Super Vili

Miten voi olla, että joka kerran jälkeen Vili tuntuu aina vaan paremmalta ja paremmalta. Joka kerran jälkeen oivallan jotain uutta ja löydetään yksi pala lisää yhteistyön palapeliin. Tämä taisi nyt olla viides? kerta kun ratsastan Vilillä ja miten paljon paremmin meillä jo meneekään. Aina välillä unohtuu, että Vilillä ei vielä kunto riitä pitkään työskentelyyn, mutta silloin kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja saa edes ne muutamat todella hyvät askeleet, niin tunne on sanoinkuvaamaton. Kuvia on ihan kamalasti, joten koitan laittaa tänne vain ne parhaimmat ja pari vähemmän hyvääkin, ettette nyt vaan luule että meillä kokoajan olisi vain sunshine and butterflies tämä homma!

Ratsastuksen parhaan hetken fiilistelyä

Olin suunnitellut jo etukäteen, että tänään treenaan laukannostoja. Aloitin alkuverkat kävelyn jälkeen ravailemalla kahdeksikkoa ja tekemällä kahdeksikkoon ylimääräiset pääty-ympyrät. Hain taas rentoa oloa ja hyvää draivia hevoseen. Vili tuntui alusta asti yllättävän hyvältä. Sillä oli ollut eilen vapaapäivä, mutta mistään pöllöenergiasta ei kyllä ollut tietoakaan.

Kentän vieressä olevaa maakellaria pitää tuijotella joka kerta.

Aloitin laukannostoharjoittelut sillä, että nostin ensin pari kertaa ihan vain laukan ja tämän jälkeen yhdisin laukan nostoon peruutuksen. Tänään peruutuksen kanssa oli vaikeuksia, sillä Vili lähti liiruumaan aina oikealle. Mietin, olisiko vasen jalka sitten ollut jotenkin vahvempi, kun niin helposti lähti sinne oikealle valumaan. Jokatapauksessa sitten muutaman peruutusaskeleen jälkeen nostin laukkaa. Hommassa tuli sen verran kuuma, että pakko oli heittää takki pois ja jatkaa ilman takkia.

Aluksi laukat eivät kyllä lähteneet heti pyynnöstä, vaan pari raviaskelta Vili aina hiipi ennenkuin nosti laukan. Loppuajasta se kuitenkin tajusi homman idean, että peruutuksen jälkeen on tarkoitus nostaa suoraan laukka ja pari todella hyvää nostoa saatiin aikaiseksi. Sen jälkeen ravailin taas ympyröillä lisää pyöreyttä hevoseen.

Tässä tapahtui se hetkellinen palasten loksahdus ja tunsin selkään todella hyvin kun Vili nosti selkäänsä pyöreämmäksi

Sannakin huomasi tämän hetken ja nappasi siitä sarjakuvauksella kuvia.

Kyllä olin muuten tuon jälkeen niin iloinen. Sitten kun vaan saadaan lisää lihasta ja parempaa kuntoa, niin voidaan jo toivoa pitemmistä tällaisista pätkistä! Kuvia kun katson, niin tiedän kyllä että valmentajan kommentti mulle olisi varmasti: Nyrkit kiinni! Mulla on paha tapa ratsastaa avonaisilla kämmenillä, kun jotenkin silloin tuntuu että suutuntumaan on enemmän joustoa. En vain osaa selittää sitä paremmin :D Pari kertaa olen ratsastustunnilla saanut siitä kommenttia, mutta tapaa on vaikea muuttaa.

Ravien jälkeen jatkoin laukkatyöskentelyä. Minua häiritsi ihan kamalasti se, miten paljon valun ulkopuolelle. Kaikki paino oli taas ulkojalalla! ARGH! Asia kävi ärsyttämään niin paljon, että päätin laittaa jalustimet kaulalle ristiin ja itseasiassa tämä auttoi todella paljon! Ajoittain on vielä aika rajuakin etukönötystä minun osaltani havaittavissa, mutta laukan sai paljon paremmaksi ilman jalustimia.

Tässä vaiheessa Vili alkoi jo olla aika väsynyt, mutta päätin ottaa molempiin suuntiin yhdet hyvät laukkapätkät ja lopettaa siihen. Olisin kyllä itse jaksanut työskennellä laukassa ilman jalustimia vaikka miten kauan, mutta hevosesta kyllä huomasi, että enempää ei juuri voi vaatia. Pikkuisen mentiin mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ihan vain pikkuisen.

Tähän oli hyvä lopettaa työskentelyt

Lopuksi otin sitten vielä eteen alas ja tällä kerta Vilikin oli mukana jutussa. Viimeksi se ei oikein tajunnut että miksi annan niin paljon ohjaa, mutta nyt se kyllä venytti ja pärski oikein tyytyväisenä.

Ryhmärämä! Kesäkuntoon 2015.

Lopuksi käytiin vielä Vilin ja tallikaverin kanssa kävelemässä tiellä loppukävelyt. Yksi episodi piti tielläkin ottaa, kun takaa tuli auto ja Vili ei ilmeisesti sitä heti huomannut ja sitten säikähti. Vili kyllä säikkyy maastossa vähän kaikkea ja vielä muutakin, mutta autoja se ei pelkää. Tämä kuitenkin taisi yllättää, joten pikkusäpsyt siitä piti sitten ottaa. Mentiin sitten tien sivuun odottamaan ja auto meni ohi, jolloin Vili oli sitä mieltä et nyt äkkiä kotiin. Pikkuisen piti etujalkoja siinä nostaa ilmaan ennenkuin uskoi, että kotipihaan muuten kävellään.

Tästä on taas hyvä huomenna jatkaa. Olen kyllä ollut äärettömnä tyytyväinen Viliin! On se vaan niin yritteliäs, vaikka huomaa miten raskaita nämä päivät sille on. Onneksi muu liikunta onkin sitten rentoa kärryttelyä, niin tulee vastapainoksi muutakin kuin rankkaa koulutuuppausta. :)

Hevonen, jolla en ole mennyt mutta haluaisin mennä

Aika jatkaa kesken jäänytttä heppahaastetta. Tokihan tenttiin lukeminen olisi tässä kohtaa se parempi vaihtoehto, mutta mutta...

Hevonen, jolla en ole mennyt, mutta haluaisin mennä. Tämä on muuten vaikea. Pitäisikö valita joku julkkisheppa, vai joku tutumpi? Keskimäelläkin on pari heppaa, joita en ole päässyt kokeilemaan, mutta olisi kiva kokeilla. Näitä ovat superponi Merme sekä Suomenhevonen Emma. Mutta yksi heppa, joka teki minuun suuren vaikutuksen eräissä koulukisoissa valikoituu nyt tähän haasteen päivään.

Nimittäin Tilastoruuna Helicopter.

Ei mulla oikeastaan ole mitään muuta syytä, miksi tällä olisi kiva ratsastaa kuin se että se on vaan niin hienon näköinen! :)

Menneet:
Päivä 1 Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen, jolta putosin
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen
Päivä 4 Hevonen, jota ikävöin eniten
Päivä 5 Haastavin hevonen, jolla olen ratsastanut
Päivä 6 Kiltein hevonen, jolla olen ratsastanut
Päivä 7 Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut
Päivä 8 Hevonen, jonka selkään vielä haluaisin päästä
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponini
Päivä 10 Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten
Päivä 11 Hevonen, jolla en ole mennyt mutta haluaisin mennä

Tulevat:
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus
Päivä 13 Hevonen, jolla olen hypännyt isoimman esteeni
Päivä 14 Hevonen, jolla on ollut onnistunein tunti
Päivä 15 Hevonen, jolta olen tippunut pahiten
Päivä 16 Yritteliäin, hevonen, jolla olen ratsastanut
Päivä 17 Hauskin, hevonen jolla olen ratsastanut
Päivä 18 Hevonen, jolla on ihanimmat askeleet
Päivä 19 Vaikuttavin, hevonen
Päivä 20 Pienin, hevonen jolla olen ratsastanut
Päivä 21 Suurin, hevonen jolla olen ratsastanut
Päivä 22 Itsepäisin hevonen, jolla olen ratsastanut
Päivä 23 Hevonen, jonka haluaisin omaksi
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen

Jossu

Seuraavaksi esittelyssä toinen vuokrahevoseni eli Jossu. Jossu on oikealta nimeltään Josefine III ja rodultaan tilastohevonen, joka mitä ilmeisimmin on siis norjanvuonohevonen. Jossulla en ole ratsastanut kuin vasta pari kertaa, niin uusi tapaus hän minulle vielä on. Ensimmäisellä kerralla ratsastin Jossulla aluksi kentällä ja tunnustelin millainen ratsu Jossu on. Oikein reippaan ja kivan oloinen ja no, pyöreä. Kenttä oli melko löllönä, joten lopuksi kävin vielä pellolla laukkailemassa ja ravailemassa Jossulla ja oikeastaan vasta silloin tykästyin tähän poniin tosissani. Sieltä löytyi aivan uusi vaihde ja poni tykitti innoissaan pellolla menemään. Hoidettaessa Jossu on mitä helpoin. Seisoo paikallaan (ainakin kun heinät on nenän edessä) ja muutenkin niin kovin kiltti.

Oikeastaan on todella kiva vaihteeksi ratsastella ponilla. Olen niin paljon nyt mennyt hevosilla, että välillä kaipaa tällaista ratsastusta "matalan" ponin selässä. Toisella ratsastuskerralla kävin sitten Jossun kanssa tutustumassa lähimaastoon. Mietin siinä lähtiessäni, että ihmeen paljon olen rohkeutta saanut, kun uskallan lähteä tuntemattomaan maastoon täysin tuntemattomalla hevosella. Löydettiin kuitenkin Jossun omisajan opastama reitti helposti ja käytiin kiipeilemässä lähellä sijaitsevilla harjuilla. Oli muuten huiman kivaa! Ponikin oli ihan innoissaan. Ison nousun jälkeen vaan kuului pörinää kun oli niin kivaa.

Koitan ottaa ensi kerralla tallille mukaan kameran, niin saan Jossustakin enemmän kuvia. Tällä hetkellä tuo on ainoa kuva mikä minulla Jossusta on!

Kevätkuulumisten megapostaus

Olen koko talven pohtinut että vieläkö jatkan hevosblogia vai en. Talvella kirjoittelu on vähän tylsää, kun ei ole kuviakaan. Kevät on kuitenkin selvästi alkanut, kun ratsastusmäärä näyttää taas kasvavan useampaan kertaan viikossa ja kuviakin on jokunen tullut. Mietin myös vaihtoehtoa, että kirjoittaisin tänne vain kuvausreissuista, mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Ainakin nyt vielä toistaiseksi kirjoittelen myös ratsastusjuttujakin. Kuvituksena ystäväni Sannan viikon vanha varsa. Sannan blogiin pääset tästä: http://supersuokit.blogspot.fi/

Vielä viimeiset viikot on jäljellä ratsastustuneja. Tarkalleen ottaen kaksi. Tänään ja ensi viikolla. Melkein itkettää jo ajatuskin, että joudun Keskimäen tallin jättämään, kun muutan takaisin Joensuuhun. Joensuussa onkin taas sopivan tuntipaikan etsintä edessä. Olen nykyään todella tarkka siitä millä tallilla käyn, sillä haluaisin kehittyä erityisesti esteissä, mutta en todellakaan halua ottaa riskiä takapakista. Olen viimein saanut estepelkoni hallintaan, joten toivoisin löytäväni sellaisen tallin, jossa pääsisi käymään estetunneilla kuitenkin ratsastajan ehdoilla ja silti kehittyen.

 

Viime viikolla olin hevosen selässä jopa kolmeen otteeseen. Keskiviikkona kävin ratsastustunnilla, jossa viimein päästiin hyppäämää pieniä esteitäkin. Ratsuksi sain luottoratsu Muumin, joka olikin taas aika tykki tunnilla. Lopputunnista laukattiin vielä mäkeä ylös, jonka päällä oli yksi este. Aluksi vähän jännitti, mutta luotin ratsuuni ja päätin että nyt ei pelota. Ja sehän oli huiman hauskaa!

Sunnuntaina kävin kokeilemassa vuokrahevos ehdokasta. Poni (Siis kyllä! PONI!) vaikutti oikein kivalta, joten luultavasti nyt rupean tätä neitokaista vuokraamaan. Katsotaan miten yhteistyö lähtee sujumaan vai sujuuko ollenkaan! :D

Sunnuntaina ajelin sitten myös Outokumpuun ratsastamaan pitkästä aikaa ystäväni hevosta Viliä. Vili on palautunut sairaslomalta, mutta valitettavasti lihakset on lomaillessa kadonneet tyystin. Minun onkin tarkoitus käydä Vilillä ratsastamassa aina kun vain olen Outokummussa päin, että saataisiin heppa taas kuntoon. Sunnuntaina menin aluksi kentällä ja sitten kävin pellolla laukkailemassa ja ravailemassa. Vili kyllä tykkäsi kovasti pellolla menosta, mutta jotenkin kuitenkin välillä tuntui hieman tahmealta. Kuvissa syy sitten löytyikin. Satula oli nimittäin valunut aika eteen. Ratsastuskuvat on ottanut Sanna.

Vilillä ku on tuota mahaa vähän tullut lomaillessa, joten satulavyö sitten vetää satulaa vähän liian eteen. Asia kuitenkin korjattiin sitten maanantaina kun menin Vilillä uudestaan ratsastamaan. Aluksi kyllä menin satulalla, kunnes totesin että parempi ottaa kokonaan satula pois. Menin sitten loppuajan ilman satulaa käynnissä. Kokeilin kyllä ravata mutta ei kyllä tasapaino riittänyt Vilin ravissa istua.

Maanantaina päätinkin sitten tehdä taivutteluja ja pohkeenväistöjä, sunnuntaina peltolaukkailun vastapainoksi. Pohkeenväistöt sujui yllättävän hyvin ja olin Vilistä ylpeä. Kieltämättä ei kyllä ihan suoralla hevosella onnistunut, mutta ainakin Vili oli todella hyvin kuulolla! Jopa peruutukset, jotka on Vilille yleensä hankalia, sujui maanantaina ilman minkäänlaisia ongelmia! Vilille otetaankin nyt kunnon kohotuksen ajaksi entinen sopivampi satula käyttöön ja katsotaan sitten istuisiko tuo koulusatula paremmin kun saadaan vähän hevosta hoikemmaksi ja lihasta selkään.

Hienosti väistää! Mutta minä könötän!

Sellainen megakuulumispostaus tänään! Tälläkin viikolla on vielä luvassa ratsastusta kolmeen kertaan ja ensimmäisenä tänään illan ratsastustunnilla. Lisää kuvia varsasta ja hevosista voit käydä katsomassa täällä: http://marpu.kuvat.fi/kuvat/2015/Sannan+hevoset+5.4./

Ps. Vieläkö tätä blogia lukee joku? :)

Miten uusi asenne toimii

Viime postauksesta on jo aikaa, mutta kerroin siinä kuinka aion muuttaa asenteeni ratsastuksessa. Oikeastaan levitin asennemuutoksen myös koskemaan koko elämääni. Blogiani se ei ole koskettanut (Paitsi kosmetiikkablogiani, jonka kanssa olen pyrkinyt olemaan aktiivisempi). Mitä pitempi tauko tänne kirjoittamisesta on, sitä vaikeampi on lähteä kirjoittamaan. Nyt kuitenkin voisin tehdä pienen tiivistelmän asennemuutoksen tuloksista.

Asenteella on todella paljon tekemistä ratsastuksessa. Olen antanut pelkoni viedä vähän liikaa ratsastuksessa ja olen monesti myös tunnilla humputellut mukavuusalueella, silloin kun en ole ollut suorittamassa tehtävää. Tämä ei pidemmän päälle toimi. Sitten kun tehtävää pitäisi suorittaa niin ratsu onkin jo ihan nukuksissa. Jännä juttu, ettei tehtävä sitten sujukaan ihan odotusten mukaan.

Jokatapauksessa viime viikkoina olen kokenut melkoisia onnistumisia. Heti ensimmäisellä tunnilla asennemuutoksen jälkeen ratsastettiin ilman jalustimia. Allani ollut ratsu päätti ihan varoittamatta pukittaa kesken laukan. Pukitus jäi onneksi vain siihen yhteen pukkiin ja minähän pysyin kyydissäkin. Oli voittajafiilis! Olisin kyllä ansainnut mitalin tästä hyvästä! :D

Onnistumisen tunteita sain myös kokea pientä rataa mennessäni. Ratsunani oli vähän vanhempi konkari ja aavistuksen jäykempää sorttiakin vielä. Ilmeisesti uusi asenteeni tarttui myös ratsuun sillä heppahan innostui. Tykitettiin menemään ja fiilis oli huippu! Asennemuutos muutti ratsastusta.

Vaikka muun elämän kanssa asennemuutoksessa on joutunu tekemään töitä, niin ratsastuksen saralla muutos näkyy heti myös ratsussa. Palaute siitä, että teet töitä ja näät vaivaa näkyy heti alla olevassa ratsussasi. Ja se jos mikä, on ihan todella palkitsevaa! Ei ratsastustunnille mennä matkustelemaan. Sinne mennään treenaamaan ja oppimaan lisää. Koska ainakin minä haluan tulla aina vain paremmaksi ratsastajaksi. Koskaanhan valmista ei tule ja se onkin tässä harrastuksessa se yksi parhaimmista asioista!

Asennemuutoksen aika

Olen miettinyt syytä ratsastustaitojeni katoamiseen. Vastahan minusta tuntui että olin oppinut hirveästi ja tullut paremmaksi ratsastajaksi, kun sitten viime aikoina on tuntunut, että olen menettänyt kokonaan sen "tatsin" mikä minulla oli. Pelko ja epävarmuus oli saanut otteen ratsastuksestani ja tämähän tietysti vain ruokki itse itseään. Hevonen aistii epävarmuuden ja rupeaa itsekin epävarmaksi, jolloin sekasorron ainekset on valmiina. Hevonen joka kaipaa tukea ratsastajalta ja ratsastaja, joka ei sitä tukea pysty antamaan.

Viime syksynä tämäkään ei hirvittänyt ©Laura L.

Olen nyt käynyt taas muutaman kerran ratsastustunneilla ja jokaisella kerralla on tuntunut, että jotain on tapahtunut ja ratsastustaitoni ovat kadonneet. Kolme ratsastustuntia siihen meni, kunnes tajusin ettei vika ole niinkään taidoissani vaan korvien välissäni. Kerron nyt hieman mikä sai minut tajuamaan tämän.

Edellisellä tunnillamme ratsastettiin rataa. Sain ratsukseni Reven, jolla en ainakaan muistaakseni ole aiemmin ratsastanut. Mietin vain mielessäni, että miksi mulle aina annetaan rataharjoituksiin hevonen, jota en tunne. Siis hevonen, johon minulla ei ole ennestään luottamusta. Kokoajan tuntui, että meno oli jotenkin ponnetonta ja löysää. Reve kyllä kiltisti hyppäsi mitä eteen tuli, mutta kuitenkin minusta tuntui ettei minulla oikein ole nyt tämä homma hallussa. Yhdelle esteelle Reve sitten totesi, että näin huonosti kun tullaan niin en hyppää ja kielsi.

Hyppäsin maastoesteitäkin

Kiellon jälkeen sisuunnuin, annoin pohkeet, pidin pohjetuen ja rupesin ratsastamaan. Ja kuinka ollakaan, loppuhypyt meni hyvin. Tunnin jälkeen mietin sitä, miten aina pitää tapahtua jotain tuollaista, ennen kuin rupeaa sujumaan. Ja silloin pienen pieni sähkölampun väläys kävi päässäni. Että pitäisiköhän sitä ehkä ratsastaa ihan alusta asti? Voisiko se toimia?

Vili

Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa pyytää. Lauantaina menin taas ratsastamaan ystäväni suomenhevosta Viliä. Ratsuttaja oli käynyt parisen viikkoa ennen käyntiäni ja sain jo heti alkuun vinkiksi, ettei pitä antaa yhtään löysäillä. Onneksi myös asennemuutoksen alku oli kylvetty mieleeni ja päätinkin alusta asti ratsastaa. Oli myös hauska huomata, että tein hevosesta melko samanlaisia havaintoja, kuin ratsuttajakin oli tehnyt. En ole koskaan saanut palautetta siitä, onko tekemäni havainnot oikeita, mutta hienoa oli kuulla että samoja asioita oli ratsuttajakin huomioinut.

Vili ©Sanna

Alkuun Vili olikin vähän jähmeän oloinen ja ei kyllä halunnut taipua, ei ollenkaan. Teinkin ihan tosissani töitä, yritin taivutella ja asettaa vaikkei siitä aluksi meinannut mitään hyötyä ollakaan. Kuitenkin jossain kohtaa tapahtui pieni muutos, kaiken sen punkemisen jälkeen ja Vili rupesi taipumaan. Tässä kohtaa minä olin kirkkaanpunainen, hikinen ja hengästynyt, mutta kyllä vaan, hevonen rupesi taipumaan.

©Sanna

Ette usko sitä tunnetta, kun ihan oikeasti saa kaikelle tekemälleen työlleen vastauksen. Tässä kohtaa sähkölamppu syttyi välkkymisen jälkeen lopullisesti. Hetkeäkään ei saa antaa periksi, vaan on ratsastettava! Taitoni eivät siis ole kadonneet minnekään, ne on vaan olleet epävarmuden alla piilossa. Oli todella positiivista huomata, että ihan oikeasti pystyin saamaan hevosessa niin suuren muutoksen aikaan, minä ihan oikeasti tein jotain oikein.

©Sanna

Niinpä olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Aion tästä lähtien ihan oikeasti ratsastaa heti ratsastustunnin alusta sinne loppuun asti. Matkustelu on nyt tästä lähtien kielletty. Ja jos tulee epävarma olo tai alkaa pelottaa, niin sitten vain pidetään pohkeet kiinni ja toivotaan parasta. Tiedän, että pelko voi olla todella paha, jos sille antaa tilaa, mutta nyt minun täytyy vain itse voittaa se.

Onnistuneen ratsastusken jälkeinen kuva! ©Sanna

Ei saa antaa periksi epävarmuudelle, sillä kyllä minä pärjään, kun vaan yritän.

Tästäkin on selvitty ©Laura L.

Pohjakosketuksesta uuteen nousuun

Olen useasti blogissani kirjoitellut estepelosta, joka minulle pääsi kehittymään parin putoamisen ja liian pitkän hyppytauon vaikutuksesta. Tuota pelkoa on pitänyt työstää paljon ja tämä syksy on ollut tuon pelon selättämisessä suuri käännekohta.

Aloitin siis syyskuussa tunnit estepainotteisella ratsastukoulussa ja sen myötä olen päässyt hyppäämään paljon ja lisäksi myös käymään yksissä seurakisoissakin. Reilu viikko sitten sain ratsukseni ponikokoisen Anni ponin. Olin innoissani! Pitkästä aikaa ponin selkään! Ja eihän siinä mitään, hypittiin esteitä tunnilla ja parikin kertaa jäin hypyssä jälkeen ja totesin makoilevani ponin kaulalla. Anni poni oli siitä hauska tapaus, että jos rojahdinkin kaulalle, niin se heitti samantien pään ylös ja minut samalla takaisin satulaan. Ja parasta tuossa tunnissa oli huomata se, että vaikka ei aina ihan onnistunutkaan niin minua ei pelottanut! Vaikka jäinki hypyssä jälkeen niin minua ei pelottanut, ei ollenkaan! Olin innoissani. Asiaan oli vaikutusta varmasti sillä, että ratsuna oli poni, koska yleensäkin poneilla ratsastaessa uskallan tehdä paljon enemmän. Sieltä ei ole niin pitkä matka pudota, joten ei pelota.

Heavily Toric ©Enni Kröger

Saman viikon lauantaina palauduin maanpinnalle ja koin toistaiseksi pohjakosketuksen pelkoni kanssa. Teemana meillä oli esteradan ratsastus, mikä onkin minulle ehkä se pahin juttu. Ei niinkään parin esteen hyppääminen, mutta ihan radan. Ratsuksi sain tallin parhaan kisaratsun, eli huippuunsa viritetyn ja isokokoisen Rosan. Satulaan istuessa minulle iski pieni epävarmuus. Osaanko ratsastaa tämmöistä menevämpää mallia? Haluatte kuulla vastauksen? En muuten osaa.

Alkuun hypyt meni hyvin ja fiilis oli ihan ok. Rosan hyppytyyli oli kiva ja vauhti oli hallinnassa. Kunnes tuli aika mennä radalle. Rosa, viritettynä kisapelinä, tottakai ajatteli että nyt pistetään täysillä ja viedään voitto kotiin ja ennen kuin kerkesin edes miettiä miten rata menee niin Rosa kuskasi minua pitkin kenttää laukassa. Yritin saada sitä pysähtymään nätisti pyytämällä, mutta se veteli vain intopiukeana ympyrällä että "eikö jo ruveta hyppäämään rataa". Kun sitten sain sen pysähtymään parin kierroksen jälkeen, olin kauhun vallassa. Minulla ei ollut mitään hallintaa tähän hevoseen. Jalat tuntui spagetilta ja jouduin sanomaan ne sanat, joita en ole koskaan aiemmin joutunut ääneen sanomaan: "Minä en uskalla."

Heavily Toric ©Enni Kröger

Onneksi opettaja oli ymmärtäväinen ja sain vaihtaa toisen ratsastajan kanssa hevosta. Sain alleni tutun kisaratsuni Hevin. Heti Hevin selkään päästyä tuli kotoisampi olo. Ensimmäinen rata Hevin kanssa oli kuitenkin vielä mielentilastani johtuen vähän räpellystä, mutta tiputtamatta mentiin. Ohjeeksi seuraavalle kierrokselle saatiin napakampi vauhti.

Radan kolmanneksi viimeinen este ©Enni Kröger

Toisella kierroksella skarppasin! Hevin kovakaan vauhti ei tuntunut miltään Rosan kiidätyksen jälkeen, joten uskalsin pyytää kunnolla vauhtia. Toinen rata oli nappisuoritus. Vauhtia oli riittävästi, paikat osuivat ja laukka vaihtui esteiden päällä (yhtä kertaa lukuunottamatta, jonka sain kuitenkin heti korjattua). Pelko oli karistettu pois ja rata oli mielettömän sujuva! En ole varmaan koskaan saanut tehtyä noin sujuvaa rataa ja vielä ilman virheitä.

Onneksi sain lopetettua tunnin näin onnistuneeseen suoritukseen, joten tunnin alkuongelmat eivät enää lopussa vaivanneet. Hevi on todellinen luottoratsu.

Radalla oli myös ylämäkeen hypättävä tukkieste. ©Enni Kröger

Viime viikolla pääsin myös kokemaan taas kauhun hetkiä kun hypättiin yhdellä tunnilla jumppasarjan päätteenä 95cm este. Olin niin kauhusta jäykkänä, etten edes älynnyt nousta hypyn jälkeen takaisin normaaliin istuntaan vaan jäin kököttämään hyppyasentoon. Jäin ikäänkuin odottamaan että tipunko vai pysynkö kyydissä. Olin kuitenkin ennen tehtävän suoritysta päättänyt, että jos en nyt hyppää tuota, en tule koskaan hyppäämäänkään, joten nyt on kyllä taas työnnetty rimaa vähän ylemmäs. Vaikka pelottikin ihan kamalasti, niin oli hienoa huomata että selvisin siitä. En pudonnut ja olen tosiaan ylittänyt hevosella 95cm. Aiemmin tuon korkeuden olen ylittänyt vain ponilla, joten tämä on minulle iso saavutus. Ensi viikolla onkin viimeinen tuntini Keskimäen hevostilalla, sillä minulla alkaa neljän viikon harjoittelu Joensuussa. Mikäli vain jaksaminen riittää niin varmaan käyn ratsasustunneilla Joensuussakin.