Prinsessa ja kadonneen ulkopohkeen salaisuus

Pääsin pitkästä aikaa Prinsessan kanssa valmennukseen. Meillä oli mun suosikkivalmentajan, Riian, yksityistunti ja huh huh, kylläpä oli hyvä! Olin edellisenä päivänä onnistunut jumittamaan koko oikean jalan lihaksiston, joten hieman kauhulla odotin tuntia. Tunti kuitenkin ylitti kaikki odotukset ja sain taas niin mielettömästi vinkkejä ja ahaa -elämyksiä. Ratsastus maistui taas niin hyvälle.

Heti alkuun otettiin napakka ohjastuntuma ja alettiin töihin. Prinsessa oli tietysti vähintäänkin järkyttynyt, kun ei päässytkään sluibailemaan, mutta oli se kyllä sen arvoista. Eipä ole Prinsessa ennen mulla noin hienosti mennyt, mitä tämän tunnin aikana.

Avain onneen oli tällä kertaa ulkopohje. Sehän oli nimittäin kateissa. Kun ulkopohje löytyi, löytyi myös yhteinen sävel Prinsessan ja ohjastuntuman kanssa. Myös laukka oli PALJON parempaa, kun jo ennen laukkaa saatiin ulkopohje kuulolle. Lisättäköön vielä, että myös ratsastustunti toisella tallilla sujui paremmin, kun älysin käyttää sitä kadonnutta ulkopohjetta.

Prinsessan kanssa maastolenkillä

Kävin sitten seuraavan kerran tunnin jälkeen itsekseni Prinsessan kanssa maastossa vähän rallittelemassa. Prinsessahan nautti ihan mielettömästi taas ja varmasti teki hyvää koulutreenaus viikonlopun jälkeen. Prinsessalla oli ollut nimittäin vielä kaksi valmennustuntia lisää minun tunnin jälkeisinä päivinä. Oli ilmeisesti ollut aika hyvä ratsastaa myös seuraavina päivinä. (Ehkä oon vähän ylpeä, vaikka kaikki kiitos Riialle.)

Kun sitten tällä viikolla menin taas vääntämään koulua kentälle, niin hieman jo mietin, että mitenköhän tässä käy. Alkuun olikin taas hakemista, mutta itsepintaisesti jatkoin ulkopohkeen läpi viemistä ja kappas, kun sieltä taas löytyikin ne asetukset! Hetken olin jo luovuttamassa, mutta päätin etten annan periksi. Harjoiteltiin sitten Prinsessan kanssa myös pari kertaa koulurataa, kun saattaa olla koulukarkelot luvassa vielä tämän kuun aikana. A-P-U-A!

Prinsessa on kyllä ollut aivan mahtava ja mun luottamus sitä kohtaan on kasvanut kohisten. Se on muutenkin nyt rauhoittunut tosi paljon (varmaan myös kesän lämpö vaikuttaa asiaan), joten ei ole ratsastaessa niin hätäinen. Ja kun sen saa kuuntelemaan ulkopohjetta, niin se on mielettömän hieno!

Kyllä ratsastus vaan on ihana harrastus!
ps. kuvia ei tietenkään ole, mutta voisin koittaa joku kerta asentaa videokameran kentän laidalle ^_^

Kävin estekurssilla

Jep. Tein sen. Menin estekurssille. Vaikka ensimmäiset hypyt eivät oikein rohkaisseetkaan jatkamaan, niin pakkohan se oli. Tällä kertaa vuorossa oli 4 tuntinen estekurssi Opistolla. Kurssin nimi oli Aikuisten estealkeet, joten sehän kuulosti minulle vallan sopivalta. Opettaja tiesi mun taustasta ja onnettomuudesta ja niinpä sainkin alle luottoratsun, joka ylittää mitä tahansa ja mistä tahansa.

Alla oli siis konkari, 20v, Into. Heti kun selkään pääsin, niin tajusin, ettei mulla ole mitään hätää. Niin rauhallinen ja kiltti Into oli, että rauhoitti minunkin mielen. Kurssi oli jaettu kolmelle päivälle, eli ensimmäisenä mentiin tunti ja seuraavina kahtena puolitoista. Ensimmäisenä päivänä tultiin pari pientä ristikkoa, eikä mulla missään vaiheessa edes tullut sellaista epävarmaa oloa tai jännitystä. Syke pysyi maltillisena ja mieli oli luottavainen. Into innostui kivasti esteistä ja olikin helppo ratsastaa, kun moottori käynnistyi.

Seuraavana päivänä tultiinkin sitten jo pientä sarjaa ja kaarevia teitä. Kun sarjan toinen este nostettiin pystyksi, niin huomasin sen pienen ahdistuksen tunteen nostavan päätään. Vannon, että este näytti vähintään 80 senttiseltä, mutta sitten kun sen oli ylittänyt ja estettä katsoi uudestaan, niin se näytti kuitenkin 60 senttiseltä. Ihan naurettavaa, miten pää voi tehdä tuollaisia temppuja. Toisen päivän jälkeen fiilis oli kuitenkin tosi hyvä. Tiesin, että epämukavuusalueella on käytävä, jotta voi edetä ja sinne mentiinkin juuri sopivasti.

Kolmantena päivänä sitten tultiin rataa. Otettiin muutamat verkkahypyt ja sen jälkeen tultiin rataa. Estekorkeus oli kokoajan hyvin maltillinen. Pientä epämukavuutta oli havaittavissa ennen omaa vuoroa ja kesken radan tulikin aina kysymys: "Maria, Hengitätkö?". Kyllä hengitin. Ja kyllä selvisin.



Fiilis oli siis aivan loistava, kun rata oltiin tultu kahdesti. Into oli superkiva heppa ja ylitti mukisematta kaiken. Taisi heppakin nuortua siinä esteitä nähdessään. Jotenkin ahdistusta ja jännitystä on paljon helpompi käsitellä, kuin ennen onnettomuutta. Ehkä kuitenkin se, että estepelosta on jo yhden kerran päässyt yli, on antanut nyt enemmän välineitä sen käsittelemiseen. Ja onhan mulla myös huimasti enemmän kokemusta esteiltä, kuin silloin reilu pari vuotta sitten kun aloin estepelkoa selättämään. Ja silloin mulla ei edes ollut mitään "syytä" pelolle, toisin kun nyt olisi.

Jokatapauksessa esteet on aina ollut mulle ratsastuksessa se juttu, niin olen nyt erittäin onnellinen, että voin jatkaa harrastusta. Pelkäsin jo, että pelkkää koulua hinkatessa saattaisi ratsastusharrastus hiipua, kun siihen ei ole samanlaista paloa kuin esteille. Tästä on todella hyvä jatkaa taas eteenpäin. Olisi kiva kyllä taas käydä estetunneilla sännöllisesti, ettei tauko taas pääsisi venymään liian pitkäksi.

Kuvat ja videon kuvannut luottokuvaaja Netta S. KIITOS! ♥

Ensimmäiset hypyt sitten onnettomuuden

Tiedän, että mun pitäis olla tyytyväinen, mutta siitä huolimatta en ihan ole. Pääsin siis kokeilemaan hyppyjä ensimmäistä kertaa sitten syyskuun onnettomuuden. Annaroosa lainasi Veeraa mulle, jotta pääsisin taas hyppyjä kokeilemaan. Ja voi elämä että kyllä ahdisti. Esteet oli ihan säälittäviä pikkupikkuesteitä, mutta silti ahdisti. Toki ahdistukseen vaikutti myös täysin tuntematon hevonen, johon ei ollut minkäänlaista luottoa. Itse olin niin jännityksestä jäykkänä, että varmasti oli myös Veeralla vaikeaa. En arvannut, että ihan noin paljon ahdistaisi.

Loppujenlopuksi kaikki meni kyllä hyvin, mutta sitä vaan mieli tekee temppuja, kun jännittää. Varsinkin videolta katsottuna ei meillä ollut hätäpäivää, mutta kuvittelin että ollaan vähintään esteen sekaan kompuroimassa (vaikka siis minkäänlaista vaaraa tällaisesta ei ollut). Itseeni olin pettynyt, vaikka oikeasti pitäisi varmasti olla todella ylpeä, että selvisin edes niiden pienien esteiden yli. Ja toisaalta olenkin, mutta silti luulin pystyväni parempaan.

Veera (Kylläpä mulla onkin kuvaustaidot ruosteessa)

Ensi kerralla sitten. Videota katsellessa ainakin tuli aavistuksen luottavaisempi mieli ensi kertaa ajatellen. Eihän se auta taas kuin pikkuhiljaa mennä eteenpäin. Estekurssinkin varasin juhannusviikolle, jossa toivottavasti pääsee taas pikkuisen pidemmälle esteiden kanssa. Tärkeintähän olisikin nyt saada toistoja paljon. Ärsyttää ihan sikana, että sen onnettomuuden pitikin sattua ja just esteillä. Tässä on taas hirmuinen työ koittaa voittaa itsensä ja pelkonsa, mutta jos se on yhden kerran onnistunut, niin kai se onnistuu myös toisenkin kerran?

Kouluvalmennuksia ja maastoilua

Prinsessan kanssa olen nyt käynyt kahdella valmennustunnilla sekä maastoilemassa. Haluaisin kyllä ottaa enemmänkin tunteja Prinsessan kanssa, mutta työt häiritsee pahasti aikatauluja. Olin myös pari viikkoa telakalla angiinan takia, joten ratsastuksessakin oli parin viikon tauko. Kaikki postauksen kuvat on ottanut Netta S, viimeistä lukuunottamatta. Superisot kiitokset!

Tunneista on kyllä aina ollut hyötyä, vaikka pakko myöntää että tämä viimeisin jäi aika pintapuoliseksi. Kokoajan kuitenkin yhteistyö sujuu pikkuisen paremmin ja opin ratsastamaan näin herkkää tammaa. Prinsessa on kyllä valloittanut mut ihan täysin. Tykkään siitä, että se osaa käyttäytyä niin hienosti joka tilanteessa ja enpä kyllä ole koskaan tavannut näin kovasti kehuista motivoituvaa ratsua. Aina kun Prinsessaa kehuu siitä suorastaan näkee, kuinka se tykkää niistä kehuista ja monesti alkaa pärskiä ratsastaessa. Niin symppistä!

Myötäyksestä saa aina kehuja

Kävin perjantaina viimeksi Prinsessalla ratsastamassa ja sain pitkästä aikaa luottokuvaajani, Netan, mukaan. Sää oli aivan loistava, kun aurinko paistoi. Otettiin sitten paljon kuvia erilaisissa tilanteissa, niin on kuvia sitten vaikka millä mitalla. Prinsessahan on myös niin kuvauksellinen, ratsastajasta en niin sanoisi. Ainakaan perjantaina työviikon jälkeen. Olen varmaan vanhentunut kymmeniä vuosia aamuvuoroja tehdessä, meinaan aamuherätykset ei vaan ole minua varten.

Perjantaina siis käytiin ensin alkuverkkaa tekemässä kentällä ja lähdettiin sitten maastoon ottamaan parit pätkät laukkaa. Prinsessa innostui aavistuksen liikaa ja pysähtyi ehkä 20 metriä sen jälkeen, kuin oli tarkoitus. Ehkä vähän lähti lapasesta, mutta kerrankos sitä. Tiedänpähän ensi kerralla, että jos maastossa laukataan niin sitten laukataan kunnolla, eikä aleta jarruttelemaan heti. Prinsessa kun rakastaa juosta ja olihan se vähän epäreilua sitä kohtaan, ettei saanut painella niin pitkää matkaa kuin yleensä.

Formula

Maastosta tultiin sitten vielä kentälle ottamaan homma haltuun, kun meinasi maastossa vähän villiksi mennä. Alkuun Prinsessa oli tosi kiireinen (luonnollisestikin), mutta rauhoittui sitten ja rentoutui tosi kivaksi. Saatiin tasaisia ja kivoja ravipätkiä tehtyä ja Prinsessa tuli mukavasti vastaan. Ollaan koitettu treenata harjoitusravia, kun mun pomppiminen satulassa ei oikein tälle tammalle maistu. Kun vaan ravin temmon saa sopivan rennoksi, niin harjoitusravikaan ei tuottanut ongelmia, enkä pomppinut siellä. Joten siinäkin on parannusta tullut. Kokojan pidempiä pätkiä.

Ollaan toki vasta hyvin alkutaipaleella, kun en ole niin montaa kertaa vielä ehtinyt Prinsessaa ratsastamaan ja parannetaan pikkuhiljaa. Jokatapauksessa se on kyllä ihan mahtava tapaus ja antaa joka kerta tosi paljon. Just tällaista ratsastuksen pitääkin olla.

Saatoin myös taas ostaa kameraan uuden zoomiputken. Itseasiassa nyt ostin sellaisen tykin, etten ole ihan varma onko se jopa liian pitkä hevosten kuvaamiseen. Ei ainakaan pitäisi zoomin loppua kesken. Ei mulla edelleenkään ole tarkoitus alkaa kisoja ahkerasti kiertämään ja kuvaamaan, mutta jos sitä silloin tällöin?

Käykäähän muuten lukemassa myös Annaroosan blogia! Sielläkin vilahtelee Prinsessa Annaroosan muiden hevosten kanssa.

Ratsastuksen jälkeen oli kiva piehtaroida. ©Maria P.

Jumitusta vai kehitystä?

Oon nyt käynyt tiistaisin Joensuun ratsastusopistolla tunneilla. Alkuun tuntui etten osaa ollenkaan ratsastaa ja etten kehity enää ollenkaan. Ajattelin jo hetken, että onkohan tässä nyt sitten saavutettu se maaginen piste, ettei kehitystä tapahdu. Nyt kuitenkin viimeiset tunnit ovat osoittaneet, että kyllä minäkin edelleen opin uusia asioita ja isojakin ahaa-elämyksiä on tunneilta saatu. Ainahan se on kun saa alleen uusia ratsuja, joita ei tunne eikä tiedä miten juuri se yksilöä parhaiten toimii, niin tulee tunne ettei osaa mitään.

Olen pääasiassa ratsastanut Porto Mogan, eli Pera, nimisellä ratsulla. En ainakaan muista, että olisin sillä ratsastanut ennen tätä vuotta, vaikka kaksi kesää Opiston tunneilla jo aikaisemmin olenkin käynyt. Perahan on hirmuisen taitava hevonen ja melkoisen jättimäinen tapaus. Voin siis suoraan sanoa, että ensimmäiset tunnit Peralla ei mennyt mitenkään erityisen hyvin. Mulla loppui kunto aina lopputunnista ja Perahan ei mitään antanut ilmaiseksi vaan käytti mun väsymistä täysin hyväkseen. (Niinkuin kunnon opetusmestarin kuuluukin) Nyt sitten tämän viikon tiistain tunnilla alkoi tapahtua. Ainakin yksi palanen loksahti kohdalleen ja saatiin muutama tosi hyvä askel. Toki mulla edelleen kunto tahtoo loppua, mutta kyllä se taitaa myös kohisten kasvaa. Joka kerta pikkuisen parempi ja joka kerta pari hyvää askelta enemmän.

Porto Mogan, en ratsasta tässä itse.

Esteitä mulla on ihan kauhea ikävä! Aion kyllä ensi kesänä jollain estekurssilla käydä, pakkohan mun on palata esteille. On ollut kiva ja ehdottoman tarpeellista kehittyä kouluratsastuksenkin puolella, mutta esteet on vaan se mun juttu. En siis edelleenkään ole hypännyt onnettomuuden jälkeen, mutta aion tehdä tähän asiaan muutoksen heti kun mahdollista. Tiedän vain, että alla täytyy olla todella luotettava ratsu, jotta uskallan esteitä ylittää. On ollut oikeasti aika hakeaa katsella blogista noita vanhoja hyppyvideoita.

Prinsessan kanssa on myös käyty valmennuksissa, joten niistä tulossa juttua blogiin seuraavaksi!

Prinsessa

Jatkan täällä näköjään tätä epäsäännöllisen säännöllistä päivittelyä. Käyn nykyään kerran viikkoon tiistaisin Opistolla taas tunneilla. Kyllä taas alkuun tuntui, ettei sitä osaa enää ratsastaa, mutta on ollut mukava huomata, että niitä onnistumisiakin tulee joka tunnilla. Sen lisäksi löysin tästä läheltä sopivan vuokrahepan, josta jo viimeksi olikin puhetta.

Prinsessa, on Annaroosan kisaratsu ja käyn sitä n. kerran viikkoon ratsastamassa. Kävin kokeilemassa Prinsessan lisäksi toistakin ratsua, mutta Prinsessa tuntui enemmän minulle sopivalta. Prinsessa, eli Chelsea on 8 vuotias Trakehner tamma. Prinsessa on todella herkkä ratsastaa ja juuri siksi tykkäänkin siitä. Olen nyt vuokrannut Prinsessaa reilun kuukauden verran ja kehitystä on tapahtunut. Pikkuhiljaa on tutustuttu toisimme ja viime perjantaina käytiin testaamassa luottamusta maastossa.


Annaroosa lähti toisella hevosellaan näyttämään meille maastoja ja tallin läheltä löytyy aivan mahtavia laukkasuoria. Prinsessasta puolet on täysiveristä ja sen huomaa viimeistään siitä, että Prinsessa rakastaa juosta. Päästiinkin maastossa painelemaan täysillä ja en varmasti ole koskaan mennyt millään hevosella niin kovaa, kuin Prinsessalla tuolloin.

Se tunne, mikä tulee siitä, että luotat hevoseen täysin ja se vetää niin kovaa kuin jaloistaan pääsee, on jotain sanoin kuvaamatonta. Kupliva onnen tunne nousi heti ensimmäisellä vedolla rintaan ja melkein nauratti. Ensinnäkin, olin onnellinen siitä, että uskalsin ja toisekseen, olin onnellinen siitä vauhdista. Annaroosan ratsu ei kyllä meidän perässä pysynyt, mikä on hyvin ymmärrettävää, vaan kyllä he meidät sitten aina kiinni sai, kun viimein hidastettiin.

 Prinsessa vaikuttaakin juuri mulle sopivalta ratsulta. Siinä on haastetta, mutta samalla se antaa paljon onnistumisen kokemuksia. Prinsessa on myös ihana käsitellä, vaikka sillä omat tammamaisuutensa onkin. Kesää odotellessa.. Mulle tää talvi alkaa ainakin jo riittää!

Kuvat on ottanut Annaroosa, viime viikonlopun hiihtoratsastuskisoista, joissa Annaroosa oli Prinsessan kanssa. Kiitos! Itse olin mukana kuvaajan ja kisahoitajan pestissä.

Kypärä, joka pelasti pääni

Mulla oli onnettomuushetkellä päässä John Whitakerin Victory kypärä. Nyt kun oon tutkinu sitä tarkemmin, niin siinä on kaksi iskun jälkeä, joista toinen on takaraivossa ja toinen sivussa. Sisältä katsoen, kypärä on haljennut takaraivon kohdalta. En edes huomannut halkeamaan heti, mutta kun tutkin kypärää tarkemmin niin huomasin sen. Kyllä sitä väkisinkin miettii, että mitä ihmettä liikkuu niiden ihmisten päässä, jotka eivät käytä kypärää.

Tuo minun kypärä ei ollu kalleimmasta päästä. Muistaakseni se maksoi n, 100€, kun sen ostin. Lisäksi, tykkäsin kovasti siitä, kun siinä oli tuota kimallusta tuossa edessä. Ja miten hyvin se suojasi päätä, kun selvisin onnettomuudesta vain niskavammalla. Jos päässä ei olisi ollut kypärää, niin enpä olisi tässä tätä kirjoittamassa. Kun tuota kypärää katsoo, niin tajuaa sen, miten raju isku on ollut.

Halkeama merkattu nuolilla. Se tuntuu selväst sormeen, mutta oli vaikea kuvattava.

Kypärähän tulisi vaihtaa aina, kun hevosen selästä tippuu siten, että pää kolahtaa. Vaikka päällepäin kypärässä ei näkyisikään juuri mitään, niin sen pintajännitys katoaa iskun voimasta, eikä se enää sen jälkeen suojaa niin hyvin. SRL:n seurajäsenyyden mukana tuleva vakuutus korvaa 100e uudesta kypärästä, mutta ilmeisesti sitä varten tarvitaan lääkärikäynti. Luonnollisesti vakuutus korvasti minullekin uuden kypärän hankinnasta sen 100e. Vakuutus korvasti itseasiassa kaikki kulut, sairaalaöistä poliklinikkakäynteihin. Siitä kiitos.

Uusi kypärä tuli hankittua sairasloman loppupuolella ja matkaan lähti Charles Owenin glitter bling bling kypärä, eli siis yr8 sparkly. Ihan vaan koska kimallusta sen olla pitää. Kypärä on myös uusien säädösten mukainen, joten jos nyt onnistuisin siellä selässä pysymään, niin ei hetkeen tarvitsisi kypärää vaihtaa. Tykkään kyllä paljon tuosta kypärästä, vaikka se onkin jykevämpi kuin edellinen.

Mulla oli tippumishetkellä päällä myös Kalle K:n turvaliivi, joka varmasti suojasi myös selkärankaa. Iskun voimasta päätellen, veikkaan että selkärankaankin olisi saattanut murtuma tulla ilman turvaliiviä, vaikka selvästikin takaraivo on ottanut kovimman iskun vastaan. Nyt olen katsellut noita paukkuliivejä, joissa on tuki myös niskalle ja jos vielä palaan esteiden pariin, niin aika varmasti sellaisen ostan. Eihän se tässä tapauksessa luultavasti olisi edes muuttanut tilannetta, mutta tulevaisuuden tilanteita ei voi ennustaa.

Toivonkin, että vähintään kypärä pysyy muidenkin päässä ratsastuksen aikana. Tippumista ei voi koskaan ennustaa ja varsinkin maneesin seinät on aika kova vastus, tulipa siihen vauhdista tai ei.

Miksi ei omaa hevosta?

Tämä viikko on mennyt flunssassa, joten ratsastamaan en ole päässyt. Flunssa ei edelleenkään näytä pienintäkään vihjettä paranemisesta, mutta toivottavasti jo ensi tiistaina olisin tunnilla! Nyt on kuitenkin ollut aikaa kirjoitella blogiin ja tässäpä tulisi pienoista pohdintaa omasta hevosesta.

"Onko sulla oma hevonen?" on yleensä aina ensimmäinen kysymys, kun kerron harrastavani ratsastusta. Ja eihän mulla ole. Asiaa olen paljonki pohtinut ja päätin nyt tännekin avata hieman sitä, miksi mulla ei sitä omaa hevosta ole.

Mikael oli yks ensimmäisiä vuokrahevosiani. Nyt jo edesmennyt, mutta omistajan kanssa ollaan edelleen ystäviä.

Aika
Ensinnäkin, mulla ei ole aikaa omaan hevoseen. Nostankin hattua kaikille niille, jotka pitävät hevosta tai jopa useampaa täysaikaisen työn lisäksi. Mulla ei tahdo riittää nytkään aika kaikille harrastuksille, joten oma hevonen tarkoittaisi kaikkien muiden harrastusten jättämistä. Tällä hetkellä muihin harrastuksiin lukeutuu kauneuspalvelujen tarjoaminen sekä kauneusblogi. En ole valmis luopumaan muista harrastuksista, vaikka välillä ärsyttääkin, ettei mihinkään pääse panostamaan sata prosenttisesti, kun aina on joku toinenkin aikasyöppö.

Raha
Sanomattakin selvää. Vakailla tuloilla luultavasti saisin kyllä elätettyä hevosen, mutta koska jo pelkästään tuon aikakysymyksen takia haluaisin, että hevoseni löytyisi täyshoitotallilta ja mielellään naapurista, niin yhtälö on melko mahdoton. Täyshoito maksaa, eikä sellaista tallia naapurista löydy. Lisäksi haluaisin valmentautua, joten hevosen pitäisi asua myös sellaisella tallilla, jossa olisi säännöllisesti valmennuksia. Ja edelleenkin, myös ne muut harrastukset syö rahaa.

Myös Apsua vuokrasin pitkään. Apsukin laukkaa jo pilvien päällä.

Vuokraaminen
Mulla on ollut todella paljon vuokrahevosia, joten olen kuitenkin päässyt ratsastamaan ja harrastamaan ilman sitä omaa hevosta. Ja se onkin parasta vuokrauksessa. Käyn sen kerran pari viikossa ja sinä aikana hoidan ja ratsastan hevosta kuin omaani. Onhan se ihan hirmu hienoa ja viime aikoina mulle on tarjoutunut tosi hienoja mahdollisuuksia, kuten Antin kanssa. Harmi kyllä, Antti myytiin syksyllä.

Oikeastaan raha ja aika on ne, minkä takia en ole omaa hevosta hankkinut. Jos hankkisin, niin paras tilanne minulle olisi sellainen, että ostaisin hevosen jonkun kanssa puoliksi. Sen jonkun täytyisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa pystyisi ratkaisemaan myös ongelmatilanteet. Paras tilannehan olisi jos se toinen osapuoli olisi enemmän kiinnostunut kouluratsastuksesta, sillä itsehän olen enemmän estetyyppiä. Kaikki kulut menisi puoliksi, samoin siis myös tarvittava aika. Ja edelleenkin sen hevosen tulisi olla täyshoitotallilla ja lähellä. Utopiaa todellakin!

Jossun kanssa käytiin kisoissakin. Harmillisesti Jossu asuu liian kaukana meistä.

Olenkin ollut tyytyväinen siihen, että käyn kerran viikkoon tunneilla ja sen lisäksi sitten vuokrannut hevosta. Vuokrahevoset on antaneet mulle todella paljon ja olen myös oppinut niiden kanssa paljon. Olenpa saanut myös ihania ystäviä vuokrahevosten kautta. Useimmilla olen myös päässyt osallistumaan valmennuksiin ja joskus myös kisoihin. Siksipä olenkin tyytyväinen tilanteeseeni, ilman sitä omaa hevosta. Kun vaan nyt löytyisi vielä se superkiva vuokraheppa tästä lähistöltä, jonka kanssa pääsisi säännöllisesti harrastamaan.

Vuosi 2016

Uusi vuosi uudet kujeet! Ensinnäkin, tein blogille nyt Facebook-sivut, sillä bloggerin kautta on varmasti hieman hankala seurata blogia. Facebookiin saattaa myös tulla jatkossa hieman lyhyempiä päivityksiä, jos en blogiin asti jaksa tulla tarinoimaan. Käy siis ihmeessä tykkäämässä sivusta!

Nyt kuitenkin katsaus viime vuoteen.

Tammikuu
Tammikuussa kävin ratsastelemassa Poudan kanssa maastossa ja säännöllisesti kerran viikkoon estetunneilla. Uudet topparatsastushousutkin tuli hankittua. Kävin työharjoittelussa keskussairaalassa, eli joka päivä 7-15 olin harkassa. Estetunnit alkoi sujua. Tammikuussa myös niska niksahti eräänä aamuna, jonka seurauksena niskan lihas meni suojakramppiin. Relaksantti ja kipulääkekuurilla siitä selvittiin onneksi.

Helmikuu
Helmikuussa blogiin tuli vain yksi postaus, jossa oli kuvia Poudasta ja tallin muusta väestä. Kävin säännöllisesti ratsastamassa Poutaa ja sekä estetunneilla. Estetunneilla ilmeisesti oli ollut hieman vaihtelevia onnistumisia ja vakioratsuksi alkoi muodostua Leksa. Leksan kanssa opeteltiin ylittämään punaisia puomeja ja tehtiin isoja kenguruloikkia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, miten olen kestänyt niin hyvin kyydissä silloin. Helmikuussa kävin myös estevalmennuksessa Abballa.

Maaliskuu
Maaliskuussa ei tullut blogipostauksia. Taistelin koulua pikkuhiljaa pakettiin ja seilasin Kuopion ja Joensuun väliä. En siis oikein ehtinyt ratsastelemaan, en tunneilla enkä Poudalla. Maaliskuussa tehtiin kaupat meidän omasta kodista.

Huhtikuu-Toukokuu
Huhtikuultakaan ei ole hirveämmin blogissa mitään. Koulutehtävät painoivat päälle ja harrastus oli hiljaisvaiheessa. Myin myös pitkän objektiivini ja tein päätöksen kisakuvauksen lopettamisesta.  Koulu alkoi olla taputeltu ja oltiin juuri muutettu meidän taloon. Matka tallille siis piteni huomattavasti. Kävin kerran viikkoon estetunneilla ja edelleen melko usein menin Leksalla.

Kesäkuu
Onnistumisia alkoi tulla estetunneilla useammin, mutta siitä huolimatta välillä oli huonompiakin hetkiä. Ärsyynnyin estejännitykseeni ja yritin parhaani mukaan unohtaa sen. Kesäkuussa osallistuin myös kisoihin Viljolla. Menin 60cm esteradan sekä HeC kouluradan. Kävin myös kolmipäiväisellä estekurssilla, jossa ratsastin jokapäivä Leksalla. Aloin luottaa Leksaan ja meillä alkoi sujua esteillä mukavasti. Tipuin myös pitkästä aikaa hevosen selästä, ilman sen kummempia vammoja. Pari päivää olin poissa töistä, sillä polvi vähän venähti, mutta onneksi se ei pidemmäksi aikaa jäänyt vaivaamaan,

Heinäkuu
Heinäkuussa kävin edelleen säännöllisesti estetunneilla. Töitäkin tein kokoajan. Meillä oli myös oma kesäleiri, jossa pääsin ratsastelemaan pienellä ponilla ja myöskin Poudan pihattokaverilla, Usvalla.

Elokuu
Aloitin vakityön keskussairaalassa. Kuvioihin tuli Antti, hieman raaka pikkujättiläinen. Tykkäsin Antista tosi paljon ja pääsin käymään Minttu Pulliaisen valmennuksessa Antin kanssa. Valmennus antoi tosi paljon ja Antin kanssa oli kiva työskennellä. Harmillisesti Antti asui todella kaukana. Lisäksi kävin myös Leena Larssonin valmennuksessa Antin kanssa. Antin kanssa myös maastoiliin ja treenailtiin kotosalla.

Syyskuu
Kävin edelleen estetunneilla ja Anttia ratsastamassa. Olin pikkuhiljaa päässyt estejännityksestä, vaikka se välillä tahtoikin muistuttaa itsestään. Syyskuussa sattui myös pahin tippumiseni ikinä. Tunti oli mennyt kaikin puolin hyvin, eikä minua kerrankin edes jännittänyt. Yksi hyppy joka lähti hieman liian aikaisin johti ilmalentoon pää edellä seinään. Kaularankaan tuli murtuma ja ratsastus jäi tauolle.

Loka-Marraskuu
Ratsastukset oli tauolla marraskuun loppupuolelle asti sairasloman vuoksi. Kuitenkin 22.11. kipusin Poudan selkään ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen ja koin hyvin helpottuneen tunteen siitä, ettei ratsastus jännittänyt. Olin hieman huolissani siitä, miten ratsastuksen nyt käy, mutta onneksi kammoa ei jäänyt.

Joulukuu
Kävin Poudalla kerran ratsastamassa ja joulun jälkeen kävin myös ensimmäisellä ratsastustunnilla. Päätin vaihtaa Liperin ratsatuskeskuksesta Joensuun ratsastusopistolle puhtaasti tallimatkan vuoksi. Opisto on aivan tässä meidän lähellä, joten minun on helpompi käydä siellä. Uusi vuokrahevonen on myös etsinnässä, mielellään tästä läheltä.

Sellainen oli vuosi 2016, että eipä ihan tylsäksi käynyt sekään. Tältä vuodelta odotan paljon. Odotan ensimmäisiä hyppyjä, sillä en vieläkään ole kokeillut hypätä onnettomuuden jälkeen. Lisäksi odotan valmennuksia ja ratsastustunteja. Aion panostaa enemmän kouluratsastukseen, mutta haluaisin silti myös hypätä myös esteitä. Kesällä aion käydä jonkun estekurssin, jos vaan sattuisi sopivasti kesäloman aikaan, tai saisin muuten työvuorojen kanssa sumplittua.

Hyvää alkanutta vuotta 2017!