Oon nyt käynyt tiistaisin Joensuun ratsastusopistolla tunneilla. Alkuun tuntui etten osaa ollenkaan ratsastaa ja etten kehity enää ollenkaan. Ajattelin jo hetken, että onkohan tässä nyt sitten saavutettu se maaginen piste, ettei kehitystä tapahdu. Nyt kuitenkin viimeiset tunnit ovat osoittaneet, että kyllä minäkin edelleen opin uusia asioita ja isojakin ahaa-elämyksiä on tunneilta saatu. Ainahan se on kun saa alleen uusia ratsuja, joita ei tunne eikä tiedä miten juuri se yksilöä parhaiten toimii, niin tulee tunne ettei osaa mitään.
Olen pääasiassa ratsastanut Porto Mogan, eli Pera, nimisellä ratsulla. En ainakaan muista, että olisin sillä ratsastanut ennen tätä vuotta, vaikka kaksi kesää Opiston tunneilla jo aikaisemmin olenkin käynyt. Perahan on hirmuisen taitava hevonen ja melkoisen jättimäinen tapaus. Voin siis suoraan sanoa, että ensimmäiset tunnit Peralla ei mennyt mitenkään erityisen hyvin. Mulla loppui kunto aina lopputunnista ja Perahan ei mitään antanut ilmaiseksi vaan käytti mun väsymistä täysin hyväkseen. (Niinkuin kunnon opetusmestarin kuuluukin) Nyt sitten tämän viikon tiistain tunnilla alkoi tapahtua. Ainakin yksi palanen loksahti kohdalleen ja saatiin muutama tosi hyvä askel. Toki mulla edelleen kunto tahtoo loppua, mutta kyllä se taitaa myös kohisten kasvaa. Joka kerta pikkuisen parempi ja joka kerta pari hyvää askelta enemmän.
Porto Mogan, en ratsasta tässä itse.
Esteitä mulla on ihan kauhea ikävä! Aion kyllä ensi kesänä jollain estekurssilla käydä, pakkohan mun on palata esteille. On ollut kiva ja ehdottoman tarpeellista kehittyä kouluratsastuksenkin puolella, mutta esteet on vaan se mun juttu. En siis edelleenkään ole hypännyt onnettomuuden jälkeen, mutta aion tehdä tähän asiaan muutoksen heti kun mahdollista. Tiedän vain, että alla täytyy olla todella luotettava ratsu, jotta uskallan esteitä ylittää. On ollut oikeasti aika hakeaa katsella blogista noita vanhoja hyppyvideoita.
Prinsessan kanssa on myös käyty valmennuksissa, joten niistä tulossa juttua blogiin seuraavaksi!
Heihei! Olisikohan se aika taas päivitellä tätäkin blogia. Tällä viikolla nimittäin kävin ensimmäisellä ratsastustunnilla kolmeen kuukauteen. (Jos et tiedä miksi, niin lue täältä.) Tauko on ollut pitkä ja jättänyt kyllä jälkensä kroppaan. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, mutta näkeehän sen, että nestettä on kertynyt, kun liikunta on vähentynyt. Toivottavasti se nyt sitten myös lähtee nopeasti pois sitä myöten, kun pääsen liikkumaan enemmän. Niskan lihakset sen sijaan on ollut todella kipeät. Sanoisin, että pahemmat kivut on ollut murtuman parannuttua lihaksistossa, kuin murtumassa missään vaiheessa. (Toisaalta, aika vahva kipulääkityskin oli silloin päällä.) Nyt kuitenkin niskakin on alkanut vertyä ja mennä parempaan suuntaan, joten uskon vahvasti siihen, että pian ollaan entisellän.
Kesä, voitko tulla jo takaisin.
Torstain ratsastustunti meni hyvin, vaikkakin loppuajasta en pystynyt enää istumaan harjoitusravissa. Ratsulla oli sen verran pompottava ravi, että niska ei kestänyt jatkuvaa tärähtelyä. Veikkaan kyllä, että tärähtely teki myös hyvää niskalle, mutta liika on liikaa. Oli kuitenkin ihanaa käydä ohjatulla tunnilla ja taas tehdä oikeasti töitä ratsastaessa. Voi miten olenkaan kaivannut tätä!
Luultavasti edessä on kuitenkin tallin vaihto, sillä yksinkertaisesti matka on liian pitkä. Meiltä tulee vajaa 40km tallille, joten en jaksa oikein enää työmatkan ja työpäivän päälle ajaa sellaista matkaa. Harmittaa, sillä viihdyin tallilla tosi hyvin ja tykkäsin siitä, että tunneilla ei ollut niin montaa ratsukkoa. Luultavasti siis palaan Opiston tunneille, joissa jo aiemmin pari kesää kävin. Opistolle on meiltä alle 10km, joten kesällä tuo matka taittuisi myös näppärästi pyörällä! (Tuplaliikuntaa). Katsotaan löytyykö sieltä mulle sopiva vakkaritunti. Vuorotyö tosin voi hieman sotkea vakituntia, mutta eiköhän se ole järjestettävissä.
Uusi vuokrahevonenkin on etsinnässä, myöskin mielellään tästä läheltä. Kävin jo yhtä potentiaalista kokeilemassa tänään. Matkaa tulisi reilu 22km, joten alkaa olla jo vähän kipurajoilla. Toisaalta, matka on työpaikalle päin, joten töistä olisi helppo mennä suoraan tallille. Toinen ehdokas on vuorossa keskiviikkona. Tämä keskiviikon ratsu olisi aavistuksen lähempänä, n. 17km päässä, mikä on mielestäni jo suht inhimillinen matka tallille. Ja tämäkin samaan suuntaan työpaikan kanssa. Parasta on ollut kuitenkin huomata se, että ratsastus ei jännitä yhtään, vaikka voisi sellaisen ilmalennon jälkeen kuvitellakin.
Harmi, kun Bambikin asuu niin kaukana nykyään
Esteitä en tokikaan ole vielä kokeillut, mutta luulen että niiden kanssa on vähän tekemistä. Veikkaan, että luotettavalla ja tutulla hevosella esteetkään ei ole ongelma, mutta vieraalla hevosella, johon ei ole luottamusta en luultavasti lähtisi kokeilemaankaan. Todella vaikeaa sanoa, ennen kuin se puomi olisi siinä nenän edessä. Esteet on kuitenkin mulle ollut ratsastuksessa SE juttu, joten pikkuhiljaa täytyy taas aloittaa alusta niiden kanssa. Toisaalta haluan nyt panostaa entistä enemmän myös kouluratsastukseen, jotta perusratsastus olisi mahdollisimman hyvää. Silloin toki myös esteet sujuu helpommin.
Sellaisia ajatuksia tällä kertaa :) Hirmuisesti näköjään taas asiaa. Täytyisi yrittää ahkerammin purkaa ajatuksiaan tänne. Jokatapauksessa olen nyt virallisesti takaisin satulassa ja siellä ajatelin myös ensi vuoden pysyä!
Tuttavat jo tietääkin, että mulle sattui viime tunnilla onnettomuus. Olin siis normaalisti estetunnilla torstaina ja alkutunti oli mennyt hyvin. Mulla oli oma suosikkiratsu alla ja hypytkin sujui suhteellisen hyvin. Tehtävänä oli vinot lähestymiset ja kaarevat tiet.
Lopputunnista kun olin tulossa tehtävää, niin ratsu hyppäsikin odotettua kauempaa ja jäin hypyssä jälkeen. Menetin siinä sitten tasapainon ja koska esteen jälkeen oli heti kaareva tie vasemmalle, niin lensin kaarteessa selästä. Tulin takaraivo edellä maneesin seinään ja olin nousemassa jo ylös, kun kuulin jonkun huutavan "Älä nouse ylös". Jäin sitten maahan makaamaan. Ilmeisesti sitten opettaja tuli minut nostamaan ylös ja sen jälkeen alkoi pyörryttää pimeni.
Ilmeisesti olen kuitenkin ollut tajuissani kokoajan, mutta en itse muista miten olen tullut maneesista talliin tai sitä, että olin soittanut itselleni kyydin. Seuraavat muistikuvat on siitä, että istun satulahuoneessa ja selitän siitä, miten koko ratsastustunti tuntui unelta. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin pudonnut, mutta mihinkään ei edelleenkään koskenut. Sitten tajusin, että vasemman käden nimeton ja pikkusormi alkoi puutumaan ja tajusin itsekin heti, ettei se ole ollenkaan hyvä juttu. Tässä vaiheessa minulle tuotiin ensiapu pakista niskatuki ja pian kyytikin saapui.
Mentiin päivystykseen ja lääkäri tutki niskan ja laittoi samantien CT kuviin. Kävin itse kävellen kuvauksessa ja lääkäri epäili heti murtumaa kuvat katsottuaan, mutta odotti radiologin lausuntoa asiasta. Kuitenkaan radiologi ei ollut talossa sillä hetkellä, joten jouduin jäämään tarkkailuun yöksi. Mulle vaihdettiin napakampi kauluri kaulaan. Jouduin olemaan ravinnotta koko yön, sillä kokoajan oli mahdollisuus, että murtuma täytyisi leikata. Mulle laitettiin kipulääkettä suoneen ja huono asia oli se, että sain jäätävää pahoinvointia kipulääkkeestä. Tai ei oltu varmoja johtuiko kipulääkkeestä vai mahdollisesta aivotärähdyksestä, mutta itse epäilin kipulääkettä, kun heti sen jälkeen alkoi se pahoinvointi.
Seuraavana päivänä kuulin, että kuvat on lähetetty KYSiin arvioitavaksi (varmaan, sitä leikauksen tarvetta sielläkin miettineet) ja sitten minut siirrettiin osastolle. Sain paremman kaulurin ja sanottiin, että maanantaina saisin sitten yksilöllisen kaulurin. Jokatapauksessa C4 nikaman fasetissa oli murtuma ja siis koko uloke oli poikki. Onni onnettomuudessa, että itse nikama oli ehjä ja siten myös selkäydinkanava oli turvassa. Tässä kohtaa aloin itsekin tajuta, ettei ihan pikkujutusta nyt ollutkaan kyse.
Osastolla olin sitten sunnuntaihin asti ja silloin sain luvan lähteä kotiin. Kauluria joudun pitämään 24/7. Tuntopuutoksia tai hermo-oireita ei ilmennyt enää tallilta lähdön jälkeen. Olin kotona yhden yön ja maanantaina kävin vielä magneettikuvauksessa, jossa varmistettiin jänteiden ja pehmytkudosten tilanne. Ihme kyllä, vaurioita ei pehmytkudoksista löytynyt ja lääkäri epäilin, että kaulurihoitoa tulisi nyt n. 2kk.
Seuraava röntgenkontrolli on ensi viikolla jonka jälkeen sitten määritellään tarkemmin kaulurihoidon pituus. Joudun pitämään kauluria siis yötä päivää ja suihkun ajaksi vaihdetaan eri kauluri. Kipua niskaan alkoi ilmaantua oikeastaan vasta sunnuntaina ja vasemman käden asentoa joutuu välillä tarkistamaan, ettei niskaan tule kipua tai kuormitusta. Lääkkeitä joudun siis myös syömään monta kertaa päivässä, jotta kivut pysyy hallinnassa, mutta mielestäni kivut ei ole olleet mitenkään sietämättömiä.
Nyt siis vain parannellaan murtumaa, jotta pääsee taas takaisin hevosen selkään. Sitä en osaa sanoa, onko minusta enää esteille, koska estekammon kanssa olen jo taistellut ja tämä nyt ei varmasti tee asiasta yhtään helpompaa. Mutta aika näyttää. Katsotaan miten käy, kunhan nyt sinne asti päästään. :)
Onpas taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista sitä on taas ehtinyt tapahtua. Ensinnäkin, sain vakituisen työpaikan! Täähän on ihan mielettömän iso asia tällaiselle ikuiselle opiskelijalle, joka on tottunut kitkuttamaan aikas pienillä tuloilla. Nyt on sitten vakaat tulot, viimein! Toki tämä tarkoittaa sitä, että aikaa menee töissä paljon enemmän kuin opiskeluun, mutta toisaalta se taas avaa mahdollisuuksia harrastaa.
Minä ja Diiva 4.8.2016
Tarkoituksena on siis edelleen käydä kerran viikkoon estetunnilla. Vuokraheppojenkin suhteen helpottaa, koska bensahan ei ole ilmaista, vaikka ratsastuksesta ei rahaa vaihdetakaan. Nyt kun asutaankin vielä vähän syrjemmässä, niin matkat on melko pitkät (onhan tässä kyllä kaksikin ratsastuskoulua ihan lähellä, muttakun nyt olen tykästynyt tuolla Liperissä käymään (matkaa tulee yli 40km). Video toissa viikon estetunnilta, kun menin Diivalla.
Sitten sellainen juttu, että mulle tarjottiin taas hevosta ratsastettavaksi. Mullahan on aika tiuhaan liikutettavat hevoset vaihtuneet, niin kustannussyistä, kuin opiskelujen ja muutonkin takia. Ja kieltämättä vähän varovaisesti lähdin tähän mukaan, sillä kerran olen joutunut samanlaisessa tarjouksessa pettymään. Nyt kuitenkin on ihan eri meininki ja asiat näyttää sujuvan, joten saanko esitellä: Amulet eli Antti!
Antti on suuren suuri, eli reilusti yli 180cm säkäinen nuori herra. Pikkuisen höpelö ja koheltaja, mutta kuitenkin suuri sydäminen, hyväntahtoinen ja mahdottoman kiltti. Tarkoituksena olisikin käydä Antin kanssa valmennuksissa ja pikkuhiljaa saada vietyä Anttia eteenpäin. Ensimmäiset valmennukset onkin jo sovittu, joten mielenkiinnolla odotan miten lähtee sujumaan.
Kieltämättä on ollut hieman vaikeaa päästä tämänkokoisen hepan askellukseen mukaan, mutta eiköhän siihenkin totu. Meidän yhteistyö on siis vielä ihan alkutaipaleella. Muutaman kerran olen Anttia ratsastanut ja pikkuhiljaa opetellut Antin säätöjä ja asetuksia. Ravi on isolla hevosella isoa, joten hieman on hankaluuksia siellä istua, mutta eiköhän siihenkin opi kun vaan tarpeeksi treenaa.
Ensimmäinen valmennus meillä onkin jo heti ensi viikonloppuna! Tästä tulee niin jännää! :)
Hitsit kun ei vaan aikaa meinaa riittää tälle blogille. Niin paljon on kerrottavaa taas! Aloitetaan siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Mulla oli siis kisat tulossa ja kisathan käytiin taputtelemassa kolmisen viikkoa sitten. Kisoissa menin Viljolla, joka olikin suloisesta poniluonteestaan huolimatta kisapäivänä tosi jännittynyt. Koskaan ennen en ole Viljoa noin jännittyneenä kyllä ratsastanut ja kyllähän se vähän vaikutti suoritukseen.
Menin siis 60cm esteradan ja HeC E.B. Special 2015. Tuo 60cm alkaa kyllä kieltämättä jo tuntua aika pieneltä, mutta koska seuraava korkeus oli 90cm, niin ei vaihtoehtoja jäänyt. Esterata meni kyllä muuten hyvin, mutta jännittyneisyyden takia oltiin ihan superhitaita. Saatiin kuitenkin puhdas rata, joka mullakin oli tavoitteena, joten ei ajalla niin väliä. Olin siis tyytyväinen suoritukseen, vaikkaja nopeuden takia ei pärjättykään. Tässä video radasta:
Esteradan jälkeen oli tauko ja sen jälkeen koulurata. Olin jännittänyt kisoja ihan hirmuisesti, joten koulurata ei sitten enää niin jännittänytkään. Viljo tosin oli myös todella jännittynyt ennen koulurataakin. Ja koulurata menikin sitten ihan pipariksi. Alkuun meni tosi kivasti, mutta sitten laukkaympyrällä Viljo sai spurttikohtauksen ja lähti kiitämään. Sain sen onneksi melko nopeasti takaisin ruotuun ja jatkoin rataa. Tein itse ratsastusvirheen, kun käynnin jälkeen pyysin raviin liian aikaisin ja siitähän tulikin sitten -2 pistettä väärin ratsastuksesta. Mulla meni pasmat sekaisin ja Viljo oli kuin viulunkieli ja täysin kuuro pohkeille. Joten seuraavalla laukkaympyrällä laukka ei sitten onnistunut. Itse jännityin ja jalustinkin tippui. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Pysäytin Viljon, nappasin jalustimen jalkaan ja sain loppuympyrästä pari laukka askelta. Tässä vaiheessa vaan hävetti ihan kamalasti. Mielessä kävi jo keskeyttäminen, mutta eihän se auttanut kuin jatkaa loppuun. Melkein teki mieli pyytää tuomarilta anteeksi, kun joutui sellaista räpellystä katsomaan. Olin aika varma, että hylätty tulee. Tulos oli kuitenkin rapiat 56% ja ilman väärinratsastusta se olisi ollut vähän parempi, joten kai se sitten muuten oli ok. Tässäpä tuo räpellysrata sitten ja en tarvii kommentteja tästä, tiiän kyllä että penkin alle meni. Vieläkin vähän nolottaa. Tiedän, et pystysin niin paljon parempaankin!
Tästä viisastuneena, en taida enää mennä este ja koulurataa samana päivänä. Energia ja keskittymiskyky ei riitä kahdelle radalle, joten on parempi pitää ne erillään toisistaan ja keskittyä vain toiseen kerrallaan. Koen kyllä itseni niin paljon kotoisammaksi esteradalla, kuin kouluradalla. Liekö harjoituksen puutetta vai vain kärsimättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, kun ei pysty keskittymään niin tarkkaan ratsastukseen. Toisaalta, sitä täytyisi sitten varmaan vähän treenata.
Kisoista toivuttua oli sitten estekurssin paikka heti seuraavalla viikolla. Ratsastin koko estekurssin (kolmena päivän) ajan Leksalla ja pakko myöntää, että se alkaa kohta olla mun luottoratsu esteillä. Vaikka meillä onkin vähän niiden punaisten esteiden kanssa ongelmia, niin kuitenkin tavallaan tiedän, että se ongelma on enemmän mun päässä. Kurssin toinen päivä oli kyllä koko kurssin kohokohta. Hypättiin esimerkiksi punaista porttiokseria, joka nostettiin lopuksi jonnekin 90cm hujakoille ja mulla ei edes syke noussut. Ei ahdistanut ja fiilis oli tosi luottavainen. Leksan kanssa tultiin ja liideltiin esteen yli ilman minkäänlaista epäröintiä. Voin sanoa, että fiilis oli katossa. Just tuollaista sen ratsastuksen pitääkin olla. Sellaista, että on luotto siihen hevoseen ja molemmat tietää mitä tehdään.
Seuraavana päivänä tosin syke kyllä taas nousi, vaikka esteetkään ei ollu niin isoja, mut fiilistelin silti tuota yhtä estetuntia, jollon ei oikeesti pelottanut. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja muutenkin oon niin tyytyväinen, et meillä alkaa yhteistyö Leksan kanssa sujua niinkin hyvin kuin se sujuu. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta ylipäätään se että mulla on luotto siihen hevoseen ja tunnen jo monta askelta etukäteen jos se meinaa kieltää, niin sekään ei tule yllätyksenä. Tässä yksi pätkä estekurssin ekalta päivältä:
Tällä viikolla sitten olin taas estetunnilla ja tällä kertaa ratsuna oli Ami. Ami on n. 180cm isoherra joka ei kyllä ole jaloistaan ihan niin varovainen kuin Leksa. En ihan hirveesti tykkää hypätä Amilla, koska se tuppaa nykäsemään päällä minut aina esteen jälkeen suunnilleen satulasta ja eihän se niin kevyt ole, kuin esimerkiksi Leksa. Alkutunti meni kyllä ihan kivasti ja tultiin kaarevaa tietä ja jumppasarjaa. Kaarevalla tiellä meinasi reitti olla aina vähän huono ja toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan. Itse olin jo edellä menossa ja kun Ami nykäsi esteen jälkeen, niin kaulallahan sitä sitten taas killuttiin. Multa tippu toinen jalustin, mut nopeesti löyty tasapaino sekä jalustin ja jatkoin suoraan jumppasarjalle.
Toisella kerralla en sitten ollutkaan niin onnekas. Samalla lailla huono reitti kaarevalla tiellä ja Ami esteen pohjaan. Itse olin jo menossa ja ehdin vaan ajatella, että harjasta kiinni, mutta en sitten ehtinyt ottaa harjasta kiinni. Ami pomppas ja nykäisi ja niinpä siinä sitten totesin, että maneesin pohja lähestyy. Tulin aika hyvin kyljelleni, mutta polvi vähän vääntyi alastulossa. Ami oli kuulemma ihmeissään katsonut että miten minä siihen maahan tupsahdin. Ei muuta, kuin takaisin selkään ja jumppasarjalle. Onneksi ei koskenut!
Ihmettelin hetken sitä, että vaikka tipuin niin silti ei jännittänyt. Esteet oli pieniä ristikoita ja kun oikeastaan putoaminenkin oli melko pehmeä, niin en edes ehtinyt säikähtää. Juuri kun edellisessä postauksessa niin kehuin, miten en ole tippunut kahteen vuoteen, niin hyvähän se on välillä muisuttaa itseään, ettei se tippuminen haittaa. Se kuuluu lajiin ja välillä käy niin. Polvi tosin venähti sen verran, että loppuviikon joudun olemaan sairaslomalla ja pitämään polvessa tukisidettä. Ensi viikolla kyllä pitäisi jo olla pelikunnossa ja ajattelin kuitenkin ratsastaessa pitää tukisidettä, jos yhtään siltä tuntuu.
Sellaista tarinaa taas tällä kertaa. Lieköhän kukaan jaksoi lukea loppuun asti? Toivotaan, että aikaa liikenisi enemmän taas tänne kirjoittelemaan, kun nytkin on aikaa vain sairasloman takia! Netta on ollut ihanan ahkerasti mukana kuvaamassa tunteja, niin materiaaliakin on, mutta ei vaan meinaa olla aikaa. :)
Aloitetaan nyt ensimmäisenä niillä uutisilla mitä lupasin edellisessä postauksessa kertoa. Me siis ostettiin talo, joten nyt sitä ollaankin sitten asuntovelallisia ja onnellisia omakotitalon omistajia. Talossa riittääkin nyt sitten puuhaa vaikka miten paljon.
Sitten. Minusta tulee röntgenhoitaja. 20.6. pitäisi kolahtaa tutkintotodistus postilaatikkoon. Koulu on siis viimein taputeltu loppuun asti ja työtkin olen jo röntgenissä aloittanut. Postauksen kuvat on estevalmennuksesta helmikuulta ja ne ottanut luottokuvaajani Netta S ja video on viime torstain tunnilta ja se on kuvannut Roosa H. :) KIIIITOS! <3
Abban kanssa ei pelota
Poutaa olen käynyt taas pari kertaa ratsastamassa ja tarkoituksena olisikin taas jatkaa kerran viikkoon käymistä. Estetunneillakin olen taas käynyt kerran viikkoon ja estekurssikin on parin viikon päähän varattuna. Ja tästä onkin hyvä jatkaa nyt sitten torstain ratsastustuntiin.
Kyllä huomaa, että ratsastuksessa on ollut pieniä taukoja, sillä vanha estejännitys on taas nostanut päätään. Ja ärsyttävintä tässä on se, että oikeasti tiedän, ettei mulla ole mitään hätää, mutta silti vaan syke nousee ja alkaa ahdistaa. Olen kyllä päättänyt, että ei auta kuin vain mennä eteenpäin ja koittanut olla välittämättä ahdistuksesta. Jännitys riippuu myös todella paljon ratsusta. Jos mulla on alla esimerkiksi Abba, niin tiedän sen kyllä hyppäävän ja luotan siihen, joten en jännitä yhtään niin paljoa. Jos taas alla on vähemmän tuttu hevonen, niin jännitys on kova.
Viime tuntia olinkin jo odottanut hieman jännityksellä. Ratsuksi tulikin Leksa, joka on kyllä todella ihana, mutta jostain syystä punaiset puomit ovat sille vaikea paikka. Ja siinä vaiheessa kun opettaja raahasi punaista porttia estetolppien väliin, niin vatsasssa vähän muljahti.
Olin kuitenkin päättänyt, että esteestä mennään yli ja kun ensimmäistä kertaa lähestyin punaista porttiestettä niin mitään ongelmia ei ollutkaan. Leksa liiteli esteen yli ilman sen kummempaa kyttäilyä tai epäröintiä. Muutenkin tunti sujui ihan mielettömän hyvin, kunnes kerran Leksa päätti kieltää sille punaiselle esteelle, joka oli jo useamman kerran ylitetty. Ja tässä kohtaa mulla iski sitten jarru päälle. Ai että miten raivostuttavaa! Tulin uudelleen. Kielto. Ja taas uudelleen. Ja kielto. En edes muista yritettiinkö jopa viisi kertaa ja joka kerran kielto. Ja sitten tajusin, että on pakko päästää se käsijarru pois vaikka pelottaakin.
Pelotti ihan hemmetisti, mutta olin päättänyt että esteestä tullaan yli. Lähestyminen oli hyvä, mutta niin se oli ollut aikaisemminkin, mutta silti tökännyt ennen estettä. Ja vaikka pelottikin, niin annoin kädellä tilaa ja painoin pohkeet kiinni ja niin vain esteestä mentiin taas yli. Ja missä se ongelma sitten oli. No minun päässä. Väittäisin, että sen ensimmäisen kiellon jälkeen ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos en itse olisi alkanut jännittyä. Ja kun jännityn, niin alan himmailemaan ja kun himmaillaan niin tullaan liian lähelle ja heppa sanoo, että ei. Aaargh! Kyllä teki mieli läpsiä itseä vähän naamaan, että herää.
Lopputunti sitten taas sujuikin ilman ongelmia ja noita kieltoja lukuunottamatta olin tosi tyytyväinen tuntiin. Millähän sitä oikeasti pääsisi tuosta typerästä pelosta eroon. Ottaen nyt huomioon, etten ole edes tippunut kahteen vuoteen hevosen selästä. Saisko jonkun nappulan päähän, jolla vois vaan kliksauttaa sen liiallisen itsesuojeluvaiston pois päältä? No. Eipä se auta, kun vain yrittää taas tsempata itseään ja koittaa kerätä itseluottamusta. On tässä kuitenkin menty ihan huimasti eteenpäin ja näen itse ainakin todella paljon kehitystä ratsastuksessani. Ja eipä sitä kehitystäkään tule, jos ei poistu mukavuusalueelta! Jokatapauksessa en anna tämän lannistaa ja ensi viikonloppuna olisi kisatkin tiedossa!
Tässä koostetta tuolta torstain tunnilta. Näkyy siellä yksi niistä kielloistakin. Onneksi jännitys ei näy ulospäin, mutta harmillisesti sen hevonen varmasti aistii.
Uskokaa tai älkää, mutta täällä vielä ollaan! :) Uskomatonta, että olen ylipäätään hengissä, sillä alkuvuosi on ollut taas koulun suhteen todella rankka. Tein tammikuusta maaliskuuhun harjoittelua keskussairaalassa. Ma-pe siis 7-15 olin harkassa (Okei, perjantaisin aina oli lyhennyspäivä niin pääsi jo yhdeltä.) Parasta tässä keväässä oli se, että 8 viikon harjoittelun jälkeen sain käännettyä unirytmini aamuun ja aloin heräämään jo ennen kellon sointia. Jaksoinkin siis yllättävän hyvin tuon kevään harkkajakson, vaikka rankkaahan se silti oli. Pimeys oli pahinta!
Kevään aikana kävin siis kerran viikkoon estetunneilla ja ehdinpä käymään yhdessä estevalmennuksessakin. Koulu alkoi muutama viikko sitten, joten seilaan taas vähän väliä Kuopiossa. Jouduin jättämään Poudan vuokrauksen tauolle, koska tarkoituksena olisi valmistau tänä keväänä ja mulla oli ihan hirveästi kouluhommia. Olenkin viettänyt ihan kamalasti aikaa tietokoneella naputellen kaikenlaisia koulutehtäviä. Ratsastustunneillekaan en ole oikein päässyt, kun lähes joka torstai on koulua Kuopiossa. Viime viikolla tosin kävin sitten perjantaina, kun sattui olemaan vapaapäivä.
Videota estevalmennuksesta 20.2.2016 Ratsuna Abba
Eilen sain kuitenkin melkein kaikki koulutehtävät valmiiksi ja opinnäytetyökin on ihan hyvällä mallilla. Olen siis hyvin toiveikas, että 2-3 viikon päästä pääsen taas palaamaan normaaliin rytmiin ja käymään Poudan luona, vaikka koulupäiviä Kuopiossa onkin. Saa nähdä onko Pouta taas miten loukkaantunut poissaolostani...
Mulla on myös isoja uutisia, jotka paljastan vasta myöhemmin. Ja odotan kesää todella kovasti! Odotan sitä, että koulu loppuu. Toki olen taas koko kesän päivätyössä taas, eli 7-15 työaika palaa taas kuvioihin. Unirytmiä voi taas olla hankala saada kiinni, mutta ainakin tiedän, että se on mahdollista tällaiselle iltakukkujalle. Kuitenkin pitkät illat ja lämpimät kelit!!! (Ja nyt sitten oikeesti kunnon kesä, eikä viime kesän kaltaista kylmää kiitos)
Valokuvauksesta sen verran että myin toisen pitkistä objektiiveistani ja ostin niillä rahoilla näppärämmän minijärkkärin Olympus Pen E-PL7. En ole kuitenkaan kuvannut hevosia enää juuri ollenkaan, joten turhaa seisottaa kallista putkea laukussa. Alkuun kyllä podin pahaa katumusta, mutta kun opin käyttämään tuota uutta kameraa niin olen ollut täysin rakastunut. Mullahan on edelleen se vanha Tamronin zoomiputki, jolla pärjään kyllä oikein hyvin jos päädyn kesällä kisoja kuvaamaan. Into kuvaamiseen on kyllä totaalisesti mennyt, mutta pieni kutina kentän laidalle kyllä siitä huolimatta tuntuu olevan.
Sellaisia kuulumisia ja palailemisiin! Pyrin taas herättelemään tätä blogia, kun kesää kohti mennään ja toivon mukaan muutaman viikon päästä pääsen taas normaaliin ratsastusrytmiin!
Pitkästä aikaa pääsin tallille valosan aikaan. Otin tottakai siis kameran mukaan, kun en ole piiiiitkään aikaan ottanut rauhassa kuvia hevosista. Ja kylläpä olikin kivaa pitkästä aikaa! Tässäpä siis talvipörrökuvia Poudasta ja muusta poppoosta.
Pouta
Pouta
Pouta
Tuisku
Usva
Pouta
Skipi, Tuisku ja Vallu
Olenkin käynyt nyt Poudalla ratsastelemassa. Ollaan menty kentällä ja käytiinpä kerran maastossakin umpihangessa rämpimässä. Teki kyllä Poudalle hyvää ja sainpa kyllä itsekin treenit kun lähdin ratsastuksen jälkeen vielä etsimään matkalle jäänyttä takasuojaa. 15 minuuttia sain kävellä umpihangessa, kunnes löysin suojan ja sehän tarkoitti myös toista 15 minuuttia paluumatkaa varten. Pikkuisen tuli kyllä hiki, mutta täytyy vain ottaa kuntoilun kannalta!
Estetunnitkin on välillä sujuneet paremmin ja välillä huonommin. Olen nyt mennyt aika paljon Leksalla ja sillähän on joku fiksaatio punaisiin puomeihin, JOTKA SYÖ HEVOSIA! Olen kyllä saanut treenata kyydissä pysymistä niin kieltojen kuin hissihyppyjen ja koikkaloikkien muodossa. Viime tunnilla tosin saatiin punaisella okserille yksi niin hyvä hyppy, että se kyllä korvasi koko alkutunnin vaikeudet. Olisi kyllä kiva itsekin nähdä miltä ne hypyt näyttää, kun ilmeisesti ovat ihan viihdyttäviä.
Sellaiset pikakuulumiset ja loppuun vielä Poudan kielitaidetta.
Tiistaina menin ratsastamaan Poudalla. Olin päättänyt jo ennen lähtöä, että menen ilman satulaa, sillä pakkasta oli n. 15 astetta ja ulkona oli kylmä viima. Olin siis tumpannut myös päälle paljon vaatetta, jotta pysyisin lämpimänä. Poutahan asuu tätä nykyä pihatossa ja tulikin nätisti vastaan kutsusta. Itseasiassa koko hevoslauma tuli vastaan kutsusta ja varsinkin lapsiheppa Usva oli taas änkemässä mukaan. Talli on kylmä näin talvella, mutta onneksi siinä harjaillessa ja varustaessa tuli lämmin.
Menin Poudan kanssa ulos ja kiipesin jakkaralle, josta oli tarkoitus nousta Poudan selkään. Ongelmaksi muodostui se, että Pouta lähtee lähes välittömästi liikkeelle kun selkään pääsee ja toppahousujen kanssa ei ole mitenkään kovin ketterää nousta satulattomaan selkään. Ensimmäinen yrittäminen meni pieleen, joten toisella päätin että selkään pääsen. Ja pääsinhän minä. Nimittäin sillä samalla hetkellä kun heilautin jalkani toiselle puolelle kuului massiivinen "Riips" -ääni. Ja se ääni tuli muuten siitä, että toppahousuista repesi sauma. Rupesi naurattamaan ihan kamalasti, mutta eipä siinä. Jatkoin kuitenkin ratsastusta, sillä Poudan selkä lämmitti kyllä ilmastoinnista huolimatta.
Menin n. 20minuuttia kevyesti käyntiä ja ravia kentällä. En halunnut mitään hikitreeniä tehdä ja tuuli oli kyllä inhottava kentällä, joten ei se mitään hirveän miellyttävää ollut. Hyvä mieli jäi kuitenkin, sillä Pouta oli tosi kiva ratsastaa.
Torstaina olikin sitten tämän vuoden ensimmäinen ratsastustunti ja tajusin, että tarvitsen sinne uudet toppahousut. Päätinkin sitten torstaina harkan jälkeen käydä sellaiset ostamassa. Nukahdin auton lämmetessä, mutta nippanappa kerkesin Joensuun ravi- ja ratsastusvarusteeseen toppahousuja ostamaan. Muutamia sovitettua päätin kotiuttaa Mountain Horsen Mountain Rider toppahousut, jotka vaikuttivat lämpimimmiltä.
Elvis tarkistaa aina uusien ostosten laadun
Poislähtiessä muistin sitten että olin unohtanut ostaa kolmisormilapaset, joten suuntasin vielä prismaan. Siellä olikin Eurohunterin talvihanskoissa -30% lappu, joten kotiutin lapasten lisäksi myös toppahanskat. Hanskoille ja lapasille jäi hintaa vajaa 10€ pari. Onpahan nyt useammat sitten, niin voi käyttää eri hanskoja eri tallilla.
Tunnille sain Leksa nimisen ruunan, josta tykkään kyllä kovasti, ainakin sileällä. Esteillä mulla on vielä hieman epävarmuutta Leksan kanssa, sillä se tykkää hypätä aika isosti. Olen kuitenkin päättänyt, että aion opetella ratsastamaan Leksalla esteillä ja kunhan se päivä tulee, että ei enää jännitä Leksan kanssa niin tiedän, että olen onnistunut.
Tunnilla tultiin puomeja ja paria pikkupystyä. Pikkuisen olikin Leksan kanssa hakemista, kun ekalle esteelle Leksa hyppäsi kaukaa. Samalla selkä hieman nitkahti, mutta jatkoin tottakai tunnin loppuun. Saatiin onneksi muutamia hyviäkin hyppyjä ja muuten Leksa oli kyllä aivan huippu ratsastaa. Se kuunteli hyvin ja muutenkin sujui paljon paremmin kuin yleensä. Olen siis selvästi jo vähän päässyt sisälle tämän herkän hevosen sielunmaisemaan, vaikka paaaaljon on vielä opittavaa. Toppahousut ja lapaset osoittautuivat oikein hyviksi, ei meinaan palellut tunnilla ollenkaan! :)
Elviksen laatustantardi täyttyi. Hyvät housut on!
Sellainen oli mun viikko. Pikkuhiljaa olen kyllä kaipaillut vähän kameran taakse. Täytyykin ottaa joku kerta kamera mukaan tallille, jos saisi jotain oikein kivoja talvikuvia! (Ja jos ei olis niin paljon pakkasta, et kameraa ylipäätään uskaltaisi ulkoiluttaa.)
Vau! Päivitykset hieman jäivät loppuvuodelta, vaikka materiaaliakin on jonkun verran. Siispä tässä postauksessa tuleekin nyt olemaan paljon kuvia ja videoita!
Jokatapauksessa kävin koko syksyn kerran viikkoon estetunneilla ja yksissä tallikisoissakin tuli käytyä. Esteillä olen saanut hieman lisää itsevarmuutta ja huomaan, ettei uudenkaan hevosen kanssa enää jännitä niin paljon kuin voisi. Toisaalta, estekorkeus on ollut hyvin maltillinen estetunneilla, joten rimakauhua ei ainakaan ole ollut näköpiirissä.
Tässä muutamia kuvia puomitunnilta kun menin Viljolla ja loppuun vielä videokin. Kuvat ja videon kuvannut Laura.
Seuraava kuva on estetunnilta, jossa ratsuna oli tällä kertaa valtamerilaivan kokoinen Ami. Amin kanssa on hieman ongelmana se, että esteen jälkeen se vetäisee aika voimakkaasti päätä eteenpäin ja voitte vain kuvitella, mitä minun kokoiselle ihmiselle silloin käy. :D Videolla näkyy hyvin, miten Ami nykäisee minua aina esteen jälkeen. Sain tosin opettajalta kehuja, että hyvin sain pidettyä ohjat vaikka nykäisyjä tulikin.
Kisoissa menin Abballa, josta onkin muodostunut yksi suosikkiratsuni. Abba on varma menijä ja tykkään sen luonteesta. Parasta on kun Abba innostuu esteistä (kuten tuosta ratavideoltakin voitte nähdä.) Menin siis 60cm ja valitettavasti toisessa vaiheessa tuli harmillinen pudotus. Oltiin siis toisia, mutta koska osallistujia oli vain kolme, niin ei sijoituttu.
Poudalla olen käynyt yleensä sen kerran viikossa. Saatiin jopa hankittua Poudalle estesatulakin, joten päästään kunnolla treenailemaan, kunhan vain saataisiin Poudan mahaa vähän pienemmäksi. Talvella olisin tarkoituksena nyt maastoille ahkerasti, että saadaan masua pienemmäksi ja kuntoa kohotettua. Poudan kunto on kyllä kasvanut hurjasti, mutta palautuminen on melko hidasta. Siksipä loppukäynneistä onkin tullut ensiarvoisen tärkeät. Kerran jopa kävelytin Poutaa vielä maastosta tultua, kun tuntui ettei puuskutus meinannut millään rauhoittua.
Bambin luona en ole ehtinyt käymään ja se on kyllä harmittanut kovasti. Nyt kuitenkin Bambi on jo mammalomalla.
Sellaisia kuulumisia. Jaksoittekohan lukea edes loppuun asti? Täytyy tässä varmaan jotain tavoitteitakin pian alkaa tälle vuodelle kehitellä, mutta palaan niihin asioihin sitten uudessa postauksessa :) Mukavaa alkanutta vuotta kaikille lukijoille!
Kylläpäs aika taas juoksee. Vapaa-aika on mennyt aika vahvasti kosmetiikkablogin puolella, joten tälle blogille ei olekaan sitten niin paljoa jäänyt aikaa. Sain kuitenkin joku aika sitten luottokuvaajani mukaan estetunnille, joten pitkästä aikaa minulla on materiaaliakin blogiin!
Olen tosiaan taas käynyt kerran viikkoon estetunneilla Liperin Ratsastuskeskuksessa ja olen kyllä ollut tyytyväinen tunteihin. Vaikka Kuopiossa hypättiinkin hieman isompia esteitä kuin täällä, niin tehtävät on olleet todella kivoja, eikä vielä ole kertaakaan päässyt jännittämään niin paljon, että pahalta tuntuisi. Hepat on minulle vielä aika tuntemattomia, sillä en ole vielä ehtinyt monellakaan niistä ratsastaa. Mutta siitä se taas pikkuhiljaa lähtee ja varmasti jossain vaiheessa alkaa muodostua niitä suosikkiratsujakin.
Kuvien tunnilla minulla oli ratsuna Viljo niminen eestinruuna. Tunnilla tultiin pientä rataa ja harjoiteltiin kääntämistä. Estekorkeus ei tosiaan ollut mikään huima, mutta minuahan jännittää aina jos hypätään rataa. Varsinkin kun olin ensimmäistä kertaa Viljon selässä. Viljo osoittautui kuitenkin oikein mukavaksi luottoratsuksi, joten tunti meni oikein hyvin. Tempo olisi saanut olla vähän napakampi monessakin kohtaa, mutta muuten kyllä olin tyytyväinen ratsastukseen.
Katse on kyllä nyt vähän väärässä paikassa.
Viime viikolla sain ratsuksi toista kertaa Abba nimisen ruunan. Abba on siitä kiva, että se innostuu esteistä sopivasti, mutta ei silti lähde lepattamaan pitkin poikin, vaan kuuntelee hyvin apuja. Tällä kertaa tultiin ensin pienelle kavaletille käynnissä ja tarkoitus olis saada hevonen hyppäämään kavaletti. Epäilin kovasti ensin miten tehtävä muka onnistuisi, mutta kyllä Abba vaan oikeasti hyppäsi esteen kun sen eteen käynnissä tultiin.
Tehtävän tarkoituksena oli vahvistaa hevosen takapäätä, sillä se joutuu ponnistamaan enemmän paikaltaan. Tultiin myös esteelle mahdollisimman pienessä laukassa ja tässä kohtaa tulikin sitten se tunnin ahaa-elämys. Kun esteelle tultiin pientä laukkaa, niin paikka oli paljon helpompi hahmottaa ja hyppyyn oli todella helppoa lähteä mukaan. Näin saadaan myös hevosen selkä paremmin käyttöön ja hypyt tuntuikin paljon pyöreämmiltä, kun esteelle tultiin oikeasti lyhyessä laukassa. Abba olikin tällä tunnilla oikein kiva, sillä sen laukkaa oli todella helppo lyhentää. Jollain toisella hevosella ei varmaan olisi ihan niin hyvin mennytkään.
Poudallakin on nyt aloitettu pikkuhiljaa estetreenit. Viimeksi hyppäsin pientä sarjaa ja yksittäistä estettä. Tulin ihan vain muutaman kerran ja hain hyvää tempoa esteille. Estetreenit pitää nyt aloitti pikkuhiljaa, sillä Poudan liikutus on vielä aika epätasaista. Poudalla oli kyllä selvästi hauskaa ja olen käynyt yleensä myös alku- ja loppukävelyt ratsastamassa joko pellolla tai metsässä, ettei kentällä tulisi liikaa junnailtua.
En olekaan kirjoittanut tänne ratsastustunneistani ja syyhän on se, ettei minulla ole ollut kuvia niistä. Päätinkin nyt sitten ympätä kaikki tunnit tähän samaan postaukseen ja käydä läpi vähän fiiliksiä tunneilta.
Kaksi viikkoa sitten meillä oli puomitunti. Sain ratsuksi Tarmo nimisen kimon ruunan, joka on hyvinkin rauhallinen tapaus. Tarmo olikin erityisen rauhallisella tuulella, sillä ruunalla oli päivätorkut parhaillaan menossa, kun menin sitä varustamaan. En tiedä johtuuko siitä, että olin Joensuussa ratsastanut leveämmillä hevosilla, kun Tarmo ei tuntunutkaan enää niin isolta hevoselta. Muistelin, että se oli paljon isompi silloin, kun sillä viimeksi ratsastin.
Tarmo kirjaimellisesti torkkui karsinassa ennen tuntia :D
Viime viikolla sain ratsuksi ponin! Merme nimeltään oli tämä kirjava tykkiponi, joka minulle oli laitettu ratsuksi. Kieltämättä olin aina innoissani, sillä jo viime keväänä mietin että olisi kiva kokeilla Mermeä. Tunnin aiheena oli laukanvaihdot. Merme on todella kiva poni, joka tekee innolla mitä ikinä siltä pyytääkään. Joskus intoa piisaa niin paljon, että jarrut on vähän hukassa. Itse kuvailisin Mermeä hyvin kevyeksi ratsastaa, sillä mitään ei tarvitse kovasti pyytää. Alkuun vaihdettiin laukkaa esteen päällä ja sen jälkeen ilman estettä. Aluksi ei oikein meinannut sujua ja toisella kerralla taisi vaihtaa ristilaukalle. Kolmannella kerralla sitten saatiin puhdas vaihto aikaiseksi. Ponillä kyllä vauhtia piisasi, on se vaan niin tykki.
Suloinen Merme poni
Tälläkin viikolla sain ratsuksi Mermen ja tällä kertaa hypättiin esteitä. Aiheena oli suhteutetut välit. Ponilla riitti kyllä taas vauhtia ja jossain vaiheessa unohtui jo laskea askeleet kun keskityin vain ohjaamiseen. Mermen kanssa kun pitää olla tarkkana että pohkeet on kiinni ja huomasin jatkuvasti ettei ne olleet kiinni. Tästä aiheutui se, että Merme lähti helposti liiruumaan ja mutkittelemaan, jolloin ohjauksesta tuli hankalampaa. Saatiin kuitenkin kaikki tehtävät tehtyä kunnialla läpi ja kehuja sain hyvästä myötäyksestä esteillä. Ilmeisesti olen niin paljon poneilla hypännyt, että se on minulle melko luontevaa.
Tällä viikolla olikin tosiaan viimeinen kerta tälle syksylle kun ratsastan Kuopiossa. Harmittaa taas kauheasti, vaikka tiedän että huhtikuussa taas palaan. Tänään olikin jo jokouluvalmennus Poudan kanssa ja ensi viikolla estetunnit jatkuvat sitten Joensuussa. Niistä sitten lisää myöhemmin! :)
