Alla oli siis konkari, 20v, Into. Heti kun selkään pääsin, niin tajusin, ettei mulla ole mitään hätää. Niin rauhallinen ja kiltti Into oli, että rauhoitti minunkin mielen. Kurssi oli jaettu kolmelle päivälle, eli ensimmäisenä mentiin tunti ja seuraavina kahtena puolitoista. Ensimmäisenä päivänä tultiin pari pientä ristikkoa, eikä mulla missään vaiheessa edes tullut sellaista epävarmaa oloa tai jännitystä. Syke pysyi maltillisena ja mieli oli luottavainen. Into innostui kivasti esteistä ja olikin helppo ratsastaa, kun moottori käynnistyi.
Seuraavana päivänä tultiinkin sitten jo pientä sarjaa ja kaarevia teitä. Kun sarjan toinen este nostettiin pystyksi, niin huomasin sen pienen ahdistuksen tunteen nostavan päätään. Vannon, että este näytti vähintään 80 senttiseltä, mutta sitten kun sen oli ylittänyt ja estettä katsoi uudestaan, niin se näytti kuitenkin 60 senttiseltä. Ihan naurettavaa, miten pää voi tehdä tuollaisia temppuja. Toisen päivän jälkeen fiilis oli kuitenkin tosi hyvä. Tiesin, että epämukavuusalueella on käytävä, jotta voi edetä ja sinne mentiinkin juuri sopivasti.
Kolmantena päivänä sitten tultiin rataa. Otettiin muutamat verkkahypyt ja sen jälkeen tultiin rataa. Estekorkeus oli kokoajan hyvin maltillinen. Pientä epämukavuutta oli havaittavissa ennen omaa vuoroa ja kesken radan tulikin aina kysymys: "Maria, Hengitätkö?". Kyllä hengitin. Ja kyllä selvisin.
Fiilis oli siis aivan loistava, kun rata oltiin tultu kahdesti. Into oli superkiva heppa ja ylitti mukisematta kaiken. Taisi heppakin nuortua siinä esteitä nähdessään. Jotenkin ahdistusta ja jännitystä on paljon helpompi käsitellä, kuin ennen onnettomuutta. Ehkä kuitenkin se, että estepelosta on jo yhden kerran päässyt yli, on antanut nyt enemmän välineitä sen käsittelemiseen. Ja onhan mulla myös huimasti enemmän kokemusta esteiltä, kuin silloin reilu pari vuotta sitten kun aloin estepelkoa selättämään. Ja silloin mulla ei edes ollut mitään "syytä" pelolle, toisin kun nyt olisi.
Jokatapauksessa esteet on aina ollut mulle ratsastuksessa se juttu, niin olen nyt erittäin onnellinen, että voin jatkaa harrastusta. Pelkäsin jo, että pelkkää koulua hinkatessa saattaisi ratsastusharrastus hiipua, kun siihen ei ole samanlaista paloa kuin esteille. Tästä on todella hyvä jatkaa taas eteenpäin. Olisi kiva kyllä taas käydä estetunneilla sännöllisesti, ettei tauko taas pääsisi venymään liian pitkäksi.
Kuvat ja videon kuvannut luottokuvaaja Netta S. KIITOS! ♥
Onpa mukavaa, ettei tuollaista pientä epämukavuutta kummempaa jäänyt! Varmasti menee pian ohi! Itse taas kärsin vähän motivaation puutteesta koko ratsastusta kohtaan, sillä tunnen jokaisen opetustunnin jälkeen lähinnä vain epäonnistumisen tunteita ja takerrun liikaa niihin. Kroppa ja pää on muuttunut liikaa siitä, kun aktiivisesti teini-ikäisenä kävi tunneilla. Ehkä hevonenkin on vääränlainen minulle, mutta en haluaisi lopettaa tätä hoitosuhdetta, kun saan siis pari kertaa viikossa käydä ilmaiseksi ratsastamassa ja tekemässä tallihommat pienellä maalaistallilla. Hevosen omistajakin on niin mukava! Tiedän kyllä, että ikuisesti ei voi tunneilla junnata perusasioita eli mukavuusalueelta täytyy poistua jatkuvasti, jotta edistyisi, mutta pää ei pysy mukana ja tavallisen voltin tekemisestäkin tulee ihan ihmeellistä räpellystä, enkä osaa selittää, mitä oikein tapahtuu. :/ Nyt kesällä on kyllä tulossa vähän taukoa heppahommista kaikkien menojen ja vierailujen vuoksi, mutta voi olla, että se tekeekin vain hyvää harrastukselle!
VastaaPoistaOon huomannut, että ratsastuksessa on välillä sellaisia kausia, ettei mitään uutta tule. Mulla on ainakin nyt ollut tässä viimesen pari kuukautta sellainen fiilis, etten etene ollenkaan. Mutta se kuuluu lajiin. Sitten taas jossain kohtaa tulee niitä ahaa-elämyksiä ja oppii uusia juttuja. Ei siis kannata lannistua, vaikka välillä ei etenemistä tapahdukaan. Ja jos se voltti ei just nyt suju, niin keskittyy sitten vaikka suoralla ratsastamiseen :) Taukokin tekee varmasti hyvää ja kerää taas motivaatiota lisää! :)
Poista