Ja taas uudelleen. Ja kielto. En edes muista yritettiinkö jopa viisi kertaa ja joka kerran kielto. Ja sitten tajusin, että on pakko päästää se käsijarru pois vaikka pelottaakin.
Pelotti ihan hemmetisti, mutta olin päättänyt että esteestä tullaan yli. Lähestyminen oli hyvä, mutta niin se oli ollut aikaisemminkin, mutta silti tökännyt ennen estettä. Ja vaikka pelottikin, niin annoin kädellä tilaa ja painoin pohkeet kiinni ja niin vain esteestä mentiin taas yli. Ja missä se ongelma sitten oli. No minun päässä. Väittäisin, että sen ensimmäisen kiellon jälkeen ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos en itse olisi alkanut jännittyä. Ja kun jännityn, niin alan himmailemaan ja kun himmaillaan niin tullaan liian lähelle ja heppa sanoo, että ei. Aaargh! Kyllä teki mieli läpsiä itseä vähän naamaan, että herää.
Lopputunti sitten taas sujuikin ilman ongelmia ja noita kieltoja lukuunottamatta olin tosi tyytyväinen tuntiin. Millähän sitä oikeasti pääsisi tuosta typerästä pelosta eroon. Ottaen nyt huomioon, etten ole edes tippunut kahteen vuoteen hevosen selästä. Saisko jonkun nappulan päähän, jolla vois vaan kliksauttaa sen liiallisen itsesuojeluvaiston pois päältä? No. Eipä se auta, kun vain yrittää taas tsempata itseään ja koittaa kerätä itseluottamusta. On tässä kuitenkin menty ihan huimasti eteenpäin ja näen itse ainakin todella paljon kehitystä ratsastuksessani. Ja eipä sitä kehitystäkään tule, jos ei poistu mukavuusalueelta! Jokatapauksessa en anna tämän lannistaa ja ensi viikonloppuna olisi kisatkin tiedossa!
Tässä koostetta tuolta torstain tunnilta. Näkyy siellä yksi niistä kielloistakin. Onneksi jännitys ei näy ulospäin, mutta harmillisesti sen hevonen varmasti aistii.
Tiedättekö sen tunteen, kun ratsastustunnilla teille jaetaan hevonen ja sitten vaan jossain kohtaa tuntia palaset alkaa loksahdella kohdalleen ja hepasta muodostuu suosikkiratsu? Minulle on parikin kertaa käynyt näin. Yleensä jossain vaiheessa kun käy ratsastuskoulun tunneilla, joku hevosista vaan alkaa pikkuhiljaa muodostua suosikkiratsuksi. Jokirannan ratsastuskoululla se oli Mondo, josta en aluksi oikein pitänyt, mutta kun sitten menin useamman kerran ja löydettiin ne oikeat säädöt niin Mondosta muodostui suosikkiratsu. Keskimäen hevostilalla se on ehdottomasti Hevi, jolla kävin myös kisoissa. Harmillisen vähän tosin pääsin Hevillä ratsastelemaan kun se on aika monen muunkin suosikkiratsu.
Viime viikolla olin Liperin ratsastuskeskuksella kolmannella ratsastustunnillani. Alunperin minulle oli suunniteltu edelliselläkin kerralla ratsuna ollutta isoa Ami hevosta, mutta siinä tuntia odotellessa opettaja sitten kysyi jos haluaisinkin kokeilla Leksaa. Leksa on sirompi puoliveriruuna ja koska paikka on minulle uusi niin kokeilen myös mielelläni eri hevosia.
Alkutunti meni tosiaan hieman säätöjen hakemiseen. Leksa oli herkkä ja säpäkän oloinen, joten piti hieman hakea sopivaa tuntumaa ja pohjetukea. Mutta voi että sitä fiilistä ja pystyin melkein kuulemaan sen loksahduksen, kun löytyi yhteinen sävel. Tuntuma löytyi, pohjetuen voimakkuus löytyi, istunta löysi oikean asennon. Eipä ole vähään aikaan yksikään hevonen esittänyt niin hienoa liikettä, kuin mitä Leksa esitteli minulle.
Millainen on ollut sinun suosikkiratsusi? Löytyikö yhteinen sävel heti kuten minulla Leksan kanssa, vai vaatiko se useamman ratsastuskerran, kuten minulla Mondon kanssa?
Haluaisin kertoa teille hieman siitä, miten Centered Riding on vaikuttanut ratsastukseeni.
Ensimmäisen kerran tutustuin Centered Ridingiin kun menin pienen tallin CR kurssille joskus vuoden 2010 tienoilla. Tykästyin samantien tähän opetusmetodiin. Ensimmäisen kerran minulle selitettiin miksi jokin asia tehdään ja alettiin oikeasti korjaamaan istuntaa. Tulin tietoiseksi notkoselästäni, johon en ollut koskaan aikaisemmin kiinnittänyt ratsastuksessa huomiota. Ensimmäistä kertaa valaistuin istunnan merkityksestä ja siitä, miten hevosta saadaan ratsastettua herkemmille avuille. Aloin käymään vakiotunneilla kyseisellä tallilla ja koko se vajaa pari vuotta tallilla, teki ratsastukselleni parhaan mahdollisen pohjan. Se on auttanut kehittymisessäni tähänkin asti.
Paha notkoselkä ja jalan asentokin jotain ihan hirveää.
Kaksi kehitysaluetta jäi erityisesti mieleen CR tunneilla. Yksi oli nimenomaan istuinluiden etsintä ja notkoselän suoristaminen. Harmi, että kamppailen edelleen saman ongelman kanssa, vaikka uskoisin kyllä että parempaan suuntaan on menty. Toinen asia on pohkeen paikka. Se tuppaa minulla helposti työntymään eteen ns. tuoli-istuntaan ja CR tunneilla monta kertaa minulle näytettiin se pohkeen oikea paikka. Silloin se tuntui olevan hirveän takana, mutta ainakin minusta nyt tuntuu, että se on alkanut pikkuhiljaa löytyä. Välillä jalka valuu edelleen eteen ja sitten taas välillä liian taakse, mutta välillä sen paikka on ollut juuri siellä missä pitääkin.
Notkoselkä suoristettu, jalka liian edessä.
Centered Ridingin myötä olen tajunnut sen, että ratsastuksessa ei tarvita kovia otteteita vaan vain oikeita otteita, oikeanlaista istuntaa ja hevoseen vaikuttamista. Näin saadaan tehtyä hevosen liikkuminen helpommaksi ja mielekkäämmäksi. Ratsastaja auttaa hevosta liikkumaan, eikä häiritse sitä. Jo sen tajuaminen oli iso askel ratsastuksessa kehittymisessä.
Centered Ridingin ajatus on ohjannut ratsastustani siis jo n. viiden vuoden ajan. Olen päässyt taas parille CR tunnillekin ja ne tarjoavat aina niin paljon ahaa-elämyksiä. Erityisen suuren vaikutuksen Centered Ridingissa minuun teki se, että muistan vieläkin oppeja, joita olen tuolloin tunneilla oppinut. Tämä on myös aiheuttanut sen, että olen hyvinkin tarkka siitä millaista opetusta itse haluan, sillä en todellakaan haluaisi olla epäreilu hevosta kohtaan.
Jos et ole aikaisemmin tutustunut Centered Ridingiin niin kannattaa käydä tutustumassa Centered Riding Finland ry:n nettisivuihin.
