keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tainan tallin kisakuvat

Vihdoin olen saanut alulle urakan Tainan tallin kisojen kuvista. Kuvia tuli otettua ihan hirvittävä määrä, mutta koska kamerassa oli asetukset vähän väärissä paikoissa, suurin osa kuvista epäonnistui. Kuvat ylivalottui ja hevosten jaloista tuli epäselvät. Osasyynä voi olla myös se, että tuo pitempi objektiivi alkaa olla jo vanhenemassa ja siksi hidastuu.

Paikalla tuli siis napotettua yli seitsemän tuntia, mutta ei se onneksi ihan turhaa ollut. Jälleen kerran muutamia tuttuja oli paikalla :) Osa kuvista on vielä muokkailematta, mitä tässä parhaillaan teen. Alla kuitenkin esimakua kuvista. Blogger pakkaa kuvat muuten aika pieneksi ja ovat siksi monesti vähän rakeisia.

Kuvassa Owe Desquadron.

Kuvassa Marywood's Boris.

Kuvassa Owe Dezitta.

Lisää on luvassa kunhan ehdin käymään kuvia läpi :)

maanantai 19. syyskuuta 2011

PKO ravit

Kävin eilen kuvaamassa PKO raveja Joensuun raviradalla. Kuvausolosuhteet oli melkolailla huonot. Tuli valittua huono paikka, jossa kuvien taustalle tuli jos jonkinmoista tavaraa ja lisäksi jouduin kuvaamaan vastavaloon. Suurinosa kuvista oli siis todella huonoja. Taidan jättää tuon ravikuvauksen niille, jotka sen paremmin taitaa.

Ponilähdön ponit oli kuitenkin mitä suloisimpia ja muutoin tapahtumana ravit oli mukavaa vaihtelua viikonloppuun.

Alla muutama kuva kyseisestä ravesta. Loput löytyy kuvagalleriasta tai klikkaamalla TÄTÄ.

Kuvassa Windy Power

Kuvassa Kaprifolens Solita

Kuvassa Dukaliina

Kuvassa Ida's Oretes

Kuvassa Mattilan Heppuli

Pääkuvia olisi ollut muutenkin ihan mukava ottaa, mutta hevosilla oli hirveästi kaiken maailman rensseleitä päässä, niin ei kuvista yleensä tullut kovinkaan edustavia. Mutta tulipahan kokeiltua sitten tätäkin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

776 kuvaa

Kuvausviikonlopun saldona on 776 kuvaa. Kuvista vain pieni määrä on julkaisukelpoisia, mutta siinäpä onkin sitten hommaa taas vähäksi aikaa kun kuvat käydään läpi :)

Lauantaina olin siis Korholan tilalla kuvaamassa harjoitusestekisoja. Melkein heti paikalle päästyäni sain todeta, että vaatetta oli liian vähän päällä, varsinkin kun tästä nuhastakaan ei oikein ole toivuttu. Kylmä tosiaan alkoi jossain vaiheessa häiritsemään kuvausta, mutta onneksi puffetissa oli teetä tarjolla. Lisäksi suuren suuret kiitoksen Minnalle, joka lainasi minulle hevosensa loimen loppupäiväksi. Harmi ettei itsestään oikein voi kuvia ottaa, mutta jos jollain on kuvaa minusta loimeen kääriytyneenä, niin otetaan vastaan! :D Sää oli siis kolea ja kuvauksellisesti hieman liian synkkää, joten osa kuvista joutanee romukoppaan. Tässä kuitenkin esimakua lauantain kisakuvista:
Kuvassa Lansier

Sunnuntaina olin kuvaamassa Satulantallin harjoitusestekisat ja tällä kertaa olin varautunut paksummalla takilla ja pitkiksillä. Sää oli huomattavasti lauantaita parempi ja aurinkokin lämmitti vielä mukavasti. Kuvauksellisesti sunnuntai oli siis vähän parempi päivä. Paljon oli myös tuttuja hevosineen paikalla ja mukava oli heitä nähdä. Tässä siis yksi sunnuntain otoksista:
Kuvassa Rio Cape, jolla olen itsekin aikoinaan ratsastanut.

Kuvat yritän saada nettiin ennen keskiviikkoa. Koska sillon alkaa matka kohti etelää ja Turkkia! Toivotaan vielä, että tästä nuhasta päästään eroon ennen lähtöä :)