Joka vuosi blogi alkaa varmaan jollain muutoksella. En ole tänne nyt oikein kirjotellut, mutta eipä oikein ole ollut mitään ihmeellisiä kirjoitettaviakaan. Viime vuosi meni kerran viikkoon tunnilla ja kerran viikkoon Prinsessaa ratsastaen.
Loppuvuodesta Prinsessa kuitenkin lähti ylläpitoon, joten taas yksi vuokrahevonen lähti pois. Tämä on se syy, miksi aina yritän olla liikaa kiintymättä näihin ihaniin vuokrapolleihin, koska elämäntilanteet muuttuu ja tässäkin ylläpito on tottakai ajateltu ihan Prinsessan parhaaksi. Pääsee siellä sitten aktiiviseen käyttöön. Harmi minulle, mutta tosi hyvä juttu Prinsessalle.
Toivotetaan Prinsessalle oikein hyvää jatkoa ylläpitokotiin
Katselin vähän blogia taaksepäin ja voi että, mulla on ikävä esteitä! Kävin kyllä kesällä sen yhden estekurssin, mutta ei se oikein riittänyt. Nyt on tullut siis käytännössä koko vuosi puksuteltua vain sileällä ja alkaa jo harmittamaan, että kohta varmaan rimakauhu vaan pahenee, kun ei tule ollenkaan hyppyjä alle. Toki se hankaloittaa, kun tarvitsis jonkun sellaisen ratsun johon luottaa.
Voi kun Jossuponi asuisi lähempänä ♥
Tunnit kuitenkin jatkuu ja kyllähän noita liikutettavia hevosia silti onneksi tutuilta löytyy, joten tuskinpa tässä ratsastukset kovin pitkään on vain sen vakiotunnin varassa.
Liekö täällä enää kukaan käy, mutta jos käy niin kuulemisiin taas! :)
Pääsin pitkästä aikaa Prinsessan kanssa valmennukseen. Meillä oli mun suosikkivalmentajan, Riian, yksityistunti ja huh huh, kylläpä oli hyvä! Olin edellisenä päivänä onnistunut jumittamaan koko oikean jalan lihaksiston, joten hieman kauhulla odotin tuntia. Tunti kuitenkin ylitti kaikki odotukset ja sain taas niin mielettömästi vinkkejä ja ahaa -elämyksiä. Ratsastus maistui taas niin hyvälle.
Heti alkuun otettiin napakka ohjastuntuma ja alettiin töihin. Prinsessa oli tietysti vähintäänkin järkyttynyt, kun ei päässytkään sluibailemaan, mutta oli se kyllä sen arvoista. Eipä ole Prinsessa ennen mulla noin hienosti mennyt, mitä tämän tunnin aikana.
Avain onneen oli tällä kertaa ulkopohje. Sehän oli nimittäin kateissa. Kun ulkopohje löytyi, löytyi myös yhteinen sävel Prinsessan ja ohjastuntuman kanssa. Myös laukka oli PALJON parempaa, kun jo ennen laukkaa saatiin ulkopohje kuulolle. Lisättäköön vielä, että myös ratsastustunti toisella tallilla sujui paremmin, kun älysin käyttää sitä kadonnutta ulkopohjetta.
Prinsessan kanssa maastolenkillä
Kävin sitten seuraavan kerran tunnin jälkeen itsekseni Prinsessan kanssa maastossa vähän rallittelemassa. Prinsessahan nautti ihan mielettömästi taas ja varmasti teki hyvää koulutreenaus viikonlopun jälkeen. Prinsessalla oli ollut nimittäin vielä kaksi valmennustuntia lisää minun tunnin jälkeisinä päivinä. Oli ilmeisesti ollut aika hyvä ratsastaa myös seuraavina päivinä. (Ehkä oon vähän ylpeä, vaikka kaikki kiitos Riialle.)
Kun sitten tällä viikolla menin taas vääntämään koulua kentälle, niin hieman jo mietin, että mitenköhän tässä käy. Alkuun olikin taas hakemista, mutta itsepintaisesti jatkoin ulkopohkeen läpi viemistä ja kappas, kun sieltä taas löytyikin ne asetukset! Hetken olin jo luovuttamassa, mutta päätin etten annan periksi. Harjoiteltiin sitten Prinsessan kanssa myös pari kertaa koulurataa, kun saattaa olla koulukarkelot luvassa vielä tämän kuun aikana. A-P-U-A!
Prinsessa on kyllä ollut aivan mahtava ja mun luottamus sitä kohtaan on kasvanut kohisten. Se on muutenkin nyt rauhoittunut tosi paljon (varmaan myös kesän lämpö vaikuttaa asiaan), joten ei ole ratsastaessa niin hätäinen. Ja kun sen saa kuuntelemaan ulkopohjetta, niin se on mielettömän hieno!
Kyllä ratsastus vaan on ihana harrastus!
ps. kuvia ei tietenkään ole, mutta voisin koittaa joku kerta asentaa videokameran kentän laidalle ^_^
Tiedän, että mun pitäis olla tyytyväinen, mutta siitä huolimatta en ihan ole. Pääsin siis kokeilemaan hyppyjä ensimmäistä kertaa sitten syyskuun onnettomuuden. Annaroosa lainasi Veeraa mulle, jotta pääsisin taas hyppyjä kokeilemaan. Ja voi elämä että kyllä ahdisti. Esteet oli ihan säälittäviä pikkupikkuesteitä, mutta silti ahdisti. Toki ahdistukseen vaikutti myös täysin tuntematon hevonen, johon ei ollut minkäänlaista luottoa. Itse olin niin jännityksestä jäykkänä, että varmasti oli myös Veeralla vaikeaa. En arvannut, että ihan noin paljon ahdistaisi.
Loppujenlopuksi kaikki meni kyllä hyvin, mutta sitä vaan mieli tekee temppuja, kun jännittää. Varsinkin videolta katsottuna ei meillä ollut hätäpäivää, mutta kuvittelin että ollaan vähintään esteen sekaan kompuroimassa (vaikka siis minkäänlaista vaaraa tällaisesta ei ollut). Itseeni olin pettynyt, vaikka oikeasti pitäisi varmasti olla todella ylpeä, että selvisin edes niiden pienien esteiden yli. Ja toisaalta olenkin, mutta silti luulin pystyväni parempaan.
Veera (Kylläpä mulla onkin kuvaustaidot ruosteessa)
Ensi kerralla sitten. Videota katsellessa ainakin tuli aavistuksen luottavaisempi mieli ensi kertaa ajatellen. Eihän se auta taas kuin pikkuhiljaa mennä eteenpäin. Estekurssinkin varasin juhannusviikolle, jossa toivottavasti pääsee taas pikkuisen pidemmälle esteiden kanssa. Tärkeintähän olisikin nyt saada toistoja paljon. Ärsyttää ihan sikana, että sen onnettomuuden pitikin sattua ja just esteillä. Tässä on taas hirmuinen työ koittaa voittaa itsensä ja pelkonsa, mutta jos se on yhden kerran onnistunut, niin kai se onnistuu myös toisenkin kerran?
Prinsessan kanssa olen nyt käynyt kahdella valmennustunnilla sekä maastoilemassa. Haluaisin kyllä ottaa enemmänkin tunteja Prinsessan kanssa, mutta työt häiritsee pahasti aikatauluja. Olin myös pari viikkoa telakalla angiinan takia, joten ratsastuksessakin oli parin viikon tauko. Kaikki postauksen kuvat on ottanut Netta S, viimeistä lukuunottamatta. Superisot kiitokset!
Tunneista on kyllä aina ollut hyötyä, vaikka pakko myöntää että tämä viimeisin jäi aika pintapuoliseksi. Kokoajan kuitenkin yhteistyö sujuu pikkuisen paremmin ja opin ratsastamaan näin herkkää tammaa. Prinsessa on kyllä valloittanut mut ihan täysin. Tykkään siitä, että se osaa käyttäytyä niin hienosti joka tilanteessa ja enpä kyllä ole koskaan tavannut näin kovasti kehuista motivoituvaa ratsua. Aina kun Prinsessaa kehuu siitä suorastaan näkee, kuinka se tykkää niistä kehuista ja monesti alkaa pärskiä ratsastaessa. Niin symppistä!
Myötäyksestä saa aina kehuja
Kävin perjantaina viimeksi Prinsessalla ratsastamassa ja sain pitkästä aikaa luottokuvaajani, Netan, mukaan. Sää oli aivan loistava, kun aurinko paistoi. Otettiin sitten paljon kuvia erilaisissa tilanteissa, niin on kuvia sitten vaikka millä mitalla. Prinsessahan on myös niin kuvauksellinen, ratsastajasta en niin sanoisi. Ainakaan perjantaina työviikon jälkeen. Olen varmaan vanhentunut kymmeniä vuosia aamuvuoroja tehdessä, meinaan aamuherätykset ei vaan ole minua varten.
Perjantaina siis käytiin ensin alkuverkkaa tekemässä kentällä ja lähdettiin sitten maastoon ottamaan parit pätkät laukkaa. Prinsessa innostui aavistuksen liikaa ja pysähtyi ehkä 20 metriä sen jälkeen, kuin oli tarkoitus. Ehkä vähän lähti lapasesta, mutta kerrankos sitä. Tiedänpähän ensi kerralla, että jos maastossa laukataan niin sitten laukataan kunnolla, eikä aleta jarruttelemaan heti. Prinsessa kun rakastaa juosta ja olihan se vähän epäreilua sitä kohtaan, ettei saanut painella niin pitkää matkaa kuin yleensä.
Formula
Maastosta tultiin sitten vielä kentälle ottamaan homma haltuun, kun meinasi maastossa vähän villiksi mennä. Alkuun Prinsessa oli tosi kiireinen (luonnollisestikin), mutta rauhoittui sitten ja rentoutui tosi kivaksi. Saatiin tasaisia ja kivoja ravipätkiä tehtyä ja Prinsessa tuli mukavasti vastaan. Ollaan koitettu treenata harjoitusravia, kun mun pomppiminen satulassa ei oikein tälle tammalle maistu. Kun vaan ravin temmon saa sopivan rennoksi, niin harjoitusravikaan ei tuottanut ongelmia, enkä pomppinut siellä. Joten siinäkin on parannusta tullut. Kokojan pidempiä pätkiä.
Ollaan toki vasta hyvin alkutaipaleella, kun en ole niin montaa kertaa vielä ehtinyt Prinsessaa ratsastamaan ja parannetaan pikkuhiljaa. Jokatapauksessa se on kyllä ihan mahtava tapaus ja antaa joka kerta tosi paljon. Just tällaista ratsastuksen pitääkin olla.
Saatoin myös taas ostaa kameraan uuden zoomiputken. Itseasiassa nyt ostin sellaisen tykin, etten ole ihan varma onko se jopa liian pitkä hevosten kuvaamiseen. Ei ainakaan pitäisi zoomin loppua kesken. Ei mulla edelleenkään ole tarkoitus alkaa kisoja ahkerasti kiertämään ja kuvaamaan, mutta jos sitä silloin tällöin?
Käykäähän muuten lukemassa myös Annaroosan blogia! Sielläkin vilahtelee Prinsessa Annaroosan muiden hevosten kanssa.
Jatkan täällä näköjään tätä epäsäännöllisen säännöllistä päivittelyä. Käyn nykyään kerran viikkoon tiistaisin Opistolla taas tunneilla. Kyllä taas alkuun tuntui, ettei sitä osaa enää ratsastaa, mutta on ollut mukava huomata, että niitä onnistumisiakin tulee joka tunnilla. Sen lisäksi löysin tästä läheltä sopivan vuokrahepan, josta jo viimeksi olikin puhetta.
Prinsessa, on Annaroosan kisaratsu ja käyn sitä n. kerran viikkoon ratsastamassa. Kävin kokeilemassa Prinsessan lisäksi toistakin ratsua, mutta Prinsessa tuntui enemmän minulle sopivalta. Prinsessa, eli Chelsea on 8 vuotias Trakehner tamma. Prinsessa on todella herkkä ratsastaa ja juuri siksi tykkäänkin siitä. Olen nyt vuokrannut Prinsessaa reilun kuukauden verran ja kehitystä on tapahtunut. Pikkuhiljaa on tutustuttu toisimme ja viime perjantaina käytiin testaamassa luottamusta maastossa.
Annaroosa lähti toisella hevosellaan näyttämään meille maastoja ja tallin läheltä löytyy aivan mahtavia laukkasuoria. Prinsessasta puolet on täysiveristä ja sen huomaa viimeistään siitä, että Prinsessa rakastaa juosta. Päästiinkin maastossa painelemaan täysillä ja en varmasti ole koskaan mennyt millään hevosella niin kovaa, kuin Prinsessalla tuolloin.
Se tunne, mikä tulee siitä, että luotat hevoseen täysin ja se vetää niin kovaa kuin jaloistaan pääsee, on jotain sanoin kuvaamatonta. Kupliva onnen tunne nousi heti ensimmäisellä vedolla rintaan ja melkein nauratti. Ensinnäkin, olin onnellinen siitä, että uskalsin ja toisekseen, olin onnellinen siitä vauhdista. Annaroosan ratsu ei kyllä meidän perässä pysynyt, mikä on hyvin ymmärrettävää, vaan kyllä he meidät sitten aina kiinni sai, kun viimein hidastettiin.
Prinsessa vaikuttaakin juuri mulle sopivalta ratsulta. Siinä on haastetta, mutta samalla se antaa paljon onnistumisen kokemuksia. Prinsessa on myös ihana käsitellä, vaikka sillä omat tammamaisuutensa onkin. Kesää odotellessa.. Mulle tää talvi alkaa ainakin jo riittää!
Kuvat on ottanut Annaroosa, viime viikonlopun hiihtoratsastuskisoista, joissa Annaroosa oli Prinsessan kanssa. Kiitos! Itse olin mukana kuvaajan ja kisahoitajan pestissä.
Uusi vuosi uudet kujeet! Ensinnäkin, tein blogille nyt Facebook-sivut, sillä bloggerin kautta on varmasti hieman hankala seurata blogia. Facebookiin saattaa myös tulla jatkossa hieman lyhyempiä päivityksiä, jos en blogiin asti jaksa tulla tarinoimaan. Käy siis ihmeessä tykkäämässä sivusta!
Nyt kuitenkin katsaus viime vuoteen.
Tammikuu
Tammikuussa kävin ratsastelemassa Poudan kanssa maastossa ja säännöllisesti kerran viikkoon estetunneilla. Uudet topparatsastushousutkin tuli hankittua. Kävin työharjoittelussa keskussairaalassa, eli joka päivä 7-15 olin harkassa. Estetunnit alkoi sujua. Tammikuussa myös niska niksahti eräänä aamuna, jonka seurauksena niskan lihas meni suojakramppiin. Relaksantti ja kipulääkekuurilla siitä selvittiin onneksi.
Helmikuu
Helmikuussa blogiin tuli vain yksi postaus, jossa oli kuvia Poudasta ja tallin muusta väestä. Kävin säännöllisesti ratsastamassa Poutaa ja sekä estetunneilla. Estetunneilla ilmeisesti oli ollut hieman vaihtelevia onnistumisia ja vakioratsuksi alkoi muodostua Leksa. Leksan kanssa opeteltiin ylittämään punaisia puomeja ja tehtiin isoja kenguruloikkia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, miten olen kestänyt niin hyvin kyydissä silloin. Helmikuussa kävin myös estevalmennuksessa Abballa.
Maaliskuu
Maaliskuussa ei tullut blogipostauksia. Taistelin koulua pikkuhiljaa pakettiin ja seilasin Kuopion ja Joensuun väliä. En siis oikein ehtinyt ratsastelemaan, en tunneilla enkä Poudalla. Maaliskuussa tehtiin kaupat meidän omasta kodista.
Huhtikuu-Toukokuu
Huhtikuultakaan ei ole hirveämmin blogissa mitään. Koulutehtävät painoivat päälle ja harrastus oli hiljaisvaiheessa. Myin myös pitkän objektiivini ja tein päätöksen kisakuvauksen lopettamisesta. Koulu alkoi olla taputeltu ja oltiin juuri muutettu meidän taloon. Matka
tallille siis piteni huomattavasti. Kävin kerran viikkoon estetunneilla
ja edelleen melko usein menin Leksalla.
Kesäkuu
Onnistumisia alkoi tulla estetunneilla useammin, mutta siitä huolimatta välillä oli huonompiakin hetkiä. Ärsyynnyin estejännitykseeni ja yritin parhaani mukaan unohtaa sen. Kesäkuussa osallistuin myös kisoihin Viljolla. Menin 60cm esteradan sekä HeC kouluradan. Kävin myös kolmipäiväisellä estekurssilla, jossa ratsastin jokapäivä Leksalla. Aloin luottaa Leksaan ja meillä alkoi sujua esteillä mukavasti. Tipuin myös pitkästä aikaa hevosen selästä, ilman sen kummempia vammoja. Pari päivää olin poissa töistä, sillä polvi vähän venähti, mutta onneksi se ei pidemmäksi aikaa jäänyt vaivaamaan,
Heinäkuu
Heinäkuussa kävin edelleen säännöllisesti estetunneilla. Töitäkin tein kokoajan. Meillä oli myös oma kesäleiri, jossa pääsin ratsastelemaan pienellä ponilla ja myöskin Poudan pihattokaverilla, Usvalla.
Elokuu
Aloitin vakityön keskussairaalassa. Kuvioihin tuli Antti, hieman raaka pikkujättiläinen. Tykkäsin Antista tosi paljon ja pääsin käymään Minttu Pulliaisen valmennuksessa Antin kanssa. Valmennus antoi tosi paljon ja Antin kanssa oli kiva työskennellä. Harmillisesti Antti asui todella kaukana. Lisäksi kävin myös Leena Larssonin valmennuksessa Antin kanssa. Antin kanssa myös maastoiliin ja treenailtiin kotosalla.
Syyskuu
Kävin edelleen estetunneilla ja Anttia ratsastamassa. Olin pikkuhiljaa päässyt estejännityksestä, vaikka se välillä tahtoikin muistuttaa itsestään. Syyskuussa sattui myös pahin tippumiseni ikinä. Tunti oli mennyt kaikin puolin hyvin, eikä minua kerrankin edes jännittänyt. Yksi hyppy joka lähti hieman liian aikaisin johti ilmalentoon pää edellä seinään. Kaularankaan tuli murtuma ja ratsastus jäi tauolle. Loka-Marraskuu
Ratsastukset oli tauolla marraskuun loppupuolelle asti sairasloman vuoksi. Kuitenkin 22.11. kipusin Poudan selkään ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen ja koin hyvin helpottuneen tunteen siitä, ettei ratsastus jännittänyt. Olin hieman huolissani siitä, miten ratsastuksen nyt käy, mutta onneksi kammoa ei jäänyt. Joulukuu
Kävin Poudalla kerran ratsastamassa ja joulun jälkeen kävin myös ensimmäisellä ratsastustunnilla. Päätin vaihtaa Liperin ratsatuskeskuksesta Joensuun ratsastusopistolle puhtaasti tallimatkan vuoksi. Opisto on aivan tässä meidän lähellä, joten minun on helpompi käydä siellä. Uusi vuokrahevonen on myös etsinnässä, mielellään tästä läheltä.
Sellainen oli vuosi 2016, että eipä ihan tylsäksi käynyt sekään. Tältä vuodelta odotan paljon. Odotan ensimmäisiä hyppyjä, sillä en vieläkään ole kokeillut hypätä onnettomuuden jälkeen. Lisäksi odotan valmennuksia ja ratsastustunteja. Aion panostaa enemmän kouluratsastukseen, mutta haluaisin silti myös hypätä myös esteitä. Kesällä aion käydä jonkun estekurssin, jos vaan sattuisi sopivasti kesäloman aikaan, tai saisin muuten työvuorojen kanssa sumplittua.
Tasan kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen olin taas hevosen selässä. Onnettomuushan sattui 22.9. ja 22.11. kipusin turvaheppa Poudan selkään. Silloin tuli kuusi päivää siitä, kun kauluri oli otettu pois. Aluksi vähän jännitti niskan puolesta, että pystynkö ylipäätään olemaan hevosen selässä, mutta itse ratsastus ei ajatuksena jännittänyt ollenkaan. Mullahan on niskaa varten jumppaohjeet, joilla liikkuvuutta voi parantaa ja lisäksi myös vahvistavia harjoituksia lihaksia varten. Niska on edelleen kipeä, mutta ainakin pään kääntäminen sujuu jo melko hyvin, joten eiköhän tämä vielä kuntoon saada.
Päätettiin käydä Heidin ja Usvan kanssa pieni kävelylenkki metsässä ja totesinkin heti alkuun, ettei käynnissä syntyvä liike satu ollenkaan niskaan. Luulen, että se teki oikein hyvää niskalle, kun siihen tuli pientä liikettä. Pouta oli todella rauhallinen ja luulenpa, että se myös aisti sen, että vielä ei ole kaikki kunnossa. Yleensä nimittäin kotiin päin Poudalla askel vähän kiirehtii ja pitenee, mutta tällä kertaa se käveli rauhallisesti pihaan asti. (Siitä huolimatta, että Usvalla tuntui olevan vähän kiire kotiin.) Pouta oli siis aivan mahtava.
Ensi viikolla taas uudestaan. Ihanaa kun on näin mahtava turvaheppa, jonka kanssa voi rauhassa kuntoutua. Kiitokset siis Heidille, että mulla on tähän mahdollisuus. Tunneille en varmasti tämän vuoden puolella vielä pääse, sillä haluan saada niskan kuntoon ennen tunneille menoa. Sitten kun kaikki askellajit sujuu kivuttomasti, niin voin taas katsella tunneille paluuta.
Tuttavat jo tietääkin, että mulle sattui viime tunnilla onnettomuus. Olin siis normaalisti estetunnilla torstaina ja alkutunti oli mennyt hyvin. Mulla oli oma suosikkiratsu alla ja hypytkin sujui suhteellisen hyvin. Tehtävänä oli vinot lähestymiset ja kaarevat tiet.
Lopputunnista kun olin tulossa tehtävää, niin ratsu hyppäsikin odotettua kauempaa ja jäin hypyssä jälkeen. Menetin siinä sitten tasapainon ja koska esteen jälkeen oli heti kaareva tie vasemmalle, niin lensin kaarteessa selästä. Tulin takaraivo edellä maneesin seinään ja olin nousemassa jo ylös, kun kuulin jonkun huutavan "Älä nouse ylös". Jäin sitten maahan makaamaan. Ilmeisesti sitten opettaja tuli minut nostamaan ylös ja sen jälkeen alkoi pyörryttää pimeni.
Ilmeisesti olen kuitenkin ollut tajuissani kokoajan, mutta en itse muista miten olen tullut maneesista talliin tai sitä, että olin soittanut itselleni kyydin. Seuraavat muistikuvat on siitä, että istun satulahuoneessa ja selitän siitä, miten koko ratsastustunti tuntui unelta. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin pudonnut, mutta mihinkään ei edelleenkään koskenut. Sitten tajusin, että vasemman käden nimeton ja pikkusormi alkoi puutumaan ja tajusin itsekin heti, ettei se ole ollenkaan hyvä juttu. Tässä vaiheessa minulle tuotiin ensiapu pakista niskatuki ja pian kyytikin saapui.
Mentiin päivystykseen ja lääkäri tutki niskan ja laittoi samantien CT kuviin. Kävin itse kävellen kuvauksessa ja lääkäri epäili heti murtumaa kuvat katsottuaan, mutta odotti radiologin lausuntoa asiasta. Kuitenkaan radiologi ei ollut talossa sillä hetkellä, joten jouduin jäämään tarkkailuun yöksi. Mulle vaihdettiin napakampi kauluri kaulaan. Jouduin olemaan ravinnotta koko yön, sillä kokoajan oli mahdollisuus, että murtuma täytyisi leikata. Mulle laitettiin kipulääkettä suoneen ja huono asia oli se, että sain jäätävää pahoinvointia kipulääkkeestä. Tai ei oltu varmoja johtuiko kipulääkkeestä vai mahdollisesta aivotärähdyksestä, mutta itse epäilin kipulääkettä, kun heti sen jälkeen alkoi se pahoinvointi.
Seuraavana päivänä kuulin, että kuvat on lähetetty KYSiin arvioitavaksi (varmaan, sitä leikauksen tarvetta sielläkin miettineet) ja sitten minut siirrettiin osastolle. Sain paremman kaulurin ja sanottiin, että maanantaina saisin sitten yksilöllisen kaulurin. Jokatapauksessa C4 nikaman fasetissa oli murtuma ja siis koko uloke oli poikki. Onni onnettomuudessa, että itse nikama oli ehjä ja siten myös selkäydinkanava oli turvassa. Tässä kohtaa aloin itsekin tajuta, ettei ihan pikkujutusta nyt ollutkaan kyse.
Osastolla olin sitten sunnuntaihin asti ja silloin sain luvan lähteä kotiin. Kauluria joudun pitämään 24/7. Tuntopuutoksia tai hermo-oireita ei ilmennyt enää tallilta lähdön jälkeen. Olin kotona yhden yön ja maanantaina kävin vielä magneettikuvauksessa, jossa varmistettiin jänteiden ja pehmytkudosten tilanne. Ihme kyllä, vaurioita ei pehmytkudoksista löytynyt ja lääkäri epäilin, että kaulurihoitoa tulisi nyt n. 2kk.
Seuraava röntgenkontrolli on ensi viikolla jonka jälkeen sitten määritellään tarkemmin kaulurihoidon pituus. Joudun pitämään kauluria siis yötä päivää ja suihkun ajaksi vaihdetaan eri kauluri. Kipua niskaan alkoi ilmaantua oikeastaan vasta sunnuntaina ja vasemman käden asentoa joutuu välillä tarkistamaan, ettei niskaan tule kipua tai kuormitusta. Lääkkeitä joudun siis myös syömään monta kertaa päivässä, jotta kivut pysyy hallinnassa, mutta mielestäni kivut ei ole olleet mitenkään sietämättömiä.
Nyt siis vain parannellaan murtumaa, jotta pääsee taas takaisin hevosen selkään. Sitä en osaa sanoa, onko minusta enää esteille, koska estekammon kanssa olen jo taistellut ja tämä nyt ei varmasti tee asiasta yhtään helpompaa. Mutta aika näyttää. Katsotaan miten käy, kunhan nyt sinne asti päästään. :)
Ensimmäiset valmennukset Antin kanssa taputeltu ja päällimäisenä jäi tosi hyvä fiilis. Viime viikonloppuna Korholan Tilalla oli Annamiina "Minttu" Pulliaisen valmennukset. En ollutkaaa aikaisemmin ollut Mintun valmennuksissa, joten todella mielenkiinnolla lähdin mukaan. Lauantaina Antti tuli Korholaan, jonne oli myös sovittu karsina yöksi, niin ei tarvinnut edes takaisin ajella. Alkuun Anttia vähän jännitti (niinkuin yleensäkin kaikki uudet asiat), mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.
Antissa on se hyvä puoli, että jos ollaan uudessa paikassa ja uudessa tilanteessa, niin Antti tukeutuu paljon ihmiseen ja ratsastajaan. Toisin sanoen, Antti kuuntelee hyvin ratsastajan ohjeita. Lauantai menikin valmennuksen osalta kivasti. Harmillisesti koko valmennuksen ajan satoi vettä ja vieläpä niin paljon, ettei kenttä mitenkään ehtinyt kaikkea imaista. Niinpä kenttä lainehti välillä pahastikin vedestä. Tämäkin tietysti oli Antista vähän jännää, mutta hyvin se jaksoi keskittyä, kunhan alkuun päästiin.
Alkuun meno näytti tältä, kunnes löytyi yhteinen sävel.
Mintulla oli kiva tyyli opettaa. Oikeastaan ei tehty mitään sen kummempia tehtäviä, vaan saatiin vapaasti liikkua kentällä (Meitä oli siis tunnilla 2 ratsukkoa). Se, mihin Minttu sitten kiinnitti huomiota oli siihen liikkumisen laatuun. Sain ihan paljon vinkkejä Antin ratsastukseen. Ongelmanahan on muun muassa ollut pään viskominen, jota Antti tekee aika paljon. Lauantaina työskenneltiin paljon ravissa ja jonkinlainen flow-hetki oli koettavissa valmennuksen loppuvaiheilla. Antti oli super. Lauantain kuvat on ottanut, Netta. Kiitos paljon!
Sunnuntaina sitten Anttia ei enää niin jännittänytkään ja oikeastaan kaikki kentän ulkopuolella tapahtuva kiinnosti hieman enemmän. Lisäksi lauantai näkyi selvästi jo pienenä väsymyksenä sunnuntain puolella. Varsinkin lopputunnista Antti hikosi todella paljon. Eikä sunnuntaina kuuma sää tietenkään yhtään helpottanut tilannetta. Sunnuntaina päästiin tekemään myös laukkaharjoituksia ja erityisesti laukan kanssa on ollut ongelmia. Antti lähtee laukassa helposti vetämään lapa edellä ulos. Tähän ongelmaan saatiinkin tosi hyviä neuvoja. Ulko-ohjan tuki lopetetaan kokonaan, jos sitä vasten aletaan painua. Ja sehän ihan oikeasti toimi, Antti lopetti valumisen ja keskittyi reittiin. Lisäksi Minttu totesi sen, minkä itsekin jo aikaisemmin, että lihaskuntoa pitää vielä saada Antille lisää.
Antilla on paljon maastoiltu, sillä tallille valmistui kenttä vasta tänä kesänä. Nyt kuitenkin päästään treenailemaan kotonakin ja vinkiksi jatkoon saatiin panostaa liikkumisen laatuun, ei niinkään määrään. Lopputunnista sunnuntaina aloin jo itsekin väsähtää ja varsinkin nuo laukkaharjoitukset vei paljon mehuja. Olin kyllä supertyytyväinen kahden päivän valmennukseen. Niin paljon hyviä vinkkejä ja ongelmiin pureutumista, että tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin.
Olenkin tosi tyytyväinen Antin suoritukseen. On se vaan hieno heppa!
Hitsit kun ei vaan aikaa meinaa riittää tälle blogille. Niin paljon on kerrottavaa taas! Aloitetaan siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Mulla oli siis kisat tulossa ja kisathan käytiin taputtelemassa kolmisen viikkoa sitten. Kisoissa menin Viljolla, joka olikin suloisesta poniluonteestaan huolimatta kisapäivänä tosi jännittynyt. Koskaan ennen en ole Viljoa noin jännittyneenä kyllä ratsastanut ja kyllähän se vähän vaikutti suoritukseen.
Menin siis 60cm esteradan ja HeC E.B. Special 2015. Tuo 60cm alkaa kyllä kieltämättä jo tuntua aika pieneltä, mutta koska seuraava korkeus oli 90cm, niin ei vaihtoehtoja jäänyt. Esterata meni kyllä muuten hyvin, mutta jännittyneisyyden takia oltiin ihan superhitaita. Saatiin kuitenkin puhdas rata, joka mullakin oli tavoitteena, joten ei ajalla niin väliä. Olin siis tyytyväinen suoritukseen, vaikkaja nopeuden takia ei pärjättykään. Tässä video radasta:
Esteradan jälkeen oli tauko ja sen jälkeen koulurata. Olin jännittänyt kisoja ihan hirmuisesti, joten koulurata ei sitten enää niin jännittänytkään. Viljo tosin oli myös todella jännittynyt ennen koulurataakin. Ja koulurata menikin sitten ihan pipariksi. Alkuun meni tosi kivasti, mutta sitten laukkaympyrällä Viljo sai spurttikohtauksen ja lähti kiitämään. Sain sen onneksi melko nopeasti takaisin ruotuun ja jatkoin rataa. Tein itse ratsastusvirheen, kun käynnin jälkeen pyysin raviin liian aikaisin ja siitähän tulikin sitten -2 pistettä väärin ratsastuksesta. Mulla meni pasmat sekaisin ja Viljo oli kuin viulunkieli ja täysin kuuro pohkeille. Joten seuraavalla laukkaympyrällä laukka ei sitten onnistunut. Itse jännityin ja jalustinkin tippui. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Pysäytin Viljon, nappasin jalustimen jalkaan ja sain loppuympyrästä pari laukka askelta. Tässä vaiheessa vaan hävetti ihan kamalasti. Mielessä kävi jo keskeyttäminen, mutta eihän se auttanut kuin jatkaa loppuun. Melkein teki mieli pyytää tuomarilta anteeksi, kun joutui sellaista räpellystä katsomaan. Olin aika varma, että hylätty tulee. Tulos oli kuitenkin rapiat 56% ja ilman väärinratsastusta se olisi ollut vähän parempi, joten kai se sitten muuten oli ok. Tässäpä tuo räpellysrata sitten ja en tarvii kommentteja tästä, tiiän kyllä että penkin alle meni. Vieläkin vähän nolottaa. Tiedän, et pystysin niin paljon parempaankin!
Tästä viisastuneena, en taida enää mennä este ja koulurataa samana päivänä. Energia ja keskittymiskyky ei riitä kahdelle radalle, joten on parempi pitää ne erillään toisistaan ja keskittyä vain toiseen kerrallaan. Koen kyllä itseni niin paljon kotoisammaksi esteradalla, kuin kouluradalla. Liekö harjoituksen puutetta vai vain kärsimättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, kun ei pysty keskittymään niin tarkkaan ratsastukseen. Toisaalta, sitä täytyisi sitten varmaan vähän treenata.
Kisoista toivuttua oli sitten estekurssin paikka heti seuraavalla viikolla. Ratsastin koko estekurssin (kolmena päivän) ajan Leksalla ja pakko myöntää, että se alkaa kohta olla mun luottoratsu esteillä. Vaikka meillä onkin vähän niiden punaisten esteiden kanssa ongelmia, niin kuitenkin tavallaan tiedän, että se ongelma on enemmän mun päässä. Kurssin toinen päivä oli kyllä koko kurssin kohokohta. Hypättiin esimerkiksi punaista porttiokseria, joka nostettiin lopuksi jonnekin 90cm hujakoille ja mulla ei edes syke noussut. Ei ahdistanut ja fiilis oli tosi luottavainen. Leksan kanssa tultiin ja liideltiin esteen yli ilman minkäänlaista epäröintiä. Voin sanoa, että fiilis oli katossa. Just tuollaista sen ratsastuksen pitääkin olla. Sellaista, että on luotto siihen hevoseen ja molemmat tietää mitä tehdään.
Seuraavana päivänä tosin syke kyllä taas nousi, vaikka esteetkään ei ollu niin isoja, mut fiilistelin silti tuota yhtä estetuntia, jollon ei oikeesti pelottanut. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja muutenkin oon niin tyytyväinen, et meillä alkaa yhteistyö Leksan kanssa sujua niinkin hyvin kuin se sujuu. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta ylipäätään se että mulla on luotto siihen hevoseen ja tunnen jo monta askelta etukäteen jos se meinaa kieltää, niin sekään ei tule yllätyksenä. Tässä yksi pätkä estekurssin ekalta päivältä:
Tällä viikolla sitten olin taas estetunnilla ja tällä kertaa ratsuna oli Ami. Ami on n. 180cm isoherra joka ei kyllä ole jaloistaan ihan niin varovainen kuin Leksa. En ihan hirveesti tykkää hypätä Amilla, koska se tuppaa nykäsemään päällä minut aina esteen jälkeen suunnilleen satulasta ja eihän se niin kevyt ole, kuin esimerkiksi Leksa. Alkutunti meni kyllä ihan kivasti ja tultiin kaarevaa tietä ja jumppasarjaa. Kaarevalla tiellä meinasi reitti olla aina vähän huono ja toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan. Itse olin jo edellä menossa ja kun Ami nykäsi esteen jälkeen, niin kaulallahan sitä sitten taas killuttiin. Multa tippu toinen jalustin, mut nopeesti löyty tasapaino sekä jalustin ja jatkoin suoraan jumppasarjalle.
Toisella kerralla en sitten ollutkaan niin onnekas. Samalla lailla huono reitti kaarevalla tiellä ja Ami esteen pohjaan. Itse olin jo menossa ja ehdin vaan ajatella, että harjasta kiinni, mutta en sitten ehtinyt ottaa harjasta kiinni. Ami pomppas ja nykäisi ja niinpä siinä sitten totesin, että maneesin pohja lähestyy. Tulin aika hyvin kyljelleni, mutta polvi vähän vääntyi alastulossa. Ami oli kuulemma ihmeissään katsonut että miten minä siihen maahan tupsahdin. Ei muuta, kuin takaisin selkään ja jumppasarjalle. Onneksi ei koskenut!
Ihmettelin hetken sitä, että vaikka tipuin niin silti ei jännittänyt. Esteet oli pieniä ristikoita ja kun oikeastaan putoaminenkin oli melko pehmeä, niin en edes ehtinyt säikähtää. Juuri kun edellisessä postauksessa niin kehuin, miten en ole tippunut kahteen vuoteen, niin hyvähän se on välillä muisuttaa itseään, ettei se tippuminen haittaa. Se kuuluu lajiin ja välillä käy niin. Polvi tosin venähti sen verran, että loppuviikon joudun olemaan sairaslomalla ja pitämään polvessa tukisidettä. Ensi viikolla kyllä pitäisi jo olla pelikunnossa ja ajattelin kuitenkin ratsastaessa pitää tukisidettä, jos yhtään siltä tuntuu.
Sellaista tarinaa taas tällä kertaa. Lieköhän kukaan jaksoi lukea loppuun asti? Toivotaan, että aikaa liikenisi enemmän taas tänne kirjoittelemaan, kun nytkin on aikaa vain sairasloman takia! Netta on ollut ihanan ahkerasti mukana kuvaamassa tunteja, niin materiaaliakin on, mutta ei vaan meinaa olla aikaa. :)
Pitkästä aikaa pääsin tallille valosan aikaan. Otin tottakai siis kameran mukaan, kun en ole piiiiitkään aikaan ottanut rauhassa kuvia hevosista. Ja kylläpä olikin kivaa pitkästä aikaa! Tässäpä siis talvipörrökuvia Poudasta ja muusta poppoosta.
Pouta
Pouta
Pouta
Tuisku
Usva
Pouta
Skipi, Tuisku ja Vallu
Olenkin käynyt nyt Poudalla ratsastelemassa. Ollaan menty kentällä ja käytiinpä kerran maastossakin umpihangessa rämpimässä. Teki kyllä Poudalle hyvää ja sainpa kyllä itsekin treenit kun lähdin ratsastuksen jälkeen vielä etsimään matkalle jäänyttä takasuojaa. 15 minuuttia sain kävellä umpihangessa, kunnes löysin suojan ja sehän tarkoitti myös toista 15 minuuttia paluumatkaa varten. Pikkuisen tuli kyllä hiki, mutta täytyy vain ottaa kuntoilun kannalta!
Estetunnitkin on välillä sujuneet paremmin ja välillä huonommin. Olen nyt mennyt aika paljon Leksalla ja sillähän on joku fiksaatio punaisiin puomeihin, JOTKA SYÖ HEVOSIA! Olen kyllä saanut treenata kyydissä pysymistä niin kieltojen kuin hissihyppyjen ja koikkaloikkien muodossa. Viime tunnilla tosin saatiin punaisella okserille yksi niin hyvä hyppy, että se kyllä korvasi koko alkutunnin vaikeudet. Olisi kyllä kiva itsekin nähdä miltä ne hypyt näyttää, kun ilmeisesti ovat ihan viihdyttäviä.
Sellaiset pikakuulumiset ja loppuun vielä Poudan kielitaidetta.
