perjantai 14. lokakuuta 2011

Elviksen syysretki

Elvis joutui käymään lääkärivisiitillä viime viikolla, koska oli rapsuttanut korvansa punaisiksi. Lääkäri totesi, että taitaa olla jotain allergiaa ja määräsi ruoan vaihtoon. Nyt on sitten eri ruokaa popsinut, mutta mielestäni korvat ei ihan vielä ole parantuneet. Seurailen tilannetta tämän viikon loppuun ja jos parannusta ei ala näkyä, niin lienee allergiatestien paikka. Toivotaan nyt kuitenkin, että rupeaisi paranemaan. Ei korvat enää niin pahat ole, vaikka ihottumaa on kuitenkin nähtävissä. Lisäksi lääkäri sanoi, että toisessa korvassa on jokin karva vähän kääntynyt ja saattaa kutittaa tärykalvoa, voi olla että kyseinen karva joudutaan poistamaan nukutuksessa jos se ei oikene.


Olin myös viime viikonloppuna ja alkuviikosta vanhempieni luona ja Elvis oli tietysti mukana. Vanhempieni takapihalla olikin kiva käydä Elviksen kanssa ulkona. Elvis onkin tottunut oikein hyvin pennusta asti kulkemaan valjaissa ulkona ja nauttii suuresti kun pääsee katselemaan maailman menoa välillä ikkunan toiseltakin puolelta. Nappasinpa kamerankin mukaan ja Elviksestähän kuoriutui uskomattoman kuvauksellinen otus. Tässäpä parhaita paloja syysreissulta:


 
Joku tuossa tuijapensaassa tuoksui niiiin hyvälle, että siihen piti oikein nuohota itseään.

"Tuo heinänkorsi on saatava kiinni."


 
 
Heinänkortta tavoittelemassa

 
Pensaan alta löytyi lepopaikka.

Tyytyväinen kissa.

Sellainen reissu oli Elviksellä. Katsotaan nyt joudutaanko tekemään uutta visiittiä lääkärille. Mutta toivotaan että ei :)