Kisat, estekurssia ja kuulumisia

Hitsit kun ei vaan aikaa meinaa riittää tälle blogille. Niin paljon on kerrottavaa taas! Aloitetaan siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Mulla oli siis kisat tulossa ja kisathan käytiin taputtelemassa kolmisen viikkoa sitten. Kisoissa menin Viljolla, joka olikin suloisesta poniluonteestaan huolimatta kisapäivänä tosi jännittynyt. Koskaan ennen en ole Viljoa noin jännittyneenä kyllä ratsastanut ja kyllähän se vähän vaikutti suoritukseen.

Viljo ja minä kisoissa ©Emmi

Menin siis 60cm esteradan ja HeC E.B. Special 2015. Tuo 60cm alkaa kyllä kieltämättä jo tuntua aika pieneltä, mutta koska seuraava korkeus oli 90cm, niin ei vaihtoehtoja jäänyt. Esterata meni kyllä muuten hyvin, mutta jännittyneisyyden takia oltiin ihan superhitaita. Saatiin kuitenkin puhdas rata, joka mullakin oli tavoitteena, joten ei ajalla niin väliä. Olin siis tyytyväinen suoritukseen, vaikkaja nopeuden takia ei pärjättykään. Tässä video radasta:



Esteradan jälkeen oli tauko ja sen jälkeen koulurata. Olin jännittänyt kisoja ihan hirmuisesti, joten koulurata ei sitten enää niin jännittänytkään. Viljo tosin oli myös todella jännittynyt ennen koulurataakin. Ja koulurata menikin sitten ihan pipariksi. Alkuun meni tosi kivasti, mutta sitten laukkaympyrällä Viljo sai spurttikohtauksen ja lähti kiitämään. Sain sen onneksi melko nopeasti takaisin ruotuun ja jatkoin rataa. Tein itse ratsastusvirheen, kun käynnin jälkeen pyysin raviin liian aikaisin ja siitähän tulikin sitten -2 pistettä väärin ratsastuksesta. Mulla meni pasmat sekaisin ja Viljo oli kuin viulunkieli ja täysin kuuro pohkeille. Joten seuraavalla laukkaympyrällä laukka ei sitten onnistunut. Itse jännityin ja jalustinkin tippui. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Pysäytin Viljon, nappasin jalustimen jalkaan ja sain loppuympyrästä pari laukka askelta. Tässä vaiheessa vaan hävetti ihan kamalasti. Mielessä kävi jo keskeyttäminen, mutta eihän se auttanut kuin jatkaa loppuun. Melkein teki mieli pyytää tuomarilta anteeksi, kun joutui sellaista räpellystä katsomaan. Olin aika varma, että hylätty tulee. Tulos oli kuitenkin rapiat 56% ja ilman väärinratsastusta se olisi ollut vähän parempi, joten kai se sitten muuten oli ok. Tässäpä tuo räpellysrata sitten ja en tarvii kommentteja tästä, tiiän kyllä että penkin alle meni. Vieläkin vähän nolottaa. Tiedän, et pystysin niin paljon parempaankin!


Tästä viisastuneena, en taida enää mennä este ja koulurataa samana päivänä. Energia ja keskittymiskyky ei riitä kahdelle radalle, joten on parempi pitää ne erillään toisistaan ja keskittyä vain toiseen kerrallaan. Koen kyllä itseni niin paljon kotoisammaksi esteradalla, kuin kouluradalla. Liekö harjoituksen puutetta vai vain kärsimättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, kun ei pysty keskittymään niin tarkkaan ratsastukseen. Toisaalta, sitä täytyisi sitten varmaan vähän treenata.

Minä ja Leksa estekurssilla ©Netta S.

Kisoista toivuttua oli sitten estekurssin paikka heti seuraavalla viikolla. Ratsastin koko estekurssin (kolmena päivän) ajan Leksalla ja pakko myöntää, että se alkaa kohta olla mun luottoratsu esteillä. Vaikka meillä onkin vähän niiden punaisten esteiden kanssa ongelmia, niin kuitenkin tavallaan tiedän, että se ongelma on enemmän mun päässä. Kurssin toinen päivä oli kyllä koko kurssin kohokohta. Hypättiin esimerkiksi punaista porttiokseria, joka nostettiin lopuksi jonnekin 90cm hujakoille ja mulla ei edes syke noussut. Ei ahdistanut ja fiilis oli tosi luottavainen. Leksan kanssa tultiin ja liideltiin esteen yli ilman minkäänlaista epäröintiä. Voin sanoa, että fiilis oli katossa. Just tuollaista sen ratsastuksen pitääkin olla. Sellaista, että on luotto siihen hevoseen ja molemmat tietää mitä tehdään.

©Netta S.

Seuraavana päivänä tosin syke kyllä taas nousi, vaikka esteetkään ei ollu niin isoja, mut fiilistelin silti tuota yhtä estetuntia, jollon ei oikeesti pelottanut. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja muutenkin oon niin tyytyväinen, et meillä alkaa yhteistyö Leksan kanssa sujua niinkin hyvin kuin se sujuu. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta ylipäätään se että mulla on luotto siihen hevoseen ja tunnen jo monta askelta etukäteen jos se meinaa kieltää, niin sekään ei tule yllätyksenä. Tässä yksi pätkä estekurssin ekalta päivältä:



Tällä viikolla sitten olin taas estetunnilla ja tällä kertaa ratsuna oli Ami. Ami on n. 180cm isoherra joka ei kyllä ole jaloistaan ihan niin varovainen kuin Leksa. En ihan hirveesti tykkää hypätä Amilla, koska se tuppaa nykäsemään päällä minut aina esteen jälkeen suunnilleen satulasta ja eihän se niin kevyt ole, kuin esimerkiksi Leksa. Alkutunti meni kyllä ihan kivasti ja tultiin kaarevaa tietä ja jumppasarjaa. Kaarevalla tiellä meinasi reitti olla aina vähän huono ja toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan. Itse olin jo edellä menossa ja kun Ami nykäsi esteen jälkeen, niin kaulallahan sitä sitten taas killuttiin. Multa tippu toinen jalustin, mut nopeesti löyty tasapaino sekä jalustin ja jatkoin suoraan jumppasarjalle.

©Netta S.

Toisella kerralla en sitten ollutkaan niin onnekas. Samalla lailla huono reitti kaarevalla tiellä ja Ami esteen pohjaan. Itse olin jo menossa ja ehdin vaan ajatella, että harjasta kiinni, mutta en sitten ehtinyt ottaa harjasta kiinni. Ami pomppas ja nykäisi ja niinpä siinä sitten totesin, että maneesin pohja lähestyy. Tulin aika hyvin kyljelleni, mutta polvi vähän vääntyi alastulossa. Ami oli kuulemma ihmeissään katsonut että miten minä siihen maahan tupsahdin. Ei muuta, kuin takaisin selkään ja jumppasarjalle. Onneksi ei koskenut!

Leksa ©Netta S

Ihmettelin hetken sitä, että vaikka tipuin niin silti ei jännittänyt. Esteet oli pieniä ristikoita ja kun oikeastaan putoaminenkin oli melko pehmeä, niin en edes ehtinyt säikähtää. Juuri kun edellisessä postauksessa niin kehuin, miten en ole tippunut kahteen vuoteen, niin hyvähän se on välillä muisuttaa itseään, ettei se tippuminen haittaa. Se kuuluu lajiin ja välillä käy niin. Polvi tosin venähti sen verran, että loppuviikon joudun olemaan sairaslomalla ja pitämään polvessa tukisidettä. Ensi viikolla kyllä pitäisi jo olla pelikunnossa ja ajattelin kuitenkin ratsastaessa pitää tukisidettä, jos yhtään siltä tuntuu.

Sellaista tarinaa taas tällä kertaa. Lieköhän kukaan jaksoi lukea loppuun asti? Toivotaan, että aikaa liikenisi enemmän taas tänne kirjoittelemaan, kun nytkin on aikaa vain sairasloman takia! Netta on ollut ihanan ahkerasti mukana kuvaamassa tunteja, niin materiaaliakin on, mutta ei vaan meinaa olla aikaa. :)