Joka vuosi blogi alkaa varmaan jollain muutoksella. En ole tänne nyt oikein kirjotellut, mutta eipä oikein ole ollut mitään ihmeellisiä kirjoitettaviakaan. Viime vuosi meni kerran viikkoon tunnilla ja kerran viikkoon Prinsessaa ratsastaen.
Loppuvuodesta Prinsessa kuitenkin lähti ylläpitoon, joten taas yksi vuokrahevonen lähti pois. Tämä on se syy, miksi aina yritän olla liikaa kiintymättä näihin ihaniin vuokrapolleihin, koska elämäntilanteet muuttuu ja tässäkin ylläpito on tottakai ajateltu ihan Prinsessan parhaaksi. Pääsee siellä sitten aktiiviseen käyttöön. Harmi minulle, mutta tosi hyvä juttu Prinsessalle.
Toivotetaan Prinsessalle oikein hyvää jatkoa ylläpitokotiin
Katselin vähän blogia taaksepäin ja voi että, mulla on ikävä esteitä! Kävin kyllä kesällä sen yhden estekurssin, mutta ei se oikein riittänyt. Nyt on tullut siis käytännössä koko vuosi puksuteltua vain sileällä ja alkaa jo harmittamaan, että kohta varmaan rimakauhu vaan pahenee, kun ei tule ollenkaan hyppyjä alle. Toki se hankaloittaa, kun tarvitsis jonkun sellaisen ratsun johon luottaa.
Voi kun Jossuponi asuisi lähempänä ♥
Tunnit kuitenkin jatkuu ja kyllähän noita liikutettavia hevosia silti onneksi tutuilta löytyy, joten tuskinpa tässä ratsastukset kovin pitkään on vain sen vakiotunnin varassa.
Liekö täällä enää kukaan käy, mutta jos käy niin kuulemisiin taas! :)
Pääsin pitkästä aikaa Prinsessan kanssa valmennukseen. Meillä oli mun suosikkivalmentajan, Riian, yksityistunti ja huh huh, kylläpä oli hyvä! Olin edellisenä päivänä onnistunut jumittamaan koko oikean jalan lihaksiston, joten hieman kauhulla odotin tuntia. Tunti kuitenkin ylitti kaikki odotukset ja sain taas niin mielettömästi vinkkejä ja ahaa -elämyksiä. Ratsastus maistui taas niin hyvälle.
Heti alkuun otettiin napakka ohjastuntuma ja alettiin töihin. Prinsessa oli tietysti vähintäänkin järkyttynyt, kun ei päässytkään sluibailemaan, mutta oli se kyllä sen arvoista. Eipä ole Prinsessa ennen mulla noin hienosti mennyt, mitä tämän tunnin aikana.
Avain onneen oli tällä kertaa ulkopohje. Sehän oli nimittäin kateissa. Kun ulkopohje löytyi, löytyi myös yhteinen sävel Prinsessan ja ohjastuntuman kanssa. Myös laukka oli PALJON parempaa, kun jo ennen laukkaa saatiin ulkopohje kuulolle. Lisättäköön vielä, että myös ratsastustunti toisella tallilla sujui paremmin, kun älysin käyttää sitä kadonnutta ulkopohjetta.
Prinsessan kanssa maastolenkillä
Kävin sitten seuraavan kerran tunnin jälkeen itsekseni Prinsessan kanssa maastossa vähän rallittelemassa. Prinsessahan nautti ihan mielettömästi taas ja varmasti teki hyvää koulutreenaus viikonlopun jälkeen. Prinsessalla oli ollut nimittäin vielä kaksi valmennustuntia lisää minun tunnin jälkeisinä päivinä. Oli ilmeisesti ollut aika hyvä ratsastaa myös seuraavina päivinä. (Ehkä oon vähän ylpeä, vaikka kaikki kiitos Riialle.)
Kun sitten tällä viikolla menin taas vääntämään koulua kentälle, niin hieman jo mietin, että mitenköhän tässä käy. Alkuun olikin taas hakemista, mutta itsepintaisesti jatkoin ulkopohkeen läpi viemistä ja kappas, kun sieltä taas löytyikin ne asetukset! Hetken olin jo luovuttamassa, mutta päätin etten annan periksi. Harjoiteltiin sitten Prinsessan kanssa myös pari kertaa koulurataa, kun saattaa olla koulukarkelot luvassa vielä tämän kuun aikana. A-P-U-A!
Prinsessa on kyllä ollut aivan mahtava ja mun luottamus sitä kohtaan on kasvanut kohisten. Se on muutenkin nyt rauhoittunut tosi paljon (varmaan myös kesän lämpö vaikuttaa asiaan), joten ei ole ratsastaessa niin hätäinen. Ja kun sen saa kuuntelemaan ulkopohjetta, niin se on mielettömän hieno!
Kyllä ratsastus vaan on ihana harrastus!
ps. kuvia ei tietenkään ole, mutta voisin koittaa joku kerta asentaa videokameran kentän laidalle ^_^
Jep. Tein sen. Menin estekurssille. Vaikka ensimmäiset hypyt eivät oikein rohkaisseetkaan jatkamaan, niin pakkohan se oli. Tällä kertaa vuorossa oli 4 tuntinen estekurssi Opistolla. Kurssin nimi oli Aikuisten estealkeet, joten sehän kuulosti minulle vallan sopivalta. Opettaja tiesi mun taustasta ja onnettomuudesta ja niinpä sainkin alle luottoratsun, joka ylittää mitä tahansa ja mistä tahansa.
Alla oli siis konkari, 20v, Into. Heti kun selkään pääsin, niin tajusin, ettei mulla ole mitään hätää. Niin rauhallinen ja kiltti Into oli, että rauhoitti minunkin mielen. Kurssi oli jaettu kolmelle päivälle, eli ensimmäisenä mentiin tunti ja seuraavina kahtena puolitoista. Ensimmäisenä päivänä tultiin pari pientä ristikkoa, eikä mulla missään vaiheessa edes tullut sellaista epävarmaa oloa tai jännitystä. Syke pysyi maltillisena ja mieli oli luottavainen. Into innostui kivasti esteistä ja olikin helppo ratsastaa, kun moottori käynnistyi.
Seuraavana päivänä tultiinkin sitten jo pientä sarjaa ja kaarevia teitä. Kun sarjan toinen este nostettiin pystyksi, niin huomasin sen pienen ahdistuksen tunteen nostavan päätään. Vannon, että este näytti vähintään 80 senttiseltä, mutta sitten kun sen oli ylittänyt ja estettä katsoi uudestaan, niin se näytti kuitenkin 60 senttiseltä. Ihan naurettavaa, miten pää voi tehdä tuollaisia temppuja. Toisen päivän jälkeen fiilis oli kuitenkin tosi hyvä. Tiesin, että epämukavuusalueella on käytävä, jotta voi edetä ja sinne mentiinkin juuri sopivasti.
Kolmantena päivänä sitten tultiin rataa. Otettiin muutamat verkkahypyt ja sen jälkeen tultiin rataa. Estekorkeus oli kokoajan hyvin maltillinen. Pientä epämukavuutta oli havaittavissa ennen omaa vuoroa ja kesken radan tulikin aina kysymys: "Maria, Hengitätkö?". Kyllä hengitin. Ja kyllä selvisin.
Fiilis oli siis aivan loistava, kun rata oltiin tultu kahdesti. Into oli superkiva heppa ja ylitti mukisematta kaiken. Taisi heppakin nuortua siinä esteitä nähdessään. Jotenkin ahdistusta ja jännitystä on paljon helpompi käsitellä, kuin ennen onnettomuutta. Ehkä kuitenkin se, että estepelosta on jo yhden kerran päässyt yli, on antanut nyt enemmän välineitä sen käsittelemiseen. Ja onhan mulla myös huimasti enemmän kokemusta esteiltä, kuin silloin reilu pari vuotta sitten kun aloin estepelkoa selättämään. Ja silloin mulla ei edes ollut mitään "syytä" pelolle, toisin kun nyt olisi.
Jokatapauksessa esteet on aina ollut mulle ratsastuksessa se juttu, niin olen nyt erittäin onnellinen, että voin jatkaa harrastusta. Pelkäsin jo, että pelkkää koulua hinkatessa saattaisi ratsastusharrastus hiipua, kun siihen ei ole samanlaista paloa kuin esteille. Tästä on todella hyvä jatkaa taas eteenpäin. Olisi kiva kyllä taas käydä estetunneilla sännöllisesti, ettei tauko taas pääsisi venymään liian pitkäksi.
Kuvat ja videon kuvannut luottokuvaaja Netta S. KIITOS! ♥
Tiedän, että mun pitäis olla tyytyväinen, mutta siitä huolimatta en ihan ole. Pääsin siis kokeilemaan hyppyjä ensimmäistä kertaa sitten syyskuun onnettomuuden. Annaroosa lainasi Veeraa mulle, jotta pääsisin taas hyppyjä kokeilemaan. Ja voi elämä että kyllä ahdisti. Esteet oli ihan säälittäviä pikkupikkuesteitä, mutta silti ahdisti. Toki ahdistukseen vaikutti myös täysin tuntematon hevonen, johon ei ollut minkäänlaista luottoa. Itse olin niin jännityksestä jäykkänä, että varmasti oli myös Veeralla vaikeaa. En arvannut, että ihan noin paljon ahdistaisi.
Loppujenlopuksi kaikki meni kyllä hyvin, mutta sitä vaan mieli tekee temppuja, kun jännittää. Varsinkin videolta katsottuna ei meillä ollut hätäpäivää, mutta kuvittelin että ollaan vähintään esteen sekaan kompuroimassa (vaikka siis minkäänlaista vaaraa tällaisesta ei ollut). Itseeni olin pettynyt, vaikka oikeasti pitäisi varmasti olla todella ylpeä, että selvisin edes niiden pienien esteiden yli. Ja toisaalta olenkin, mutta silti luulin pystyväni parempaan.
Veera (Kylläpä mulla onkin kuvaustaidot ruosteessa)
Ensi kerralla sitten. Videota katsellessa ainakin tuli aavistuksen luottavaisempi mieli ensi kertaa ajatellen. Eihän se auta taas kuin pikkuhiljaa mennä eteenpäin. Estekurssinkin varasin juhannusviikolle, jossa toivottavasti pääsee taas pikkuisen pidemmälle esteiden kanssa. Tärkeintähän olisikin nyt saada toistoja paljon. Ärsyttää ihan sikana, että sen onnettomuuden pitikin sattua ja just esteillä. Tässä on taas hirmuinen työ koittaa voittaa itsensä ja pelkonsa, mutta jos se on yhden kerran onnistunut, niin kai se onnistuu myös toisenkin kerran?
Prinsessan kanssa olen nyt käynyt kahdella valmennustunnilla sekä maastoilemassa. Haluaisin kyllä ottaa enemmänkin tunteja Prinsessan kanssa, mutta työt häiritsee pahasti aikatauluja. Olin myös pari viikkoa telakalla angiinan takia, joten ratsastuksessakin oli parin viikon tauko. Kaikki postauksen kuvat on ottanut Netta S, viimeistä lukuunottamatta. Superisot kiitokset!
Tunneista on kyllä aina ollut hyötyä, vaikka pakko myöntää että tämä viimeisin jäi aika pintapuoliseksi. Kokoajan kuitenkin yhteistyö sujuu pikkuisen paremmin ja opin ratsastamaan näin herkkää tammaa. Prinsessa on kyllä valloittanut mut ihan täysin. Tykkään siitä, että se osaa käyttäytyä niin hienosti joka tilanteessa ja enpä kyllä ole koskaan tavannut näin kovasti kehuista motivoituvaa ratsua. Aina kun Prinsessaa kehuu siitä suorastaan näkee, kuinka se tykkää niistä kehuista ja monesti alkaa pärskiä ratsastaessa. Niin symppistä!
Myötäyksestä saa aina kehuja
Kävin perjantaina viimeksi Prinsessalla ratsastamassa ja sain pitkästä aikaa luottokuvaajani, Netan, mukaan. Sää oli aivan loistava, kun aurinko paistoi. Otettiin sitten paljon kuvia erilaisissa tilanteissa, niin on kuvia sitten vaikka millä mitalla. Prinsessahan on myös niin kuvauksellinen, ratsastajasta en niin sanoisi. Ainakaan perjantaina työviikon jälkeen. Olen varmaan vanhentunut kymmeniä vuosia aamuvuoroja tehdessä, meinaan aamuherätykset ei vaan ole minua varten.
Perjantaina siis käytiin ensin alkuverkkaa tekemässä kentällä ja lähdettiin sitten maastoon ottamaan parit pätkät laukkaa. Prinsessa innostui aavistuksen liikaa ja pysähtyi ehkä 20 metriä sen jälkeen, kuin oli tarkoitus. Ehkä vähän lähti lapasesta, mutta kerrankos sitä. Tiedänpähän ensi kerralla, että jos maastossa laukataan niin sitten laukataan kunnolla, eikä aleta jarruttelemaan heti. Prinsessa kun rakastaa juosta ja olihan se vähän epäreilua sitä kohtaan, ettei saanut painella niin pitkää matkaa kuin yleensä.
Formula
Maastosta tultiin sitten vielä kentälle ottamaan homma haltuun, kun meinasi maastossa vähän villiksi mennä. Alkuun Prinsessa oli tosi kiireinen (luonnollisestikin), mutta rauhoittui sitten ja rentoutui tosi kivaksi. Saatiin tasaisia ja kivoja ravipätkiä tehtyä ja Prinsessa tuli mukavasti vastaan. Ollaan koitettu treenata harjoitusravia, kun mun pomppiminen satulassa ei oikein tälle tammalle maistu. Kun vaan ravin temmon saa sopivan rennoksi, niin harjoitusravikaan ei tuottanut ongelmia, enkä pomppinut siellä. Joten siinäkin on parannusta tullut. Kokojan pidempiä pätkiä.
Ollaan toki vasta hyvin alkutaipaleella, kun en ole niin montaa kertaa vielä ehtinyt Prinsessaa ratsastamaan ja parannetaan pikkuhiljaa. Jokatapauksessa se on kyllä ihan mahtava tapaus ja antaa joka kerta tosi paljon. Just tällaista ratsastuksen pitääkin olla.
Saatoin myös taas ostaa kameraan uuden zoomiputken. Itseasiassa nyt ostin sellaisen tykin, etten ole ihan varma onko se jopa liian pitkä hevosten kuvaamiseen. Ei ainakaan pitäisi zoomin loppua kesken. Ei mulla edelleenkään ole tarkoitus alkaa kisoja ahkerasti kiertämään ja kuvaamaan, mutta jos sitä silloin tällöin?
Käykäähän muuten lukemassa myös Annaroosan blogia! Sielläkin vilahtelee Prinsessa Annaroosan muiden hevosten kanssa.
Oon nyt käynyt tiistaisin Joensuun ratsastusopistolla tunneilla. Alkuun tuntui etten osaa ollenkaan ratsastaa ja etten kehity enää ollenkaan. Ajattelin jo hetken, että onkohan tässä nyt sitten saavutettu se maaginen piste, ettei kehitystä tapahdu. Nyt kuitenkin viimeiset tunnit ovat osoittaneet, että kyllä minäkin edelleen opin uusia asioita ja isojakin ahaa-elämyksiä on tunneilta saatu. Ainahan se on kun saa alleen uusia ratsuja, joita ei tunne eikä tiedä miten juuri se yksilöä parhaiten toimii, niin tulee tunne ettei osaa mitään.
Olen pääasiassa ratsastanut Porto Mogan, eli Pera, nimisellä ratsulla. En ainakaan muista, että olisin sillä ratsastanut ennen tätä vuotta, vaikka kaksi kesää Opiston tunneilla jo aikaisemmin olenkin käynyt. Perahan on hirmuisen taitava hevonen ja melkoisen jättimäinen tapaus. Voin siis suoraan sanoa, että ensimmäiset tunnit Peralla ei mennyt mitenkään erityisen hyvin. Mulla loppui kunto aina lopputunnista ja Perahan ei mitään antanut ilmaiseksi vaan käytti mun väsymistä täysin hyväkseen. (Niinkuin kunnon opetusmestarin kuuluukin) Nyt sitten tämän viikon tiistain tunnilla alkoi tapahtua. Ainakin yksi palanen loksahti kohdalleen ja saatiin muutama tosi hyvä askel. Toki mulla edelleen kunto tahtoo loppua, mutta kyllä se taitaa myös kohisten kasvaa. Joka kerta pikkuisen parempi ja joka kerta pari hyvää askelta enemmän.
Porto Mogan, en ratsasta tässä itse.
Esteitä mulla on ihan kauhea ikävä! Aion kyllä ensi kesänä jollain estekurssilla käydä, pakkohan mun on palata esteille. On ollut kiva ja ehdottoman tarpeellista kehittyä kouluratsastuksenkin puolella, mutta esteet on vaan se mun juttu. En siis edelleenkään ole hypännyt onnettomuuden jälkeen, mutta aion tehdä tähän asiaan muutoksen heti kun mahdollista. Tiedän vain, että alla täytyy olla todella luotettava ratsu, jotta uskallan esteitä ylittää. On ollut oikeasti aika hakeaa katsella blogista noita vanhoja hyppyvideoita.
Prinsessan kanssa on myös käyty valmennuksissa, joten niistä tulossa juttua blogiin seuraavaksi!
Jatkan täällä näköjään tätä epäsäännöllisen säännöllistä päivittelyä. Käyn nykyään kerran viikkoon tiistaisin Opistolla taas tunneilla. Kyllä taas alkuun tuntui, ettei sitä osaa enää ratsastaa, mutta on ollut mukava huomata, että niitä onnistumisiakin tulee joka tunnilla. Sen lisäksi löysin tästä läheltä sopivan vuokrahepan, josta jo viimeksi olikin puhetta.
Prinsessa, on Annaroosan kisaratsu ja käyn sitä n. kerran viikkoon ratsastamassa. Kävin kokeilemassa Prinsessan lisäksi toistakin ratsua, mutta Prinsessa tuntui enemmän minulle sopivalta. Prinsessa, eli Chelsea on 8 vuotias Trakehner tamma. Prinsessa on todella herkkä ratsastaa ja juuri siksi tykkäänkin siitä. Olen nyt vuokrannut Prinsessaa reilun kuukauden verran ja kehitystä on tapahtunut. Pikkuhiljaa on tutustuttu toisimme ja viime perjantaina käytiin testaamassa luottamusta maastossa.
Annaroosa lähti toisella hevosellaan näyttämään meille maastoja ja tallin läheltä löytyy aivan mahtavia laukkasuoria. Prinsessasta puolet on täysiveristä ja sen huomaa viimeistään siitä, että Prinsessa rakastaa juosta. Päästiinkin maastossa painelemaan täysillä ja en varmasti ole koskaan mennyt millään hevosella niin kovaa, kuin Prinsessalla tuolloin.
Se tunne, mikä tulee siitä, että luotat hevoseen täysin ja se vetää niin kovaa kuin jaloistaan pääsee, on jotain sanoin kuvaamatonta. Kupliva onnen tunne nousi heti ensimmäisellä vedolla rintaan ja melkein nauratti. Ensinnäkin, olin onnellinen siitä, että uskalsin ja toisekseen, olin onnellinen siitä vauhdista. Annaroosan ratsu ei kyllä meidän perässä pysynyt, mikä on hyvin ymmärrettävää, vaan kyllä he meidät sitten aina kiinni sai, kun viimein hidastettiin.
Prinsessa vaikuttaakin juuri mulle sopivalta ratsulta. Siinä on haastetta, mutta samalla se antaa paljon onnistumisen kokemuksia. Prinsessa on myös ihana käsitellä, vaikka sillä omat tammamaisuutensa onkin. Kesää odotellessa.. Mulle tää talvi alkaa ainakin jo riittää!
Kuvat on ottanut Annaroosa, viime viikonlopun hiihtoratsastuskisoista, joissa Annaroosa oli Prinsessan kanssa. Kiitos! Itse olin mukana kuvaajan ja kisahoitajan pestissä.
