sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Elvistä

Olin suunnitellut, että voisin käydä tänään kuvaamassa kinkkukisoja opistolla, mutta koska koulu pilaa elämäni, oli pakko tehdä vielä viimeisiä koulutehtäviä, jotta voisi hyvillä mielin jäädä joululomalle. Sain onneksi toiseksi viimeisen tehtävän tehtyä, mutta voi että tuo viimeinen tehtävä voi tökkiä! Eipä ole tullut taas pitkään aikaan kirjoitettua näin montaa esseetä! Paremman puutteessa siis kuvailin Elvistä, so here he comes!


Uuteen asuntoon muuttamisen jälkeen Elvis köllötteli kaikenaikaa sohvalle jääneen pyyhkeen päällä. Arvatkaa vaan miten karvassa tuo pyyhe oli, sitten kun se viimein siitä otettiin pois!


Muuton jälkeen Elvis koki myös jälleenrakastumisen raapimapuuhunsa. Sehän ei siis ollut melkein koko vuonna käynyt koko hökötyksessä köllöttelemässä, vaikka kynsiään olikin siihen ahkerasti teroitellut.


Sivuprofiilikuva. Kattokaa tota häntää!


Ja Elviksen paras puoli. Se näyttää nimittäin supersöpöltä ja huvittavalta, kun katsoo alaviistosta tai suoraan alhaalta päin. Hihi!


Pakko oli kuvata myös tämä symppis tonttu, jonka ostin. Pitihän sitä nyt jotain joulukoristeita tänne hankkia, vaikkei joulua tule Joensuussa vietettyäkään.