tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevätkuulumisia

Heippa kaikki!

Uskokaa tai älkää, mutta täällä vielä ollaan! :) Uskomatonta, että olen ylipäätään hengissä, sillä alkuvuosi on ollut taas koulun suhteen todella rankka. Tein tammikuusta maaliskuuhun harjoittelua keskussairaalassa. Ma-pe siis 7-15 olin harkassa (Okei, perjantaisin aina oli lyhennyspäivä niin pääsi jo yhdeltä.) Parasta tässä keväässä oli se, että 8 viikon harjoittelun jälkeen sain käännettyä unirytmini aamuun ja aloin heräämään jo ennen kellon sointia. Jaksoinkin siis yllättävän hyvin tuon kevään harkkajakson, vaikka rankkaahan se silti oli. Pimeys oli pahinta!



Kevään aikana kävin siis kerran viikkoon estetunneilla ja ehdinpä käymään yhdessä estevalmennuksessakin. Koulu alkoi muutama viikko sitten, joten seilaan taas vähän väliä Kuopiossa. Jouduin jättämään Poudan vuokrauksen tauolle, koska tarkoituksena olisi valmistau tänä keväänä ja mulla oli ihan hirveästi kouluhommia. Olenkin viettänyt ihan kamalasti aikaa tietokoneella naputellen kaikenlaisia koulutehtäviä. Ratsastustunneillekaan en ole oikein päässyt, kun lähes joka torstai on koulua Kuopiossa. Viime viikolla tosin kävin sitten perjantaina, kun sattui olemaan vapaapäivä.

Videota estevalmennuksesta 20.2.2016 Ratsuna Abba

Eilen sain kuitenkin melkein kaikki koulutehtävät valmiiksi ja opinnäytetyökin on ihan hyvällä mallilla. Olen siis hyvin toiveikas, että 2-3 viikon päästä pääsen taas palaamaan normaaliin rytmiin ja käymään Poudan luona, vaikka koulupäiviä Kuopiossa onkin. Saa nähdä onko Pouta taas miten loukkaantunut poissaolostani...

Mulla on myös isoja uutisia, jotka paljastan vasta myöhemmin. Ja odotan kesää todella kovasti! Odotan sitä, että koulu loppuu. Toki olen taas koko kesän päivätyössä taas, eli 7-15 työaika palaa taas kuvioihin. Unirytmiä voi taas olla hankala saada kiinni, mutta ainakin tiedän, että se on mahdollista tällaiselle iltakukkujalle. Kuitenkin pitkät illat ja lämpimät kelit!!! (Ja nyt sitten oikeesti kunnon kesä, eikä viime kesän kaltaista kylmää kiitos)



Valokuvauksesta sen verran että myin toisen pitkistä objektiiveistani ja ostin niillä rahoilla näppärämmän minijärkkärin Olympus Pen E-PL7. En ole kuitenkaan kuvannut hevosia enää juuri ollenkaan, joten turhaa seisottaa kallista putkea laukussa. Alkuun kyllä podin pahaa katumusta, mutta kun opin käyttämään tuota uutta kameraa niin olen ollut täysin rakastunut. Mullahan on edelleen se vanha Tamronin zoomiputki, jolla pärjään kyllä oikein hyvin jos päädyn kesällä kisoja kuvaamaan. Into kuvaamiseen on kyllä totaalisesti mennyt, mutta pieni kutina kentän laidalle kyllä siitä huolimatta tuntuu olevan.

Sellaisia kuulumisia ja palailemisiin! Pyrin taas herättelemään tätä blogia, kun kesää kohti mennään ja toivon mukaan muutaman viikon päästä pääsen taas normaaliin ratsastusrytmiin!