Ensimmäiset valmennukset Antin kanssa taputeltu ja päällimäisenä jäi tosi hyvä fiilis. Viime viikonloppuna Korholan Tilalla oli Annamiina "Minttu" Pulliaisen valmennukset. En ollutkaaa aikaisemmin ollut Mintun valmennuksissa, joten todella mielenkiinnolla lähdin mukaan. Lauantaina Antti tuli Korholaan, jonne oli myös sovittu karsina yöksi, niin ei tarvinnut edes takaisin ajella. Alkuun Anttia vähän jännitti (niinkuin yleensäkin kaikki uudet asiat), mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.
Antissa on se hyvä puoli, että jos ollaan uudessa paikassa ja uudessa tilanteessa, niin Antti tukeutuu paljon ihmiseen ja ratsastajaan. Toisin sanoen, Antti kuuntelee hyvin ratsastajan ohjeita. Lauantai menikin valmennuksen osalta kivasti. Harmillisesti koko valmennuksen ajan satoi vettä ja vieläpä niin paljon, ettei kenttä mitenkään ehtinyt kaikkea imaista. Niinpä kenttä lainehti välillä pahastikin vedestä. Tämäkin tietysti oli Antista vähän jännää, mutta hyvin se jaksoi keskittyä, kunhan alkuun päästiin.
Alkuun meno näytti tältä, kunnes löytyi yhteinen sävel.
Mintulla oli kiva tyyli opettaa. Oikeastaan ei tehty mitään sen kummempia tehtäviä, vaan saatiin vapaasti liikkua kentällä (Meitä oli siis tunnilla 2 ratsukkoa). Se, mihin Minttu sitten kiinnitti huomiota oli siihen liikkumisen laatuun. Sain ihan paljon vinkkejä Antin ratsastukseen. Ongelmanahan on muun muassa ollut pään viskominen, jota Antti tekee aika paljon. Lauantaina työskenneltiin paljon ravissa ja jonkinlainen flow-hetki oli koettavissa valmennuksen loppuvaiheilla. Antti oli super. Lauantain kuvat on ottanut, Netta. Kiitos paljon!
Sunnuntaina sitten Anttia ei enää niin jännittänytkään ja oikeastaan kaikki kentän ulkopuolella tapahtuva kiinnosti hieman enemmän. Lisäksi lauantai näkyi selvästi jo pienenä väsymyksenä sunnuntain puolella. Varsinkin lopputunnista Antti hikosi todella paljon. Eikä sunnuntaina kuuma sää tietenkään yhtään helpottanut tilannetta. Sunnuntaina päästiin tekemään myös laukkaharjoituksia ja erityisesti laukan kanssa on ollut ongelmia. Antti lähtee laukassa helposti vetämään lapa edellä ulos. Tähän ongelmaan saatiinkin tosi hyviä neuvoja. Ulko-ohjan tuki lopetetaan kokonaan, jos sitä vasten aletaan painua. Ja sehän ihan oikeasti toimi, Antti lopetti valumisen ja keskittyi reittiin. Lisäksi Minttu totesi sen, minkä itsekin jo aikaisemmin, että lihaskuntoa pitää vielä saada Antille lisää.
Antilla on paljon maastoiltu, sillä tallille valmistui kenttä vasta tänä kesänä. Nyt kuitenkin päästään treenailemaan kotonakin ja vinkiksi jatkoon saatiin panostaa liikkumisen laatuun, ei niinkään määrään. Lopputunnista sunnuntaina aloin jo itsekin väsähtää ja varsinkin nuo laukkaharjoitukset vei paljon mehuja. Olin kyllä supertyytyväinen kahden päivän valmennukseen. Niin paljon hyviä vinkkejä ja ongelmiin pureutumista, että tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin.
Olenkin tosi tyytyväinen Antin suoritukseen. On se vaan hieno heppa!
Onpas taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista sitä on taas ehtinyt tapahtua. Ensinnäkin, sain vakituisen työpaikan! Täähän on ihan mielettömän iso asia tällaiselle ikuiselle opiskelijalle, joka on tottunut kitkuttamaan aikas pienillä tuloilla. Nyt on sitten vakaat tulot, viimein! Toki tämä tarkoittaa sitä, että aikaa menee töissä paljon enemmän kuin opiskeluun, mutta toisaalta se taas avaa mahdollisuuksia harrastaa.
Minä ja Diiva 4.8.2016
Tarkoituksena on siis edelleen käydä kerran viikkoon estetunnilla. Vuokraheppojenkin suhteen helpottaa, koska bensahan ei ole ilmaista, vaikka ratsastuksesta ei rahaa vaihdetakaan. Nyt kun asutaankin vielä vähän syrjemmässä, niin matkat on melko pitkät (onhan tässä kyllä kaksikin ratsastuskoulua ihan lähellä, muttakun nyt olen tykästynyt tuolla Liperissä käymään (matkaa tulee yli 40km). Video toissa viikon estetunnilta, kun menin Diivalla.
Sitten sellainen juttu, että mulle tarjottiin taas hevosta ratsastettavaksi. Mullahan on aika tiuhaan liikutettavat hevoset vaihtuneet, niin kustannussyistä, kuin opiskelujen ja muutonkin takia. Ja kieltämättä vähän varovaisesti lähdin tähän mukaan, sillä kerran olen joutunut samanlaisessa tarjouksessa pettymään. Nyt kuitenkin on ihan eri meininki ja asiat näyttää sujuvan, joten saanko esitellä: Amulet eli Antti!
Antti on suuren suuri, eli reilusti yli 180cm säkäinen nuori herra. Pikkuisen höpelö ja koheltaja, mutta kuitenkin suuri sydäminen, hyväntahtoinen ja mahdottoman kiltti. Tarkoituksena olisikin käydä Antin kanssa valmennuksissa ja pikkuhiljaa saada vietyä Anttia eteenpäin. Ensimmäiset valmennukset onkin jo sovittu, joten mielenkiinnolla odotan miten lähtee sujumaan.
Kieltämättä on ollut hieman vaikeaa päästä tämänkokoisen hepan askellukseen mukaan, mutta eiköhän siihenkin totu. Meidän yhteistyö on siis vielä ihan alkutaipaleella. Muutaman kerran olen Anttia ratsastanut ja pikkuhiljaa opetellut Antin säätöjä ja asetuksia. Ravi on isolla hevosella isoa, joten hieman on hankaluuksia siellä istua, mutta eiköhän siihenkin opi kun vaan tarpeeksi treenaa.
Ensimmäinen valmennus meillä onkin jo heti ensi viikonloppuna! Tästä tulee niin jännää! :)
Hitsit kun ei vaan aikaa meinaa riittää tälle blogille. Niin paljon on kerrottavaa taas! Aloitetaan siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Mulla oli siis kisat tulossa ja kisathan käytiin taputtelemassa kolmisen viikkoa sitten. Kisoissa menin Viljolla, joka olikin suloisesta poniluonteestaan huolimatta kisapäivänä tosi jännittynyt. Koskaan ennen en ole Viljoa noin jännittyneenä kyllä ratsastanut ja kyllähän se vähän vaikutti suoritukseen.
Menin siis 60cm esteradan ja HeC E.B. Special 2015. Tuo 60cm alkaa kyllä kieltämättä jo tuntua aika pieneltä, mutta koska seuraava korkeus oli 90cm, niin ei vaihtoehtoja jäänyt. Esterata meni kyllä muuten hyvin, mutta jännittyneisyyden takia oltiin ihan superhitaita. Saatiin kuitenkin puhdas rata, joka mullakin oli tavoitteena, joten ei ajalla niin väliä. Olin siis tyytyväinen suoritukseen, vaikkaja nopeuden takia ei pärjättykään. Tässä video radasta:
Esteradan jälkeen oli tauko ja sen jälkeen koulurata. Olin jännittänyt kisoja ihan hirmuisesti, joten koulurata ei sitten enää niin jännittänytkään. Viljo tosin oli myös todella jännittynyt ennen koulurataakin. Ja koulurata menikin sitten ihan pipariksi. Alkuun meni tosi kivasti, mutta sitten laukkaympyrällä Viljo sai spurttikohtauksen ja lähti kiitämään. Sain sen onneksi melko nopeasti takaisin ruotuun ja jatkoin rataa. Tein itse ratsastusvirheen, kun käynnin jälkeen pyysin raviin liian aikaisin ja siitähän tulikin sitten -2 pistettä väärin ratsastuksesta. Mulla meni pasmat sekaisin ja Viljo oli kuin viulunkieli ja täysin kuuro pohkeille. Joten seuraavalla laukkaympyrällä laukka ei sitten onnistunut. Itse jännityin ja jalustinkin tippui. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Pysäytin Viljon, nappasin jalustimen jalkaan ja sain loppuympyrästä pari laukka askelta. Tässä vaiheessa vaan hävetti ihan kamalasti. Mielessä kävi jo keskeyttäminen, mutta eihän se auttanut kuin jatkaa loppuun. Melkein teki mieli pyytää tuomarilta anteeksi, kun joutui sellaista räpellystä katsomaan. Olin aika varma, että hylätty tulee. Tulos oli kuitenkin rapiat 56% ja ilman väärinratsastusta se olisi ollut vähän parempi, joten kai se sitten muuten oli ok. Tässäpä tuo räpellysrata sitten ja en tarvii kommentteja tästä, tiiän kyllä että penkin alle meni. Vieläkin vähän nolottaa. Tiedän, et pystysin niin paljon parempaankin!
Tästä viisastuneena, en taida enää mennä este ja koulurataa samana päivänä. Energia ja keskittymiskyky ei riitä kahdelle radalle, joten on parempi pitää ne erillään toisistaan ja keskittyä vain toiseen kerrallaan. Koen kyllä itseni niin paljon kotoisammaksi esteradalla, kuin kouluradalla. Liekö harjoituksen puutetta vai vain kärsimättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, kun ei pysty keskittymään niin tarkkaan ratsastukseen. Toisaalta, sitä täytyisi sitten varmaan vähän treenata.
Kisoista toivuttua oli sitten estekurssin paikka heti seuraavalla viikolla. Ratsastin koko estekurssin (kolmena päivän) ajan Leksalla ja pakko myöntää, että se alkaa kohta olla mun luottoratsu esteillä. Vaikka meillä onkin vähän niiden punaisten esteiden kanssa ongelmia, niin kuitenkin tavallaan tiedän, että se ongelma on enemmän mun päässä. Kurssin toinen päivä oli kyllä koko kurssin kohokohta. Hypättiin esimerkiksi punaista porttiokseria, joka nostettiin lopuksi jonnekin 90cm hujakoille ja mulla ei edes syke noussut. Ei ahdistanut ja fiilis oli tosi luottavainen. Leksan kanssa tultiin ja liideltiin esteen yli ilman minkäänlaista epäröintiä. Voin sanoa, että fiilis oli katossa. Just tuollaista sen ratsastuksen pitääkin olla. Sellaista, että on luotto siihen hevoseen ja molemmat tietää mitä tehdään.
Seuraavana päivänä tosin syke kyllä taas nousi, vaikka esteetkään ei ollu niin isoja, mut fiilistelin silti tuota yhtä estetuntia, jollon ei oikeesti pelottanut. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja muutenkin oon niin tyytyväinen, et meillä alkaa yhteistyö Leksan kanssa sujua niinkin hyvin kuin se sujuu. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta ylipäätään se että mulla on luotto siihen hevoseen ja tunnen jo monta askelta etukäteen jos se meinaa kieltää, niin sekään ei tule yllätyksenä. Tässä yksi pätkä estekurssin ekalta päivältä:
Tällä viikolla sitten olin taas estetunnilla ja tällä kertaa ratsuna oli Ami. Ami on n. 180cm isoherra joka ei kyllä ole jaloistaan ihan niin varovainen kuin Leksa. En ihan hirveesti tykkää hypätä Amilla, koska se tuppaa nykäsemään päällä minut aina esteen jälkeen suunnilleen satulasta ja eihän se niin kevyt ole, kuin esimerkiksi Leksa. Alkutunti meni kyllä ihan kivasti ja tultiin kaarevaa tietä ja jumppasarjaa. Kaarevalla tiellä meinasi reitti olla aina vähän huono ja toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan. Itse olin jo edellä menossa ja kun Ami nykäsi esteen jälkeen, niin kaulallahan sitä sitten taas killuttiin. Multa tippu toinen jalustin, mut nopeesti löyty tasapaino sekä jalustin ja jatkoin suoraan jumppasarjalle.
Toisella kerralla en sitten ollutkaan niin onnekas. Samalla lailla huono reitti kaarevalla tiellä ja Ami esteen pohjaan. Itse olin jo menossa ja ehdin vaan ajatella, että harjasta kiinni, mutta en sitten ehtinyt ottaa harjasta kiinni. Ami pomppas ja nykäisi ja niinpä siinä sitten totesin, että maneesin pohja lähestyy. Tulin aika hyvin kyljelleni, mutta polvi vähän vääntyi alastulossa. Ami oli kuulemma ihmeissään katsonut että miten minä siihen maahan tupsahdin. Ei muuta, kuin takaisin selkään ja jumppasarjalle. Onneksi ei koskenut!
Ihmettelin hetken sitä, että vaikka tipuin niin silti ei jännittänyt. Esteet oli pieniä ristikoita ja kun oikeastaan putoaminenkin oli melko pehmeä, niin en edes ehtinyt säikähtää. Juuri kun edellisessä postauksessa niin kehuin, miten en ole tippunut kahteen vuoteen, niin hyvähän se on välillä muisuttaa itseään, ettei se tippuminen haittaa. Se kuuluu lajiin ja välillä käy niin. Polvi tosin venähti sen verran, että loppuviikon joudun olemaan sairaslomalla ja pitämään polvessa tukisidettä. Ensi viikolla kyllä pitäisi jo olla pelikunnossa ja ajattelin kuitenkin ratsastaessa pitää tukisidettä, jos yhtään siltä tuntuu.
Sellaista tarinaa taas tällä kertaa. Lieköhän kukaan jaksoi lukea loppuun asti? Toivotaan, että aikaa liikenisi enemmän taas tänne kirjoittelemaan, kun nytkin on aikaa vain sairasloman takia! Netta on ollut ihanan ahkerasti mukana kuvaamassa tunteja, niin materiaaliakin on, mutta ei vaan meinaa olla aikaa. :)
Aloitetaan nyt ensimmäisenä niillä uutisilla mitä lupasin edellisessä postauksessa kertoa. Me siis ostettiin talo, joten nyt sitä ollaankin sitten asuntovelallisia ja onnellisia omakotitalon omistajia. Talossa riittääkin nyt sitten puuhaa vaikka miten paljon.
Sitten. Minusta tulee röntgenhoitaja. 20.6. pitäisi kolahtaa tutkintotodistus postilaatikkoon. Koulu on siis viimein taputeltu loppuun asti ja työtkin olen jo röntgenissä aloittanut. Postauksen kuvat on estevalmennuksesta helmikuulta ja ne ottanut luottokuvaajani Netta S ja video on viime torstain tunnilta ja se on kuvannut Roosa H. :) KIIIITOS! <3
Abban kanssa ei pelota
Poutaa olen käynyt taas pari kertaa ratsastamassa ja tarkoituksena olisikin taas jatkaa kerran viikkoon käymistä. Estetunneillakin olen taas käynyt kerran viikkoon ja estekurssikin on parin viikon päähän varattuna. Ja tästä onkin hyvä jatkaa nyt sitten torstain ratsastustuntiin.
Kyllä huomaa, että ratsastuksessa on ollut pieniä taukoja, sillä vanha estejännitys on taas nostanut päätään. Ja ärsyttävintä tässä on se, että oikeasti tiedän, ettei mulla ole mitään hätää, mutta silti vaan syke nousee ja alkaa ahdistaa. Olen kyllä päättänyt, että ei auta kuin vain mennä eteenpäin ja koittanut olla välittämättä ahdistuksesta. Jännitys riippuu myös todella paljon ratsusta. Jos mulla on alla esimerkiksi Abba, niin tiedän sen kyllä hyppäävän ja luotan siihen, joten en jännitä yhtään niin paljoa. Jos taas alla on vähemmän tuttu hevonen, niin jännitys on kova.
Viime tuntia olinkin jo odottanut hieman jännityksellä. Ratsuksi tulikin Leksa, joka on kyllä todella ihana, mutta jostain syystä punaiset puomit ovat sille vaikea paikka. Ja siinä vaiheessa kun opettaja raahasi punaista porttia estetolppien väliin, niin vatsasssa vähän muljahti.
Olin kuitenkin päättänyt, että esteestä mennään yli ja kun ensimmäistä kertaa lähestyin punaista porttiestettä niin mitään ongelmia ei ollutkaan. Leksa liiteli esteen yli ilman sen kummempaa kyttäilyä tai epäröintiä. Muutenkin tunti sujui ihan mielettömän hyvin, kunnes kerran Leksa päätti kieltää sille punaiselle esteelle, joka oli jo useamman kerran ylitetty. Ja tässä kohtaa mulla iski sitten jarru päälle. Ai että miten raivostuttavaa! Tulin uudelleen. Kielto. Ja taas uudelleen. Ja kielto. En edes muista yritettiinkö jopa viisi kertaa ja joka kerran kielto. Ja sitten tajusin, että on pakko päästää se käsijarru pois vaikka pelottaakin.
Pelotti ihan hemmetisti, mutta olin päättänyt että esteestä tullaan yli. Lähestyminen oli hyvä, mutta niin se oli ollut aikaisemminkin, mutta silti tökännyt ennen estettä. Ja vaikka pelottikin, niin annoin kädellä tilaa ja painoin pohkeet kiinni ja niin vain esteestä mentiin taas yli. Ja missä se ongelma sitten oli. No minun päässä. Väittäisin, että sen ensimmäisen kiellon jälkeen ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos en itse olisi alkanut jännittyä. Ja kun jännityn, niin alan himmailemaan ja kun himmaillaan niin tullaan liian lähelle ja heppa sanoo, että ei. Aaargh! Kyllä teki mieli läpsiä itseä vähän naamaan, että herää.
Lopputunti sitten taas sujuikin ilman ongelmia ja noita kieltoja lukuunottamatta olin tosi tyytyväinen tuntiin. Millähän sitä oikeasti pääsisi tuosta typerästä pelosta eroon. Ottaen nyt huomioon, etten ole edes tippunut kahteen vuoteen hevosen selästä. Saisko jonkun nappulan päähän, jolla vois vaan kliksauttaa sen liiallisen itsesuojeluvaiston pois päältä? No. Eipä se auta, kun vain yrittää taas tsempata itseään ja koittaa kerätä itseluottamusta. On tässä kuitenkin menty ihan huimasti eteenpäin ja näen itse ainakin todella paljon kehitystä ratsastuksessani. Ja eipä sitä kehitystäkään tule, jos ei poistu mukavuusalueelta! Jokatapauksessa en anna tämän lannistaa ja ensi viikonloppuna olisi kisatkin tiedossa!
Tässä koostetta tuolta torstain tunnilta. Näkyy siellä yksi niistä kielloistakin. Onneksi jännitys ei näy ulospäin, mutta harmillisesti sen hevonen varmasti aistii.
Uskokaa tai älkää, mutta täällä vielä ollaan! :) Uskomatonta, että olen ylipäätään hengissä, sillä alkuvuosi on ollut taas koulun suhteen todella rankka. Tein tammikuusta maaliskuuhun harjoittelua keskussairaalassa. Ma-pe siis 7-15 olin harkassa (Okei, perjantaisin aina oli lyhennyspäivä niin pääsi jo yhdeltä.) Parasta tässä keväässä oli se, että 8 viikon harjoittelun jälkeen sain käännettyä unirytmini aamuun ja aloin heräämään jo ennen kellon sointia. Jaksoinkin siis yllättävän hyvin tuon kevään harkkajakson, vaikka rankkaahan se silti oli. Pimeys oli pahinta!
Kevään aikana kävin siis kerran viikkoon estetunneilla ja ehdinpä käymään yhdessä estevalmennuksessakin. Koulu alkoi muutama viikko sitten, joten seilaan taas vähän väliä Kuopiossa. Jouduin jättämään Poudan vuokrauksen tauolle, koska tarkoituksena olisi valmistau tänä keväänä ja mulla oli ihan hirveästi kouluhommia. Olenkin viettänyt ihan kamalasti aikaa tietokoneella naputellen kaikenlaisia koulutehtäviä. Ratsastustunneillekaan en ole oikein päässyt, kun lähes joka torstai on koulua Kuopiossa. Viime viikolla tosin kävin sitten perjantaina, kun sattui olemaan vapaapäivä.
Videota estevalmennuksesta 20.2.2016 Ratsuna Abba
Eilen sain kuitenkin melkein kaikki koulutehtävät valmiiksi ja opinnäytetyökin on ihan hyvällä mallilla. Olen siis hyvin toiveikas, että 2-3 viikon päästä pääsen taas palaamaan normaaliin rytmiin ja käymään Poudan luona, vaikka koulupäiviä Kuopiossa onkin. Saa nähdä onko Pouta taas miten loukkaantunut poissaolostani...
Mulla on myös isoja uutisia, jotka paljastan vasta myöhemmin. Ja odotan kesää todella kovasti! Odotan sitä, että koulu loppuu. Toki olen taas koko kesän päivätyössä taas, eli 7-15 työaika palaa taas kuvioihin. Unirytmiä voi taas olla hankala saada kiinni, mutta ainakin tiedän, että se on mahdollista tällaiselle iltakukkujalle. Kuitenkin pitkät illat ja lämpimät kelit!!! (Ja nyt sitten oikeesti kunnon kesä, eikä viime kesän kaltaista kylmää kiitos)
Valokuvauksesta sen verran että myin toisen pitkistä objektiiveistani ja ostin niillä rahoilla näppärämmän minijärkkärin Olympus Pen E-PL7. En ole kuitenkaan kuvannut hevosia enää juuri ollenkaan, joten turhaa seisottaa kallista putkea laukussa. Alkuun kyllä podin pahaa katumusta, mutta kun opin käyttämään tuota uutta kameraa niin olen ollut täysin rakastunut. Mullahan on edelleen se vanha Tamronin zoomiputki, jolla pärjään kyllä oikein hyvin jos päädyn kesällä kisoja kuvaamaan. Into kuvaamiseen on kyllä totaalisesti mennyt, mutta pieni kutina kentän laidalle kyllä siitä huolimatta tuntuu olevan.
Sellaisia kuulumisia ja palailemisiin! Pyrin taas herättelemään tätä blogia, kun kesää kohti mennään ja toivon mukaan muutaman viikon päästä pääsen taas normaaliin ratsastusrytmiin!
Pitkästä aikaa pääsin tallille valosan aikaan. Otin tottakai siis kameran mukaan, kun en ole piiiiitkään aikaan ottanut rauhassa kuvia hevosista. Ja kylläpä olikin kivaa pitkästä aikaa! Tässäpä siis talvipörrökuvia Poudasta ja muusta poppoosta.
Pouta
Pouta
Pouta
Tuisku
Usva
Pouta
Skipi, Tuisku ja Vallu
Olenkin käynyt nyt Poudalla ratsastelemassa. Ollaan menty kentällä ja käytiinpä kerran maastossakin umpihangessa rämpimässä. Teki kyllä Poudalle hyvää ja sainpa kyllä itsekin treenit kun lähdin ratsastuksen jälkeen vielä etsimään matkalle jäänyttä takasuojaa. 15 minuuttia sain kävellä umpihangessa, kunnes löysin suojan ja sehän tarkoitti myös toista 15 minuuttia paluumatkaa varten. Pikkuisen tuli kyllä hiki, mutta täytyy vain ottaa kuntoilun kannalta!
Estetunnitkin on välillä sujuneet paremmin ja välillä huonommin. Olen nyt mennyt aika paljon Leksalla ja sillähän on joku fiksaatio punaisiin puomeihin, JOTKA SYÖ HEVOSIA! Olen kyllä saanut treenata kyydissä pysymistä niin kieltojen kuin hissihyppyjen ja koikkaloikkien muodossa. Viime tunnilla tosin saatiin punaisella okserille yksi niin hyvä hyppy, että se kyllä korvasi koko alkutunnin vaikeudet. Olisi kyllä kiva itsekin nähdä miltä ne hypyt näyttää, kun ilmeisesti ovat ihan viihdyttäviä.
Sellaiset pikakuulumiset ja loppuun vielä Poudan kielitaidetta.
En olekaan käynyt nyt ratsastamassa viikkoon. Tuntuu hirveän pitkältä ajalta, mutta yksinkertaisesti pakkasta on ollut liikaa. Olisihan meillä tänään ollut tunti, mutta eipä onnistunut sillekään osallistuminen. Sunnuntai aamuna nimittäin venyttelin sängyssä ja samalla niskasta kuului aika ikävä "ruts" -ääni. (Liekö se ollut sukua tiistain "riips" -äänelle). Samalla niskassa alkoi tuntui viiltävää kipua ja tajusin, ettei päätä kärsi kääntää ollenkaan.
Hetken aikaa koitin etsiä asentoa, jossa voisin olla mutta päätin lähteä hakemaan särkylääkettä kuitenkin. Tarkistin ensin että käsissä on tuntoa, joten mitään niskasta ei varmaan rikki ollut mennyt. Sängystä nouseminen vain alkoi vaikuttaa mahdottomalta, sillä kaikki kaulaan kohdistuva liikutus aiheutti järkyttävää kipua. Vedet valui silmistä, kun sitten sain hilattua itseni istuma-asentoon. Kävin hakemassa särkylääkkeen ja ajattelin, että menen takaisin sänkyyn, jos vain keksisin miten pääsisin sinne ilman että koskeen. No en muuten päässyt. Eihän siinä auttanut sitten kun avomiehelle sanoa, että täytyy varmaan lähteä päivystykseen.
Eilen aamulla ennen harkkaan lähtöä -29,4 astetta
Päivystyksessä pääsin onneksi nopeasti ensin sairaanhoitajalle hoidon tarpeen arviointiin ja siitä sitten lääkärillä. Hoitajan ilme oli kyllä melko myötätuntoinen, kun pää yhteen asentoon jämähtäneenä siinä koitin selittää mitä oli tapahtunut. Lääkäri sitten määräsi piikit molempiin kankkuihin. Toiseen tuli kipulääkettä ja toiseen lihasrelaksanttia. Lääkkeen vaikutusta piti jonkun aikaa odotella ja onneksi niistä oli apuakin. Sain jo ennen lähtöä käännettyä päätä toiseen suuntaan, mutta toiseen se ei kyllä onnistunut. Kotiin lähdin kipulääke- ja relaksanttikuurin kanssa.
Näitä piti vedellä kuurin verran.
Sairaslomaa olisin toki saanut, mutta meillä on koulussa niin hieno järjestelmä, että jos harjoittelusta on yhdenkin päivän poissa, niin se pitää korvata, vaikka sitten kesällä jos ei muulloin ehdi. Siellä sitä sitten jäkitettiin niska jumissa, mutta nyt se on jo onneksi parempi. Relaksantit vaan oli sen verran vahvoja, että kotiin tultua ei pystynyt tekemään muuta kuin nukkua. Tietokonettakaan en avannut koko alkuviikkoon, sillä niska ei kestänyt pitkäaikaista jännitettä.
Elvis on ollut tyytyväinen päiväunikaveri. Erityisesti sen jälkeen, kun tämä lampaantalja tuli taloon.
Tänään pystyn kyllä jo kääntämään päätäni, mutta tietyt asennot tekevät edelleen kipeää. En siis uskaltanut lähteä ratsastustunnille, sillä en välttämättä pystyisi kääntämään päätäni oikeaan suuntaan ja niskaan saattaisi pahimmillaan tulla nitkahduksia tai liikaa jännitettä. Onneksi kuitenkin tuo on melko nopeasti parantunut ja pärjään jo vähemmällä kipulääkityksellä. Uskoisin, että viikonloppuna kun lepäilee niin viimeistään silloin vertyy tuo niskakin. On siellä kyllä edelleen sellainen tunne, että tekisi mieli niksauttaa sitä vähän, ihan kuin joku nikama ei olisi ihan kohdallaan.
