Viime postauksesta on jo aikaa, mutta kerroin siinä kuinka aion muuttaa asenteeni ratsastuksessa. Oikeastaan levitin asennemuutoksen myös koskemaan koko elämääni. Blogiani se ei ole koskettanut (Paitsi kosmetiikkablogiani, jonka kanssa olen pyrkinyt olemaan aktiivisempi). Mitä pitempi tauko tänne kirjoittamisesta on, sitä vaikeampi on lähteä kirjoittamaan. Nyt kuitenkin voisin tehdä pienen tiivistelmän asennemuutoksen tuloksista.
Asenteella on todella paljon tekemistä ratsastuksessa. Olen antanut pelkoni viedä vähän liikaa ratsastuksessa ja olen monesti myös tunnilla humputellut mukavuusalueella, silloin kun en ole ollut suorittamassa tehtävää. Tämä ei pidemmän päälle toimi. Sitten kun tehtävää pitäisi suorittaa niin ratsu onkin jo ihan nukuksissa. Jännä juttu, ettei tehtävä sitten sujukaan ihan odotusten mukaan.
Jokatapauksessa viime viikkoina olen kokenut melkoisia onnistumisia. Heti ensimmäisellä tunnilla asennemuutoksen jälkeen ratsastettiin ilman jalustimia. Allani ollut ratsu päätti ihan varoittamatta pukittaa kesken laukan. Pukitus jäi onneksi vain siihen yhteen pukkiin ja minähän pysyin kyydissäkin. Oli voittajafiilis! Olisin kyllä ansainnut mitalin tästä hyvästä! :D
Onnistumisen tunteita sain myös kokea pientä rataa mennessäni. Ratsunani oli vähän vanhempi konkari ja aavistuksen jäykempää sorttiakin vielä. Ilmeisesti uusi asenteeni tarttui myös ratsuun sillä heppahan innostui. Tykitettiin menemään ja fiilis oli huippu! Asennemuutos muutti ratsastusta.
Vaikka muun elämän kanssa asennemuutoksessa on joutunu tekemään töitä, niin ratsastuksen saralla muutos näkyy heti myös ratsussa. Palaute siitä, että teet töitä ja näät vaivaa näkyy heti alla olevassa ratsussasi. Ja se jos mikä, on ihan todella palkitsevaa! Ei ratsastustunnille mennä matkustelemaan. Sinne mennään treenaamaan ja oppimaan lisää. Koska ainakin minä haluan tulla aina vain paremmaksi ratsastajaksi. Koskaanhan valmista ei tule ja se onkin tässä harrastuksessa se yksi parhaimmista asioista!
tiistai 24. helmikuuta 2015
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Asennemuutoksen aika
Olen miettinyt syytä ratsastustaitojeni katoamiseen. Vastahan minusta tuntui että olin oppinut hirveästi ja tullut paremmaksi ratsastajaksi, kun sitten viime aikoina on tuntunut, että olen menettänyt kokonaan sen "tatsin" mikä minulla oli. Pelko ja epävarmuus oli saanut otteen ratsastuksestani ja tämähän tietysti vain ruokki itse itseään. Hevonen aistii epävarmuuden ja rupeaa itsekin epävarmaksi, jolloin sekasorron ainekset on valmiina. Hevonen joka kaipaa tukea ratsastajalta ja ratsastaja, joka ei sitä tukea pysty antamaan.
Olen nyt käynyt taas muutaman kerran ratsastustunneilla ja jokaisella kerralla on tuntunut, että jotain on tapahtunut ja ratsastustaitoni ovat kadonneet. Kolme ratsastustuntia siihen meni, kunnes tajusin ettei vika ole niinkään taidoissani vaan korvien välissäni. Kerron nyt hieman mikä sai minut tajuamaan tämän.
Edellisellä tunnillamme ratsastettiin rataa. Sain ratsukseni Reven, jolla en ainakaan muistaakseni ole aiemmin ratsastanut. Mietin vain mielessäni, että miksi mulle aina annetaan rataharjoituksiin hevonen, jota en tunne. Siis hevonen, johon minulla ei ole ennestään luottamusta. Kokoajan tuntui, että meno oli jotenkin ponnetonta ja löysää. Reve kyllä kiltisti hyppäsi mitä eteen tuli, mutta kuitenkin minusta tuntui ettei minulla oikein ole nyt tämä homma hallussa. Yhdelle esteelle Reve sitten totesi, että näin huonosti kun tullaan niin en hyppää ja kielsi.
Kiellon jälkeen sisuunnuin, annoin pohkeet, pidin pohjetuen ja rupesin ratsastamaan. Ja kuinka ollakaan, loppuhypyt meni hyvin. Tunnin jälkeen mietin sitä, miten aina pitää tapahtua jotain tuollaista, ennen kuin rupeaa sujumaan. Ja silloin pienen pieni sähkölampun väläys kävi päässäni. Että pitäisiköhän sitä ehkä ratsastaa ihan alusta asti? Voisiko se toimia?
Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa pyytää. Lauantaina menin taas ratsastamaan ystäväni suomenhevosta Viliä. Ratsuttaja oli käynyt parisen viikkoa ennen käyntiäni ja sain jo heti alkuun vinkiksi, ettei pitä antaa yhtään löysäillä. Onneksi myös asennemuutoksen alku oli kylvetty mieleeni ja päätinkin alusta asti ratsastaa. Oli myös hauska huomata, että tein hevosesta melko samanlaisia havaintoja, kuin ratsuttajakin oli tehnyt. En ole koskaan saanut palautetta siitä, onko tekemäni havainnot oikeita, mutta hienoa oli kuulla että samoja asioita oli ratsuttajakin huomioinut.
Alkuun Vili olikin vähän jähmeän oloinen ja ei kyllä halunnut taipua, ei ollenkaan. Teinkin ihan tosissani töitä, yritin taivutella ja asettaa vaikkei siitä aluksi meinannut mitään hyötyä ollakaan. Kuitenkin jossain kohtaa tapahtui pieni muutos, kaiken sen punkemisen jälkeen ja Vili rupesi taipumaan. Tässä kohtaa minä olin kirkkaanpunainen, hikinen ja hengästynyt, mutta kyllä vaan, hevonen rupesi taipumaan.
Ette usko sitä tunnetta, kun ihan oikeasti saa kaikelle tekemälleen työlleen vastauksen. Tässä kohtaa sähkölamppu syttyi välkkymisen jälkeen lopullisesti. Hetkeäkään ei saa antaa periksi, vaan on ratsastettava! Taitoni eivät siis ole kadonneet minnekään, ne on vaan olleet epävarmuden alla piilossa. Oli todella positiivista huomata, että ihan oikeasti pystyin saamaan hevosessa niin suuren muutoksen aikaan, minä ihan oikeasti tein jotain oikein.
Niinpä olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Aion tästä lähtien ihan oikeasti ratsastaa heti ratsastustunnin alusta sinne loppuun asti. Matkustelu on nyt tästä lähtien kielletty. Ja jos tulee epävarma olo tai alkaa pelottaa, niin sitten vain pidetään pohkeet kiinni ja toivotaan parasta. Tiedän, että pelko voi olla todella paha, jos sille antaa tilaa, mutta nyt minun täytyy vain itse voittaa se.
Ei saa antaa periksi epävarmuudelle, sillä kyllä minä pärjään, kun vaan yritän.
 |
| Viime syksynä tämäkään ei hirvittänyt ©Laura L. |
Olen nyt käynyt taas muutaman kerran ratsastustunneilla ja jokaisella kerralla on tuntunut, että jotain on tapahtunut ja ratsastustaitoni ovat kadonneet. Kolme ratsastustuntia siihen meni, kunnes tajusin ettei vika ole niinkään taidoissani vaan korvien välissäni. Kerron nyt hieman mikä sai minut tajuamaan tämän.
Edellisellä tunnillamme ratsastettiin rataa. Sain ratsukseni Reven, jolla en ainakaan muistaakseni ole aiemmin ratsastanut. Mietin vain mielessäni, että miksi mulle aina annetaan rataharjoituksiin hevonen, jota en tunne. Siis hevonen, johon minulla ei ole ennestään luottamusta. Kokoajan tuntui, että meno oli jotenkin ponnetonta ja löysää. Reve kyllä kiltisti hyppäsi mitä eteen tuli, mutta kuitenkin minusta tuntui ettei minulla oikein ole nyt tämä homma hallussa. Yhdelle esteelle Reve sitten totesi, että näin huonosti kun tullaan niin en hyppää ja kielsi.
 |
| Hyppäsin maastoesteitäkin |
Kiellon jälkeen sisuunnuin, annoin pohkeet, pidin pohjetuen ja rupesin ratsastamaan. Ja kuinka ollakaan, loppuhypyt meni hyvin. Tunnin jälkeen mietin sitä, miten aina pitää tapahtua jotain tuollaista, ennen kuin rupeaa sujumaan. Ja silloin pienen pieni sähkölampun väläys kävi päässäni. Että pitäisiköhän sitä ehkä ratsastaa ihan alusta asti? Voisiko se toimia?
 |
| Vili |
Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa pyytää. Lauantaina menin taas ratsastamaan ystäväni suomenhevosta Viliä. Ratsuttaja oli käynyt parisen viikkoa ennen käyntiäni ja sain jo heti alkuun vinkiksi, ettei pitä antaa yhtään löysäillä. Onneksi myös asennemuutoksen alku oli kylvetty mieleeni ja päätinkin alusta asti ratsastaa. Oli myös hauska huomata, että tein hevosesta melko samanlaisia havaintoja, kuin ratsuttajakin oli tehnyt. En ole koskaan saanut palautetta siitä, onko tekemäni havainnot oikeita, mutta hienoa oli kuulla että samoja asioita oli ratsuttajakin huomioinut.
 |
| Vili ©Sanna |
Alkuun Vili olikin vähän jähmeän oloinen ja ei kyllä halunnut taipua, ei ollenkaan. Teinkin ihan tosissani töitä, yritin taivutella ja asettaa vaikkei siitä aluksi meinannut mitään hyötyä ollakaan. Kuitenkin jossain kohtaa tapahtui pieni muutos, kaiken sen punkemisen jälkeen ja Vili rupesi taipumaan. Tässä kohtaa minä olin kirkkaanpunainen, hikinen ja hengästynyt, mutta kyllä vaan, hevonen rupesi taipumaan.
 |
| ©Sanna |
Ette usko sitä tunnetta, kun ihan oikeasti saa kaikelle tekemälleen työlleen vastauksen. Tässä kohtaa sähkölamppu syttyi välkkymisen jälkeen lopullisesti. Hetkeäkään ei saa antaa periksi, vaan on ratsastettava! Taitoni eivät siis ole kadonneet minnekään, ne on vaan olleet epävarmuden alla piilossa. Oli todella positiivista huomata, että ihan oikeasti pystyin saamaan hevosessa niin suuren muutoksen aikaan, minä ihan oikeasti tein jotain oikein.
 |
| ©Sanna |
Niinpä olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Aion tästä lähtien ihan oikeasti ratsastaa heti ratsastustunnin alusta sinne loppuun asti. Matkustelu on nyt tästä lähtien kielletty. Ja jos tulee epävarma olo tai alkaa pelottaa, niin sitten vain pidetään pohkeet kiinni ja toivotaan parasta. Tiedän, että pelko voi olla todella paha, jos sille antaa tilaa, mutta nyt minun täytyy vain itse voittaa se.
 |
| Onnistuneen ratsastusken jälkeinen kuva! ©Sanna |
Ei saa antaa periksi epävarmuudelle, sillä kyllä minä pärjään, kun vaan yritän.
 |
| Tästäkin on selvitty ©Laura L. |
maanantai 17. marraskuuta 2014
Pohjakosketuksesta uuteen nousuun
Olen useasti blogissani kirjoitellut estepelosta, joka minulle pääsi kehittymään parin putoamisen ja liian pitkän hyppytauon vaikutuksesta. Tuota pelkoa on pitänyt työstää paljon ja tämä syksy on ollut tuon pelon selättämisessä suuri käännekohta.
Aloitin siis syyskuussa tunnit estepainotteisella ratsastukoulussa ja sen myötä olen päässyt hyppäämään paljon ja lisäksi myös käymään yksissä seurakisoissakin. Reilu viikko sitten sain ratsukseni ponikokoisen Anni ponin. Olin innoissani! Pitkästä aikaa ponin selkään! Ja eihän siinä mitään, hypittiin esteitä tunnilla ja parikin kertaa jäin hypyssä jälkeen ja totesin makoilevani ponin kaulalla. Anni poni oli siitä hauska tapaus, että jos rojahdinkin kaulalle, niin se heitti samantien pään ylös ja minut samalla takaisin satulaan. Ja parasta tuossa tunnissa oli huomata se, että vaikka ei aina ihan onnistunutkaan niin minua ei pelottanut! Vaikka jäinki hypyssä jälkeen niin minua ei pelottanut, ei ollenkaan! Olin innoissani. Asiaan oli vaikutusta varmasti sillä, että ratsuna oli poni, koska yleensäkin poneilla ratsastaessa uskallan tehdä paljon enemmän. Sieltä ei ole niin pitkä matka pudota, joten ei pelota.
Saman viikon lauantaina palauduin maanpinnalle ja koin toistaiseksi pohjakosketuksen pelkoni kanssa. Teemana meillä oli esteradan ratsastus, mikä onkin minulle ehkä se pahin juttu. Ei niinkään parin esteen hyppääminen, mutta ihan radan. Ratsuksi sain tallin parhaan kisaratsun, eli huippuunsa viritetyn ja isokokoisen Rosan. Satulaan istuessa minulle iski pieni epävarmuus. Osaanko ratsastaa tämmöistä menevämpää mallia? Haluatte kuulla vastauksen? En muuten osaa.
Alkuun hypyt meni hyvin ja fiilis oli ihan ok. Rosan hyppytyyli oli kiva ja vauhti oli hallinnassa. Kunnes tuli aika mennä radalle. Rosa, viritettynä kisapelinä, tottakai ajatteli että nyt pistetään täysillä ja viedään voitto kotiin ja ennen kuin kerkesin edes miettiä miten rata menee niin Rosa kuskasi minua pitkin kenttää laukassa. Yritin saada sitä pysähtymään nätisti pyytämällä, mutta se veteli vain intopiukeana ympyrällä että "eikö jo ruveta hyppäämään rataa". Kun sitten sain sen pysähtymään parin kierroksen jälkeen, olin kauhun vallassa. Minulla ei ollut mitään hallintaa tähän hevoseen. Jalat tuntui spagetilta ja jouduin sanomaan ne sanat, joita en ole koskaan aiemmin joutunut ääneen sanomaan: "Minä en uskalla."
Onneksi opettaja oli ymmärtäväinen ja sain vaihtaa toisen ratsastajan kanssa hevosta. Sain alleni tutun kisaratsuni Hevin. Heti Hevin selkään päästyä tuli kotoisampi olo. Ensimmäinen rata Hevin kanssa oli kuitenkin vielä mielentilastani johtuen vähän räpellystä, mutta tiputtamatta mentiin. Ohjeeksi seuraavalle kierrokselle saatiin napakampi vauhti.
Toisella kierroksella skarppasin! Hevin kovakaan vauhti ei tuntunut miltään Rosan kiidätyksen jälkeen, joten uskalsin pyytää kunnolla vauhtia. Toinen rata oli nappisuoritus. Vauhtia oli riittävästi, paikat osuivat ja laukka vaihtui esteiden päällä (yhtä kertaa lukuunottamatta, jonka sain kuitenkin heti korjattua). Pelko oli karistettu pois ja rata oli mielettömän sujuva! En ole varmaan koskaan saanut tehtyä noin sujuvaa rataa ja vielä ilman virheitä.
Onneksi sain lopetettua tunnin näin onnistuneeseen suoritukseen, joten tunnin alkuongelmat eivät enää lopussa vaivanneet. Hevi on todellinen luottoratsu.
Viime viikolla pääsin myös kokemaan taas kauhun hetkiä kun hypättiin yhdellä tunnilla jumppasarjan päätteenä 95cm este. Olin niin kauhusta jäykkänä, etten edes älynnyt nousta hypyn jälkeen takaisin normaaliin istuntaan vaan jäin kököttämään hyppyasentoon. Jäin ikäänkuin odottamaan että tipunko vai pysynkö kyydissä. Olin kuitenkin ennen tehtävän suoritysta päättänyt, että jos en nyt hyppää tuota, en tule koskaan hyppäämäänkään, joten nyt on kyllä taas työnnetty rimaa vähän ylemmäs. Vaikka pelottikin ihan kamalasti, niin oli hienoa huomata että selvisin siitä. En pudonnut ja olen tosiaan ylittänyt hevosella 95cm. Aiemmin tuon korkeuden olen ylittänyt vain ponilla, joten tämä on minulle iso saavutus. Ensi viikolla onkin viimeinen tuntini Keskimäen hevostilalla, sillä minulla alkaa neljän viikon harjoittelu Joensuussa. Mikäli vain jaksaminen riittää niin varmaan käyn ratsasustunneilla Joensuussakin.
Aloitin siis syyskuussa tunnit estepainotteisella ratsastukoulussa ja sen myötä olen päässyt hyppäämään paljon ja lisäksi myös käymään yksissä seurakisoissakin. Reilu viikko sitten sain ratsukseni ponikokoisen Anni ponin. Olin innoissani! Pitkästä aikaa ponin selkään! Ja eihän siinä mitään, hypittiin esteitä tunnilla ja parikin kertaa jäin hypyssä jälkeen ja totesin makoilevani ponin kaulalla. Anni poni oli siitä hauska tapaus, että jos rojahdinkin kaulalle, niin se heitti samantien pään ylös ja minut samalla takaisin satulaan. Ja parasta tuossa tunnissa oli huomata se, että vaikka ei aina ihan onnistunutkaan niin minua ei pelottanut! Vaikka jäinki hypyssä jälkeen niin minua ei pelottanut, ei ollenkaan! Olin innoissani. Asiaan oli vaikutusta varmasti sillä, että ratsuna oli poni, koska yleensäkin poneilla ratsastaessa uskallan tehdä paljon enemmän. Sieltä ei ole niin pitkä matka pudota, joten ei pelota.
 |
| Heavily Toric ©Enni Kröger |
Saman viikon lauantaina palauduin maanpinnalle ja koin toistaiseksi pohjakosketuksen pelkoni kanssa. Teemana meillä oli esteradan ratsastus, mikä onkin minulle ehkä se pahin juttu. Ei niinkään parin esteen hyppääminen, mutta ihan radan. Ratsuksi sain tallin parhaan kisaratsun, eli huippuunsa viritetyn ja isokokoisen Rosan. Satulaan istuessa minulle iski pieni epävarmuus. Osaanko ratsastaa tämmöistä menevämpää mallia? Haluatte kuulla vastauksen? En muuten osaa.
Alkuun hypyt meni hyvin ja fiilis oli ihan ok. Rosan hyppytyyli oli kiva ja vauhti oli hallinnassa. Kunnes tuli aika mennä radalle. Rosa, viritettynä kisapelinä, tottakai ajatteli että nyt pistetään täysillä ja viedään voitto kotiin ja ennen kuin kerkesin edes miettiä miten rata menee niin Rosa kuskasi minua pitkin kenttää laukassa. Yritin saada sitä pysähtymään nätisti pyytämällä, mutta se veteli vain intopiukeana ympyrällä että "eikö jo ruveta hyppäämään rataa". Kun sitten sain sen pysähtymään parin kierroksen jälkeen, olin kauhun vallassa. Minulla ei ollut mitään hallintaa tähän hevoseen. Jalat tuntui spagetilta ja jouduin sanomaan ne sanat, joita en ole koskaan aiemmin joutunut ääneen sanomaan: "Minä en uskalla."
 |
| Heavily Toric ©Enni Kröger |
 |
| Radan kolmanneksi viimeinen este ©Enni Kröger |
Toisella kierroksella skarppasin! Hevin kovakaan vauhti ei tuntunut miltään Rosan kiidätyksen jälkeen, joten uskalsin pyytää kunnolla vauhtia. Toinen rata oli nappisuoritus. Vauhtia oli riittävästi, paikat osuivat ja laukka vaihtui esteiden päällä (yhtä kertaa lukuunottamatta, jonka sain kuitenkin heti korjattua). Pelko oli karistettu pois ja rata oli mielettömän sujuva! En ole varmaan koskaan saanut tehtyä noin sujuvaa rataa ja vielä ilman virheitä.
Onneksi sain lopetettua tunnin näin onnistuneeseen suoritukseen, joten tunnin alkuongelmat eivät enää lopussa vaivanneet. Hevi on todellinen luottoratsu.
 |
| Radalla oli myös ylämäkeen hypättävä tukkieste. ©Enni Kröger |
Viime viikolla pääsin myös kokemaan taas kauhun hetkiä kun hypättiin yhdellä tunnilla jumppasarjan päätteenä 95cm este. Olin niin kauhusta jäykkänä, etten edes älynnyt nousta hypyn jälkeen takaisin normaaliin istuntaan vaan jäin kököttämään hyppyasentoon. Jäin ikäänkuin odottamaan että tipunko vai pysynkö kyydissä. Olin kuitenkin ennen tehtävän suoritysta päättänyt, että jos en nyt hyppää tuota, en tule koskaan hyppäämäänkään, joten nyt on kyllä taas työnnetty rimaa vähän ylemmäs. Vaikka pelottikin ihan kamalasti, niin oli hienoa huomata että selvisin siitä. En pudonnut ja olen tosiaan ylittänyt hevosella 95cm. Aiemmin tuon korkeuden olen ylittänyt vain ponilla, joten tämä on minulle iso saavutus. Ensi viikolla onkin viimeinen tuntini Keskimäen hevostilalla, sillä minulla alkaa neljän viikon harjoittelu Joensuussa. Mikäli vain jaksaminen riittää niin varmaan käyn ratsasustunneilla Joensuussakin.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Syyslomatunnelmia
Viimeinkin! Syysloma! Saan edes hetken hengähtää Kuopion kiireistä ja kirjoittaa jopa blogiakin. Valitettavasti syyslomallakaan en pääse eroon koulutehtävistä, vaan joudun käyttämään niihinkin aikaa, mutta ainakin ehdin tulla kertomaan teille kuulumisia. Kuvituksena kaverini koiranpennut, joita kävin pariinkin otteeseen kuvaamassa, ne ovat rodultaan Havannankoiria. Koirat ovat kuvissa 6 viikon ikäisiä ja kaikki kuvat voi käydä katsomassa täältä: http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2014/Sofian+koirat/
Minulta onkin jääny kertomatta kolmen viimeisimmän ratsastuskerran selostukset, joten teen tässä sellaisen pikaisen katsauksen menneisiin tunteihin.
Kisojen jälkeen pääsin ratsastamaan tunnilla Tarmo nimisellä kimolla herralla, joka on siis yksityinen, mutta käy välillä myös tunneillakin. Meillä oli kavalettijumppaa aiheena ja tehtävät olivat erityisen hauskoja tuolla tunnilla, tehtiin tiukkoja kurveja, jotka yllättäen aiheuttivat minulle pikkuisen ongelmia. Lopputuntia kohden kuitenkin alkoi sujumaan kun hevonenkin tuli tutummaksi. Lisäksi meilllä oli sellainen tehtävä, että tultiin kaarevalla tiellä kaksi kaksi kavalettia ja niiden kavalettien välissä piti koskettaa molempia jalustimia ja lopuksi vielä kypärääkin. Kylläpä aluksi pelotti, mutta onneksi oli noinkin varma hevonen alla, joten tuo tehtävä ei aiheuttanut ongelmaa. Tunnin jälkeen oli todella hyvä mieli.
Seuraavalla viikolla minulla oli koulu tuti Iinalla, jolla myös silloin ekalla kerralla ratsastin. Alkuun ajattelin että saa taas punkea ratsua eteenpäin, mutta vielä mitä! Iina oli jo edellisen tunnin aikana virkistynyt ja olikin aivan eri hevonen. Liikkui todella hyvin eteenpäin, joten tunnin aiheena oleva kokoaminenkaan ei aiheuttanut sen suurempia pulmia. Tunnin välissä käytiin myös laukkaamassa peltoa ylös ja samalla piti koota. Minua lähinnä vaan nauratti miten innoissaan Iina lähti laukkaamaan mäkeä ylös, etten oikein pystynyt kokoamiseen keskittyä.
Viime viikolla sitten sain ratsukseni taas Zagillen. Olinkin toivonut pääseväni hyppäämään sillä ja nyt sitten pääsin. Alkuun oli isoja vaikeuksia, sillä Zagillea ei saisi pidättää suusta liikaa, sillä se vain lähtee painattamaan kovempaa. Niinpä puolessa välissä tuntia oli hieman sellainen olo, että minua kyllä nyt viedään ihan 100-0 pitkin kenttään. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että täytyy höllätä enemmän ohjasta ja kas kummaa, kun sainkin hevosen hallintaan. Kyllä on muuten ristiriitaista, mutta pääasia että viimeiset tehtävät onnistui hyvin. Kieltämättä epävarmuus iski aluksi, kun ei tuntunut oikein löytyvät yhteistä säveltä, mutta onneksi sain asian korjattua, niin itseluottamus ei kokenut liian suurta kolausta.
Sellaiset ratsastuksen minulla on nyt takanapäin. Syksyn tullessa taas, veikkaan että tämä blogi hiljenee hieman. Yleensäkin hevosblogia tulee kirjoitettua kesällä enemmän ja sitten talvella keskityn enemmän kosmetiikkablogiini. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan aina noista ratsastustunneistani, sillä tämä on samalla itselleni sellainen päiväkirja, josta voin seurata tuntojani ja kehittymistäni tuon estepelon kanssa.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla se jo on menossa ja niille joilla se on vielä tulossa!
Minulta onkin jääny kertomatta kolmen viimeisimmän ratsastuskerran selostukset, joten teen tässä sellaisen pikaisen katsauksen menneisiin tunteihin.
Kisojen jälkeen pääsin ratsastamaan tunnilla Tarmo nimisellä kimolla herralla, joka on siis yksityinen, mutta käy välillä myös tunneillakin. Meillä oli kavalettijumppaa aiheena ja tehtävät olivat erityisen hauskoja tuolla tunnilla, tehtiin tiukkoja kurveja, jotka yllättäen aiheuttivat minulle pikkuisen ongelmia. Lopputuntia kohden kuitenkin alkoi sujumaan kun hevonenkin tuli tutummaksi. Lisäksi meilllä oli sellainen tehtävä, että tultiin kaarevalla tiellä kaksi kaksi kavalettia ja niiden kavalettien välissä piti koskettaa molempia jalustimia ja lopuksi vielä kypärääkin. Kylläpä aluksi pelotti, mutta onneksi oli noinkin varma hevonen alla, joten tuo tehtävä ei aiheuttanut ongelmaa. Tunnin jälkeen oli todella hyvä mieli.
Seuraavalla viikolla minulla oli koulu tuti Iinalla, jolla myös silloin ekalla kerralla ratsastin. Alkuun ajattelin että saa taas punkea ratsua eteenpäin, mutta vielä mitä! Iina oli jo edellisen tunnin aikana virkistynyt ja olikin aivan eri hevonen. Liikkui todella hyvin eteenpäin, joten tunnin aiheena oleva kokoaminenkaan ei aiheuttanut sen suurempia pulmia. Tunnin välissä käytiin myös laukkaamassa peltoa ylös ja samalla piti koota. Minua lähinnä vaan nauratti miten innoissaan Iina lähti laukkaamaan mäkeä ylös, etten oikein pystynyt kokoamiseen keskittyä.
Viime viikolla sitten sain ratsukseni taas Zagillen. Olinkin toivonut pääseväni hyppäämään sillä ja nyt sitten pääsin. Alkuun oli isoja vaikeuksia, sillä Zagillea ei saisi pidättää suusta liikaa, sillä se vain lähtee painattamaan kovempaa. Niinpä puolessa välissä tuntia oli hieman sellainen olo, että minua kyllä nyt viedään ihan 100-0 pitkin kenttään. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että täytyy höllätä enemmän ohjasta ja kas kummaa, kun sainkin hevosen hallintaan. Kyllä on muuten ristiriitaista, mutta pääasia että viimeiset tehtävät onnistui hyvin. Kieltämättä epävarmuus iski aluksi, kun ei tuntunut oikein löytyvät yhteistä säveltä, mutta onneksi sain asian korjattua, niin itseluottamus ei kokenut liian suurta kolausta.
Sellaiset ratsastuksen minulla on nyt takanapäin. Syksyn tullessa taas, veikkaan että tämä blogi hiljenee hieman. Yleensäkin hevosblogia tulee kirjoitettua kesällä enemmän ja sitten talvella keskityn enemmän kosmetiikkablogiini. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan aina noista ratsastustunneistani, sillä tämä on samalla itselleni sellainen päiväkirja, josta voin seurata tuntojani ja kehittymistäni tuon estepelon kanssa.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla se jo on menossa ja niille joilla se on vielä tulossa!
tiistai 23. syyskuuta 2014
Kisapostaus!
Viimeinkin mulla on hetki aikaa keskittyä bloggaamiseen. Koulu syö taas luvattoman paljon aikaa ja mukavasti näin kolmen viikon opiskelun jälkeen oli jos ensimmäinen tenttikin. Jokatapauksessa nyt pääsen purkamaan kisasunnuntain fiilikset ja saatte nähdä tuon radan myös videoltakin. Kuvat on ottanut ihana Laura, joka siis kuvasi myös estetreenini. Hänen kaverinsa ilmeisesti kuvasi sitten tuon videon. Kiitos hänellekin!
Osallistuin siis Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksiin 70cm esteluokkaan 21.9. Rautalammilla edustaen Keskimäen Hevostilaa. Tilannehan oli se, että kisapäivänä olin kolmatta kertaa kisaratsuni selässä, joten mitään nappisuoritusta ei voinutkaan odottaa. Tavoitteenani oli saada perusrata puhtaasti. Mitään muuta ei tavoitteena ollutkaan.
Aamulla käytiin tallilla lastaamassa hevoset kyytiin ja lähdettiin kohti kisapaikkaa. Jännitys oli kyllä aika kova jo edellisenä iltana, joten unta sain yön aikana vajaa 6 tuntia. Kisapaikalla jännitys ei kyllä lievittynyt yhtään, eikä sitä auttanut myöskään toisen kisaajan mukana tulleen ukin avautuminen minulle. Olen tässä huomannut, että jotenkin tuollaiset vanhemmat miehet (esim. naapurit ja kaupan asiakkaat) haluavat tulla avautumaan minulle sellaisista asioista, joihin en joko itse voi vaikuttaa tai joita en ole voinut tietää. Ehkä se on tämä asiakaspalvelijan olemus, joka herättää heissä jonkun valittajamoodin... Mutta ei siitä sen enempää, paha mielihän siitä tuli, mutta päätin keskittyä enemmän nyt siihen kisaamiseen.
Radan kävelyn aikana jännitys sitten alkoi ihan tuntua. Syke oli varmasti huimissa lukemissa ja yritin ottaa viime hetken vinkkejä vielä opettajaltani. Verkassa otettiin muutamia hyppyjä ja aluksi tuntui etten taas millään löytänyt paikkaa, mutta pari hyppyä sain onnistumaan. Sitten pitikin jo suunnata kisäkentän laidalle odottelemaan. Kisakentän vieressä oli myös pieni verkka-alue, jossa sai ottaa vielä yhden hypyn ennen radalle menoa. Tuo hyppy onnistuikin juuri nappiin ja olin siihen oikein tyytyväinen.
Sitten se rata.
Lähtömerkin saatuani lähdin kohti ensimmäistä estettä, päästäni hävisi melkein kaikki suunnitellut asiat. Kevyttä istuntaa ei ainakaan näkynyt, vaikka olin vakaasti suunnitellut meneväni siinä koko radan. Rata tuntui hirvittävän nopealle, tuntui etten ehtinyt ajatella muuta kuin että mihin seuraavaksi. Vastalaukkojakaan en älynnyt korjata, joten aika monet kaarteet mentiin vastalaukassa. Videolta katsottuna minusta näyttää siltä, että perusrata meni oikein mukavasti. Perusradan viimeinen este, eli tuo 7 este oli sellainen, johon Heviä piti vähän kannustaa ja se hyppäsikin aika isosti sen. Horjahdin vähän, mutta muistan vaan ajatelleeni että "ei hätää" ja jatkoin matkaani.
2. vaihe olikin sitten aika kamalaa katsottavaa. 8. esteelle huono lähestyminen ja hieman erikoinen hyppy. Ysille tultiin hyvin ja kympille muuten mutta joku pieni viba sitten tuli ennen 10. estettä joten siitä tuli pudotus. Siitä sitten sarjalle, joka meni ihan ok, mutta sarjan jälkeen olisi pitänyt kääntää heti vasemmalle, mutta en sitten kääntänyt. Vastalaukassa sitten kurvasin viimeiselle estelle ja huokasin helpotuksesta.
Lopputuloksena 5vp, josta 1 ylitetystä enimmäisajasta. Tuo ensimmäisaika olikin melko tiukka ja monilla tulikin virhepisteitä ylitetystä ensimmäisajasta, mutta kyllä kun videolta katsoo niin aika hidastahan tuo minun vauhti oli. Olin siis 12. ja osallistujia oli 22. Tulokseen olin tyytyväinen. Tavoite täyttyi ja vaikka rata olikin vähän räpellystä, niin eipä sitä paljoa voi vaatia toisista kisoistaan hevosella, jolla ei vielä ole paljoakaan ratsastanut.
80cm radalla Keskimäen ratsastajat sitten edusti ihan urakalla ja kahdeksasta sijoittuneesta 5 oli meidän tallilta. Keskimäen hevostila voitti siten myös Itä-Suomen Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuden esteratsastuksessa!
Kaikenkaikkiaan oli kyllä kivaa ja mielelläni lähden kyllä toistekin, jos vaan mahdollisuuksia tulee. Kokemustahan tässä pitäisi saada kartutettua, että voisi sitten niitä puhtaitakin ratoja saada! Toivottavasti tulevaisuudessa!
 |
| 11. este |
Osallistuin siis Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksiin 70cm esteluokkaan 21.9. Rautalammilla edustaen Keskimäen Hevostilaa. Tilannehan oli se, että kisapäivänä olin kolmatta kertaa kisaratsuni selässä, joten mitään nappisuoritusta ei voinutkaan odottaa. Tavoitteenani oli saada perusrata puhtaasti. Mitään muuta ei tavoitteena ollutkaan.
 |
| Radalle lähdössä |
Aamulla käytiin tallilla lastaamassa hevoset kyytiin ja lähdettiin kohti kisapaikkaa. Jännitys oli kyllä aika kova jo edellisenä iltana, joten unta sain yön aikana vajaa 6 tuntia. Kisapaikalla jännitys ei kyllä lievittynyt yhtään, eikä sitä auttanut myöskään toisen kisaajan mukana tulleen ukin avautuminen minulle. Olen tässä huomannut, että jotenkin tuollaiset vanhemmat miehet (esim. naapurit ja kaupan asiakkaat) haluavat tulla avautumaan minulle sellaisista asioista, joihin en joko itse voi vaikuttaa tai joita en ole voinut tietää. Ehkä se on tämä asiakaspalvelijan olemus, joka herättää heissä jonkun valittajamoodin... Mutta ei siitä sen enempää, paha mielihän siitä tuli, mutta päätin keskittyä enemmän nyt siihen kisaamiseen.
 |
| 3. este |
Radan kävelyn aikana jännitys sitten alkoi ihan tuntua. Syke oli varmasti huimissa lukemissa ja yritin ottaa viime hetken vinkkejä vielä opettajaltani. Verkassa otettiin muutamia hyppyjä ja aluksi tuntui etten taas millään löytänyt paikkaa, mutta pari hyppyä sain onnistumaan. Sitten pitikin jo suunnata kisäkentän laidalle odottelemaan. Kisakentän vieressä oli myös pieni verkka-alue, jossa sai ottaa vielä yhden hypyn ennen radalle menoa. Tuo hyppy onnistuikin juuri nappiin ja olin siihen oikein tyytyväinen.
 |
| 6. este |
Sitten se rata.
Lähtömerkin saatuani lähdin kohti ensimmäistä estettä, päästäni hävisi melkein kaikki suunnitellut asiat. Kevyttä istuntaa ei ainakaan näkynyt, vaikka olin vakaasti suunnitellut meneväni siinä koko radan. Rata tuntui hirvittävän nopealle, tuntui etten ehtinyt ajatella muuta kuin että mihin seuraavaksi. Vastalaukkojakaan en älynnyt korjata, joten aika monet kaarteet mentiin vastalaukassa. Videolta katsottuna minusta näyttää siltä, että perusrata meni oikein mukavasti. Perusradan viimeinen este, eli tuo 7 este oli sellainen, johon Heviä piti vähän kannustaa ja se hyppäsikin aika isosti sen. Horjahdin vähän, mutta muistan vaan ajatelleeni että "ei hätää" ja jatkoin matkaani.
 |
| 7. esteen isompi hyppy |
2. vaihe olikin sitten aika kamalaa katsottavaa. 8. esteelle huono lähestyminen ja hieman erikoinen hyppy. Ysille tultiin hyvin ja kympille muuten mutta joku pieni viba sitten tuli ennen 10. estettä joten siitä tuli pudotus. Siitä sitten sarjalle, joka meni ihan ok, mutta sarjan jälkeen olisi pitänyt kääntää heti vasemmalle, mutta en sitten kääntänyt. Vastalaukassa sitten kurvasin viimeiselle estelle ja huokasin helpotuksesta.
 |
| 8. esteen erikoinen ylitys |
Lopputuloksena 5vp, josta 1 ylitetystä enimmäisajasta. Tuo ensimmäisaika olikin melko tiukka ja monilla tulikin virhepisteitä ylitetystä ensimmäisajasta, mutta kyllä kun videolta katsoo niin aika hidastahan tuo minun vauhti oli. Olin siis 12. ja osallistujia oli 22. Tulokseen olin tyytyväinen. Tavoite täyttyi ja vaikka rata olikin vähän räpellystä, niin eipä sitä paljoa voi vaatia toisista kisoistaan hevosella, jolla ei vielä ole paljoakaan ratsastanut.
 |
| 9. este |
80cm radalla Keskimäen ratsastajat sitten edusti ihan urakalla ja kahdeksasta sijoittuneesta 5 oli meidän tallilta. Keskimäen hevostila voitti siten myös Itä-Suomen Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuden esteratsastuksessa!
Kaikenkaikkiaan oli kyllä kivaa ja mielelläni lähden kyllä toistekin, jos vaan mahdollisuuksia tulee. Kokemustahan tässä pitäisi saada kartutettua, että voisi sitten niitä puhtaitakin ratoja saada! Toivottavasti tulevaisuudessa!
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Estetreenit
Olin varannut tiistaiksi yksityistunnin, sillä sunnuntaina on kisat ja en ollut vielä kertaakaan ratsastanut kisaratsullani. Aamupäivällä suuntasinkin tallille ja ilma oli mitä mahtavin! Auringonpaistetta ja raikas syysilma. Laura tuli jälleen mukaani kuvaamaan tuntia ja sain tällä kertaa videotakin. Kaikki postauksen kuvat on siis ottanut Laura.
Alkuverkkojen jälkeen ruvettiin tulemaan linjalle, missä oli ensin kavaletteja ja puomeja. Pikkuhiljaa kavaletteja sitten nostettiin ihan oikean esteen kokoiseksi asti. Jumppatehtävä oli helppo ja jumppasarja onkin ollut aina lempparitehtäviäni. Ensimmäinen isompi hyppy, joka oli sarjan kolmesta esteestä keskimmäinen, tuli hieman juureen, mutta sen jälkeen löytyi rytmi hyvin ja muut hypyt sujuivat.
Sarjan jälkeen vaikeutettiin tehtävää ja piti tulla pientä kahdeksikkoa kahdella esteellä. Esteinä oli okseri sekä pysty, jonka alla oli autonrenkaita. Tulin kyllä esteille ihan superhuonosti, mutta Hevi kyllä ylitti kaikki ihan ongelmitta. Kääntämisessä pitää siis olla napakampi jalan kanssa, mutta ainakin huomasin että tämmöinen isompikin hevonen kyllä kääntyy melko pienessä tilassa.
Laukanvaihdot onkin Hevillä vähän erikoiset. Jos se ei vaihda esteen päällä laukkaa, niin laukanvaihtoon sillä on ihan oma tyylinsä. Selkään se tuntui aivan siltä, kuin hevonen olisi kompastumassa ja sitten taas jatkaakin matkaa sujuvasti.
Okseri oli päivän ongelma. Sille tultiin kentällä olevan pienen kukkulan takaa ja aluksi en hahmottanut yhtään paikkaa sille. Lisäksi jäin itse kyttäämään estettä, kuten ylläolevasta kuvastakin näkyy. Ja kun tuijottaa estettä, niin silloinpa sitä tuleekin juureen. Hevi on kyllä sellainen, että se kyllä hyppää kaiken, vaikka sitten vähän huonommastakin paikasta ja tämähän kostautui sitten yhdellä kerralla okserille tultaessa.
Minä jäin kyttäämään estettä, enkä nähnyt paikkaa ollenkaan joten este yksinkertaisesti tuli vastaan ja niinpä sitä sitten jyrättiin koko este.
Sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja päätin katsoa suoraan esteen yli ja sehän sitten sujui. Tuo sujuva hyppy okserille näkyy videolla. Se on uskomatonta, miten paljon katse vaikuttaa esteelle tuloon. Täytyy siis muistaa pitää se katse edessä päin eikä missään nimessä siinä esteessä.
Muita ongelmia ei oikeastaan ollutkaan kuin tuo okseri. Loppuun otettiin sitten tuo videolla näkyvä "rata" ja siihen oli hyvä lopettaa, koska se meni niin sujuvasti. Olin itsekin siihen ihan tyytyväinen. Tuon saman fiiliksen kun saisi pidettyä sitten kisoissakin.
Loppuun vielä verkkailukuvat sekä ratsastuksen muistilista minulle kisakentälle!
Muistilista kisakentälle:
-Katse esteen yli ja seuraavalle esteelle
-Paino kantapäillä ja keskellä hevosta (Myös kaarteissa)
-Ohjaus pääasiassa pohkeella, ohja avustaa
-Kevyt istunta
-Hengitä
Positiivista oli myös huomata tunnin jälkeen, ettei oikeastaan missään vaiheessa pelottanut niin paljoa kuin olisin kuvitellut. Siinä vaiheessa kun sarjasta nostettiin esteitä ylemmsä niin pieni jännitys vilahti päässäni, mutta sinne se sitten hävisi kun sarjaa tultiin pari kertaa. Ajatus kisoista saa kyllä edelleen kutinan mahanpohjassa aikaiseksi, mutta yritän nyt tsempata itseni sinne sunnuntaihin asti ja yrittäää olla panikoimatta liikaa! Hevonen kyllä osaa hommansa, jos kuski vain on tilanteen tasalla!
Alkuverkkojen jälkeen ruvettiin tulemaan linjalle, missä oli ensin kavaletteja ja puomeja. Pikkuhiljaa kavaletteja sitten nostettiin ihan oikean esteen kokoiseksi asti. Jumppatehtävä oli helppo ja jumppasarja onkin ollut aina lempparitehtäviäni. Ensimmäinen isompi hyppy, joka oli sarjan kolmesta esteestä keskimmäinen, tuli hieman juureen, mutta sen jälkeen löytyi rytmi hyvin ja muut hypyt sujuivat.
Sarjan jälkeen vaikeutettiin tehtävää ja piti tulla pientä kahdeksikkoa kahdella esteellä. Esteinä oli okseri sekä pysty, jonka alla oli autonrenkaita. Tulin kyllä esteille ihan superhuonosti, mutta Hevi kyllä ylitti kaikki ihan ongelmitta. Kääntämisessä pitää siis olla napakampi jalan kanssa, mutta ainakin huomasin että tämmöinen isompikin hevonen kyllä kääntyy melko pienessä tilassa.
Laukanvaihdot onkin Hevillä vähän erikoiset. Jos se ei vaihda esteen päällä laukkaa, niin laukanvaihtoon sillä on ihan oma tyylinsä. Selkään se tuntui aivan siltä, kuin hevonen olisi kompastumassa ja sitten taas jatkaakin matkaa sujuvasti.
Okseri oli päivän ongelma. Sille tultiin kentällä olevan pienen kukkulan takaa ja aluksi en hahmottanut yhtään paikkaa sille. Lisäksi jäin itse kyttäämään estettä, kuten ylläolevasta kuvastakin näkyy. Ja kun tuijottaa estettä, niin silloinpa sitä tuleekin juureen. Hevi on kyllä sellainen, että se kyllä hyppää kaiken, vaikka sitten vähän huonommastakin paikasta ja tämähän kostautui sitten yhdellä kerralla okserille tultaessa.
Minä jäin kyttäämään estettä, enkä nähnyt paikkaa ollenkaan joten este yksinkertaisesti tuli vastaan ja niinpä sitä sitten jyrättiin koko este.
 |
| Tässä tämä epäonnistunut hyppy |
Sen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja päätin katsoa suoraan esteen yli ja sehän sitten sujui. Tuo sujuva hyppy okserille näkyy videolla. Se on uskomatonta, miten paljon katse vaikuttaa esteelle tuloon. Täytyy siis muistaa pitää se katse edessä päin eikä missään nimessä siinä esteessä.
Muita ongelmia ei oikeastaan ollutkaan kuin tuo okseri. Loppuun otettiin sitten tuo videolla näkyvä "rata" ja siihen oli hyvä lopettaa, koska se meni niin sujuvasti. Olin itsekin siihen ihan tyytyväinen. Tuon saman fiiliksen kun saisi pidettyä sitten kisoissakin.
Loppuun vielä verkkailukuvat sekä ratsastuksen muistilista minulle kisakentälle!
Muistilista kisakentälle:
-Katse esteen yli ja seuraavalle esteelle
-Paino kantapäillä ja keskellä hevosta (Myös kaarteissa)
-Ohjaus pääasiassa pohkeella, ohja avustaa
-Kevyt istunta
-Hengitä
Positiivista oli myös huomata tunnin jälkeen, ettei oikeastaan missään vaiheessa pelottanut niin paljoa kuin olisin kuvitellut. Siinä vaiheessa kun sarjasta nostettiin esteitä ylemmsä niin pieni jännitys vilahti päässäni, mutta sinne se sitten hävisi kun sarjaa tultiin pari kertaa. Ajatus kisoista saa kyllä edelleen kutinan mahanpohjassa aikaiseksi, mutta yritän nyt tsempata itseni sinne sunnuntaihin asti ja yrittäää olla panikoimatta liikaa! Hevonen kyllä osaa hommansa, jos kuski vain on tilanteen tasalla!
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Uutisia
Hei! Minulla onkin tänään kerrottavani melko jännittäviä uutisia. Nimittäin osallistun 21.9. Rautalammilla järjestettäviin ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuihin! Minähän olen siis kisannut elämäni aikana tasan yhden kerran kesällä 2013, menin silloin 70cm luokan Nisa ponilla. Postauksen noista kisoista voi käydä lukemassa täällä.
Menen tälläkin kertaa 70cm luokan ja edustan Keskimäen Hevostilaa noissa mestaruuksissa. Hevonen jolla menen on Heavily Toric ja tässä tulee se paras osa: En ole vielä kertaakaan ratsastanut kyseisellä hevosella! Mut lahjattomat treenaa ja soitellen sotaan, vai miten ne meni? No, tavoitteena ei sentään ole voitto vaan ajattelin laittaa tavoitteeksi puhtaan perusradan. Viimeksihän Nisalla minulla tuli perusradalle yksi kielto, joten toivoisin, että pääsisin nyt ratsastamaan toisenkin vaiheen ja saisin siis perusradan puhtaasti.
Sentään täysin ilman treeniä en kuitenkaan ajatellut kisoihin osallistua, vaan otin tiistaille yksityistunnin kisaratsuni kanssa. Luultavasti kuvaajakin pääsee paikalle, joten siitä tulossa sitten lisää. Jokatapauksessa olen ihan super innoissani noista kisoista, vaikka samalla olen jännityksestä kauhuissani! Toivottavasti kaikki menisi hyvin!
Menen tälläkin kertaa 70cm luokan ja edustan Keskimäen Hevostilaa noissa mestaruuksissa. Hevonen jolla menen on Heavily Toric ja tässä tulee se paras osa: En ole vielä kertaakaan ratsastanut kyseisellä hevosella! Mut lahjattomat treenaa ja soitellen sotaan, vai miten ne meni? No, tavoitteena ei sentään ole voitto vaan ajattelin laittaa tavoitteeksi puhtaan perusradan. Viimeksihän Nisalla minulla tuli perusradalle yksi kielto, joten toivoisin, että pääsisin nyt ratsastamaan toisenkin vaiheen ja saisin siis perusradan puhtaasti.
Sentään täysin ilman treeniä en kuitenkaan ajatellut kisoihin osallistua, vaan otin tiistaille yksityistunnin kisaratsuni kanssa. Luultavasti kuvaajakin pääsee paikalle, joten siitä tulossa sitten lisää. Jokatapauksessa olen ihan super innoissani noista kisoista, vaikka samalla olen jännityksestä kauhuissani! Toivottavasti kaikki menisi hyvin!
 |
| Kuva vuoden 2013 kisoista ©Kata |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)