Heihei! Olisikohan se aika taas päivitellä tätäkin blogia. Tällä viikolla nimittäin kävin ensimmäisellä ratsastustunnilla kolmeen kuukauteen. (Jos et tiedä miksi, niin lue täältä.) Tauko on ollut pitkä ja jättänyt kyllä jälkensä kroppaan. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, mutta näkeehän sen, että nestettä on kertynyt, kun liikunta on vähentynyt. Toivottavasti se nyt sitten myös lähtee nopeasti pois sitä myöten, kun pääsen liikkumaan enemmän. Niskan lihakset sen sijaan on ollut todella kipeät. Sanoisin, että pahemmat kivut on ollut murtuman parannuttua lihaksistossa, kuin murtumassa missään vaiheessa. (Toisaalta, aika vahva kipulääkityskin oli silloin päällä.) Nyt kuitenkin niskakin on alkanut vertyä ja mennä parempaan suuntaan, joten uskon vahvasti siihen, että pian ollaan entisellän.
Kesä, voitko tulla jo takaisin.
Torstain ratsastustunti meni hyvin, vaikkakin loppuajasta en pystynyt enää istumaan harjoitusravissa. Ratsulla oli sen verran pompottava ravi, että niska ei kestänyt jatkuvaa tärähtelyä. Veikkaan kyllä, että tärähtely teki myös hyvää niskalle, mutta liika on liikaa. Oli kuitenkin ihanaa käydä ohjatulla tunnilla ja taas tehdä oikeasti töitä ratsastaessa. Voi miten olenkaan kaivannut tätä!
Luultavasti edessä on kuitenkin tallin vaihto, sillä yksinkertaisesti matka on liian pitkä. Meiltä tulee vajaa 40km tallille, joten en jaksa oikein enää työmatkan ja työpäivän päälle ajaa sellaista matkaa. Harmittaa, sillä viihdyin tallilla tosi hyvin ja tykkäsin siitä, että tunneilla ei ollut niin montaa ratsukkoa. Luultavasti siis palaan Opiston tunneille, joissa jo aiemmin pari kesää kävin. Opistolle on meiltä alle 10km, joten kesällä tuo matka taittuisi myös näppärästi pyörällä! (Tuplaliikuntaa). Katsotaan löytyykö sieltä mulle sopiva vakkaritunti. Vuorotyö tosin voi hieman sotkea vakituntia, mutta eiköhän se ole järjestettävissä.
Uusi vuokrahevonenkin on etsinnässä, myöskin mielellään tästä läheltä. Kävin jo yhtä potentiaalista kokeilemassa tänään. Matkaa tulisi reilu 22km, joten alkaa olla jo vähän kipurajoilla. Toisaalta, matka on työpaikalle päin, joten töistä olisi helppo mennä suoraan tallille. Toinen ehdokas on vuorossa keskiviikkona. Tämä keskiviikon ratsu olisi aavistuksen lähempänä, n. 17km päässä, mikä on mielestäni jo suht inhimillinen matka tallille. Ja tämäkin samaan suuntaan työpaikan kanssa. Parasta on ollut kuitenkin huomata se, että ratsastus ei jännitä yhtään, vaikka voisi sellaisen ilmalennon jälkeen kuvitellakin.
Harmi, kun Bambikin asuu niin kaukana nykyään
Esteitä en tokikaan ole vielä kokeillut, mutta luulen että niiden kanssa on vähän tekemistä. Veikkaan, että luotettavalla ja tutulla hevosella esteetkään ei ole ongelma, mutta vieraalla hevosella, johon ei ole luottamusta en luultavasti lähtisi kokeilemaankaan. Todella vaikeaa sanoa, ennen kuin se puomi olisi siinä nenän edessä. Esteet on kuitenkin mulle ollut ratsastuksessa SE juttu, joten pikkuhiljaa täytyy taas aloittaa alusta niiden kanssa. Toisaalta haluan nyt panostaa entistä enemmän myös kouluratsastukseen, jotta perusratsastus olisi mahdollisimman hyvää. Silloin toki myös esteet sujuu helpommin.
Sellaisia ajatuksia tällä kertaa :) Hirmuisesti näköjään taas asiaa. Täytyisi yrittää ahkerammin purkaa ajatuksiaan tänne. Jokatapauksessa olen nyt virallisesti takaisin satulassa ja siellä ajatelin myös ensi vuoden pysyä!
Tasan kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen olin taas hevosen selässä. Onnettomuushan sattui 22.9. ja 22.11. kipusin turvaheppa Poudan selkään. Silloin tuli kuusi päivää siitä, kun kauluri oli otettu pois. Aluksi vähän jännitti niskan puolesta, että pystynkö ylipäätään olemaan hevosen selässä, mutta itse ratsastus ei ajatuksena jännittänyt ollenkaan. Mullahan on niskaa varten jumppaohjeet, joilla liikkuvuutta voi parantaa ja lisäksi myös vahvistavia harjoituksia lihaksia varten. Niska on edelleen kipeä, mutta ainakin pään kääntäminen sujuu jo melko hyvin, joten eiköhän tämä vielä kuntoon saada.
Päätettiin käydä Heidin ja Usvan kanssa pieni kävelylenkki metsässä ja totesinkin heti alkuun, ettei käynnissä syntyvä liike satu ollenkaan niskaan. Luulen, että se teki oikein hyvää niskalle, kun siihen tuli pientä liikettä. Pouta oli todella rauhallinen ja luulenpa, että se myös aisti sen, että vielä ei ole kaikki kunnossa. Yleensä nimittäin kotiin päin Poudalla askel vähän kiirehtii ja pitenee, mutta tällä kertaa se käveli rauhallisesti pihaan asti. (Siitä huolimatta, että Usvalla tuntui olevan vähän kiire kotiin.) Pouta oli siis aivan mahtava.
Ensi viikolla taas uudestaan. Ihanaa kun on näin mahtava turvaheppa, jonka kanssa voi rauhassa kuntoutua. Kiitokset siis Heidille, että mulla on tähän mahdollisuus. Tunneille en varmasti tämän vuoden puolella vielä pääse, sillä haluan saada niskan kuntoon ennen tunneille menoa. Sitten kun kaikki askellajit sujuu kivuttomasti, niin voin taas katsella tunneille paluuta.
Koska mulla on nyt tän murtuman takia marraskuun loppupuolelle sairaslomaa, niin voin vähän herätellä taas valokuvausharrastusta. Ainut ongelma on tottakai se, etten pääse itse mihinkään, vaan olen muiden kyytien varassa. Mutta ainakin nyt on sitä aikaa, minkä vähyyden takia ylipäätään lopetin säännöllisen kuvaamisen. Pääsinkin viime viikolla ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen tallille. Ja mihinkän muuallekaan, kun Poutaa moikkaamaan.
Pouta
Olin niin iloinen, että pääsisin silittelemään hevosia, vaikka selkään ei olisikaan mitään asiaa. Toisaalta vähän jännitti, että miten kohtaaminen menee. Täytyisi olla todella varovainen, ettei hevonen tuuppaisi minua esimerkiksi päällään. Voisi olla aika huono juttu, jos pää saisi nyt iskua yhtään mistään. Toisaalta olin tosi luottavainen. Heidin hevoset on kaikki niin uskomattoman kilttejä, että en uskonut ongelmaa olevan.
Tallille päästyä menin heti pihattoon hevosia katsomaan. Niille olikin jo alkanut muodostua talvikarvaa ja voi että miten hyvältä tuntui silittää ja rapsuttaa hevosia. Usva työnsi turpaa poskeen ja korvan juureen ja puhalteli rauhallisesti. Ehkä hevoset kuitenkin aistii jotenkin sen, että nyt täytyy olla varovainen. Mutta juuri sillä hetkellä olin niin onnellinen.
Tässä hieman kuvasatoa. Pouta kyllä vaikutti taas hieman loukkaantuneelta, kun en ottanutkaan sitä ratsastettavaksi. Tallilta lähtiessä Usvalla oli joku oma ralli menossa ja Valluakin yritti vähän saada mukaan. Itseasiassa Vallu kyllä vähän pyrähteli myös. On ne vaan niin veikeitä :)
Tuttavat jo tietääkin, että mulle sattui viime tunnilla onnettomuus. Olin siis normaalisti estetunnilla torstaina ja alkutunti oli mennyt hyvin. Mulla oli oma suosikkiratsu alla ja hypytkin sujui suhteellisen hyvin. Tehtävänä oli vinot lähestymiset ja kaarevat tiet.
Lopputunnista kun olin tulossa tehtävää, niin ratsu hyppäsikin odotettua kauempaa ja jäin hypyssä jälkeen. Menetin siinä sitten tasapainon ja koska esteen jälkeen oli heti kaareva tie vasemmalle, niin lensin kaarteessa selästä. Tulin takaraivo edellä maneesin seinään ja olin nousemassa jo ylös, kun kuulin jonkun huutavan "Älä nouse ylös". Jäin sitten maahan makaamaan. Ilmeisesti sitten opettaja tuli minut nostamaan ylös ja sen jälkeen alkoi pyörryttää pimeni.
Ilmeisesti olen kuitenkin ollut tajuissani kokoajan, mutta en itse muista miten olen tullut maneesista talliin tai sitä, että olin soittanut itselleni kyydin. Seuraavat muistikuvat on siitä, että istun satulahuoneessa ja selitän siitä, miten koko ratsastustunti tuntui unelta. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että olin pudonnut, mutta mihinkään ei edelleenkään koskenut. Sitten tajusin, että vasemman käden nimeton ja pikkusormi alkoi puutumaan ja tajusin itsekin heti, ettei se ole ollenkaan hyvä juttu. Tässä vaiheessa minulle tuotiin ensiapu pakista niskatuki ja pian kyytikin saapui.
Mentiin päivystykseen ja lääkäri tutki niskan ja laittoi samantien CT kuviin. Kävin itse kävellen kuvauksessa ja lääkäri epäili heti murtumaa kuvat katsottuaan, mutta odotti radiologin lausuntoa asiasta. Kuitenkaan radiologi ei ollut talossa sillä hetkellä, joten jouduin jäämään tarkkailuun yöksi. Mulle vaihdettiin napakampi kauluri kaulaan. Jouduin olemaan ravinnotta koko yön, sillä kokoajan oli mahdollisuus, että murtuma täytyisi leikata. Mulle laitettiin kipulääkettä suoneen ja huono asia oli se, että sain jäätävää pahoinvointia kipulääkkeestä. Tai ei oltu varmoja johtuiko kipulääkkeestä vai mahdollisesta aivotärähdyksestä, mutta itse epäilin kipulääkettä, kun heti sen jälkeen alkoi se pahoinvointi.
Seuraavana päivänä kuulin, että kuvat on lähetetty KYSiin arvioitavaksi (varmaan, sitä leikauksen tarvetta sielläkin miettineet) ja sitten minut siirrettiin osastolle. Sain paremman kaulurin ja sanottiin, että maanantaina saisin sitten yksilöllisen kaulurin. Jokatapauksessa C4 nikaman fasetissa oli murtuma ja siis koko uloke oli poikki. Onni onnettomuudessa, että itse nikama oli ehjä ja siten myös selkäydinkanava oli turvassa. Tässä kohtaa aloin itsekin tajuta, ettei ihan pikkujutusta nyt ollutkaan kyse.
Osastolla olin sitten sunnuntaihin asti ja silloin sain luvan lähteä kotiin. Kauluria joudun pitämään 24/7. Tuntopuutoksia tai hermo-oireita ei ilmennyt enää tallilta lähdön jälkeen. Olin kotona yhden yön ja maanantaina kävin vielä magneettikuvauksessa, jossa varmistettiin jänteiden ja pehmytkudosten tilanne. Ihme kyllä, vaurioita ei pehmytkudoksista löytynyt ja lääkäri epäilin, että kaulurihoitoa tulisi nyt n. 2kk.
Seuraava röntgenkontrolli on ensi viikolla jonka jälkeen sitten määritellään tarkemmin kaulurihoidon pituus. Joudun pitämään kauluria siis yötä päivää ja suihkun ajaksi vaihdetaan eri kauluri. Kipua niskaan alkoi ilmaantua oikeastaan vasta sunnuntaina ja vasemman käden asentoa joutuu välillä tarkistamaan, ettei niskaan tule kipua tai kuormitusta. Lääkkeitä joudun siis myös syömään monta kertaa päivässä, jotta kivut pysyy hallinnassa, mutta mielestäni kivut ei ole olleet mitenkään sietämättömiä.
Nyt siis vain parannellaan murtumaa, jotta pääsee taas takaisin hevosen selkään. Sitä en osaa sanoa, onko minusta enää esteille, koska estekammon kanssa olen jo taistellut ja tämä nyt ei varmasti tee asiasta yhtään helpompaa. Mutta aika näyttää. Katsotaan miten käy, kunhan nyt sinne asti päästään. :)
Ensimmäiset valmennukset Antin kanssa taputeltu ja päällimäisenä jäi tosi hyvä fiilis. Viime viikonloppuna Korholan Tilalla oli Annamiina "Minttu" Pulliaisen valmennukset. En ollutkaaa aikaisemmin ollut Mintun valmennuksissa, joten todella mielenkiinnolla lähdin mukaan. Lauantaina Antti tuli Korholaan, jonne oli myös sovittu karsina yöksi, niin ei tarvinnut edes takaisin ajella. Alkuun Anttia vähän jännitti (niinkuin yleensäkin kaikki uudet asiat), mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.
Antissa on se hyvä puoli, että jos ollaan uudessa paikassa ja uudessa tilanteessa, niin Antti tukeutuu paljon ihmiseen ja ratsastajaan. Toisin sanoen, Antti kuuntelee hyvin ratsastajan ohjeita. Lauantai menikin valmennuksen osalta kivasti. Harmillisesti koko valmennuksen ajan satoi vettä ja vieläpä niin paljon, ettei kenttä mitenkään ehtinyt kaikkea imaista. Niinpä kenttä lainehti välillä pahastikin vedestä. Tämäkin tietysti oli Antista vähän jännää, mutta hyvin se jaksoi keskittyä, kunhan alkuun päästiin.
Alkuun meno näytti tältä, kunnes löytyi yhteinen sävel.
Mintulla oli kiva tyyli opettaa. Oikeastaan ei tehty mitään sen kummempia tehtäviä, vaan saatiin vapaasti liikkua kentällä (Meitä oli siis tunnilla 2 ratsukkoa). Se, mihin Minttu sitten kiinnitti huomiota oli siihen liikkumisen laatuun. Sain ihan paljon vinkkejä Antin ratsastukseen. Ongelmanahan on muun muassa ollut pään viskominen, jota Antti tekee aika paljon. Lauantaina työskenneltiin paljon ravissa ja jonkinlainen flow-hetki oli koettavissa valmennuksen loppuvaiheilla. Antti oli super. Lauantain kuvat on ottanut, Netta. Kiitos paljon!
Sunnuntaina sitten Anttia ei enää niin jännittänytkään ja oikeastaan kaikki kentän ulkopuolella tapahtuva kiinnosti hieman enemmän. Lisäksi lauantai näkyi selvästi jo pienenä väsymyksenä sunnuntain puolella. Varsinkin lopputunnista Antti hikosi todella paljon. Eikä sunnuntaina kuuma sää tietenkään yhtään helpottanut tilannetta. Sunnuntaina päästiin tekemään myös laukkaharjoituksia ja erityisesti laukan kanssa on ollut ongelmia. Antti lähtee laukassa helposti vetämään lapa edellä ulos. Tähän ongelmaan saatiinkin tosi hyviä neuvoja. Ulko-ohjan tuki lopetetaan kokonaan, jos sitä vasten aletaan painua. Ja sehän ihan oikeasti toimi, Antti lopetti valumisen ja keskittyi reittiin. Lisäksi Minttu totesi sen, minkä itsekin jo aikaisemmin, että lihaskuntoa pitää vielä saada Antille lisää.
Antilla on paljon maastoiltu, sillä tallille valmistui kenttä vasta tänä kesänä. Nyt kuitenkin päästään treenailemaan kotonakin ja vinkiksi jatkoon saatiin panostaa liikkumisen laatuun, ei niinkään määrään. Lopputunnista sunnuntaina aloin jo itsekin väsähtää ja varsinkin nuo laukkaharjoitukset vei paljon mehuja. Olin kyllä supertyytyväinen kahden päivän valmennukseen. Niin paljon hyviä vinkkejä ja ongelmiin pureutumista, että tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin.
Olenkin tosi tyytyväinen Antin suoritukseen. On se vaan hieno heppa!
Onpas taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista sitä on taas ehtinyt tapahtua. Ensinnäkin, sain vakituisen työpaikan! Täähän on ihan mielettömän iso asia tällaiselle ikuiselle opiskelijalle, joka on tottunut kitkuttamaan aikas pienillä tuloilla. Nyt on sitten vakaat tulot, viimein! Toki tämä tarkoittaa sitä, että aikaa menee töissä paljon enemmän kuin opiskeluun, mutta toisaalta se taas avaa mahdollisuuksia harrastaa.
Minä ja Diiva 4.8.2016
Tarkoituksena on siis edelleen käydä kerran viikkoon estetunnilla. Vuokraheppojenkin suhteen helpottaa, koska bensahan ei ole ilmaista, vaikka ratsastuksesta ei rahaa vaihdetakaan. Nyt kun asutaankin vielä vähän syrjemmässä, niin matkat on melko pitkät (onhan tässä kyllä kaksikin ratsastuskoulua ihan lähellä, muttakun nyt olen tykästynyt tuolla Liperissä käymään (matkaa tulee yli 40km). Video toissa viikon estetunnilta, kun menin Diivalla.
Sitten sellainen juttu, että mulle tarjottiin taas hevosta ratsastettavaksi. Mullahan on aika tiuhaan liikutettavat hevoset vaihtuneet, niin kustannussyistä, kuin opiskelujen ja muutonkin takia. Ja kieltämättä vähän varovaisesti lähdin tähän mukaan, sillä kerran olen joutunut samanlaisessa tarjouksessa pettymään. Nyt kuitenkin on ihan eri meininki ja asiat näyttää sujuvan, joten saanko esitellä: Amulet eli Antti!
Antti on suuren suuri, eli reilusti yli 180cm säkäinen nuori herra. Pikkuisen höpelö ja koheltaja, mutta kuitenkin suuri sydäminen, hyväntahtoinen ja mahdottoman kiltti. Tarkoituksena olisikin käydä Antin kanssa valmennuksissa ja pikkuhiljaa saada vietyä Anttia eteenpäin. Ensimmäiset valmennukset onkin jo sovittu, joten mielenkiinnolla odotan miten lähtee sujumaan.
Kieltämättä on ollut hieman vaikeaa päästä tämänkokoisen hepan askellukseen mukaan, mutta eiköhän siihenkin totu. Meidän yhteistyö on siis vielä ihan alkutaipaleella. Muutaman kerran olen Anttia ratsastanut ja pikkuhiljaa opetellut Antin säätöjä ja asetuksia. Ravi on isolla hevosella isoa, joten hieman on hankaluuksia siellä istua, mutta eiköhän siihenkin opi kun vaan tarpeeksi treenaa.
Ensimmäinen valmennus meillä onkin jo heti ensi viikonloppuna! Tästä tulee niin jännää! :)
Hitsit kun ei vaan aikaa meinaa riittää tälle blogille. Niin paljon on kerrottavaa taas! Aloitetaan siitä mihin viime postauksessa jäätiin. Mulla oli siis kisat tulossa ja kisathan käytiin taputtelemassa kolmisen viikkoa sitten. Kisoissa menin Viljolla, joka olikin suloisesta poniluonteestaan huolimatta kisapäivänä tosi jännittynyt. Koskaan ennen en ole Viljoa noin jännittyneenä kyllä ratsastanut ja kyllähän se vähän vaikutti suoritukseen.
Menin siis 60cm esteradan ja HeC E.B. Special 2015. Tuo 60cm alkaa kyllä kieltämättä jo tuntua aika pieneltä, mutta koska seuraava korkeus oli 90cm, niin ei vaihtoehtoja jäänyt. Esterata meni kyllä muuten hyvin, mutta jännittyneisyyden takia oltiin ihan superhitaita. Saatiin kuitenkin puhdas rata, joka mullakin oli tavoitteena, joten ei ajalla niin väliä. Olin siis tyytyväinen suoritukseen, vaikkaja nopeuden takia ei pärjättykään. Tässä video radasta:
Esteradan jälkeen oli tauko ja sen jälkeen koulurata. Olin jännittänyt kisoja ihan hirmuisesti, joten koulurata ei sitten enää niin jännittänytkään. Viljo tosin oli myös todella jännittynyt ennen koulurataakin. Ja koulurata menikin sitten ihan pipariksi. Alkuun meni tosi kivasti, mutta sitten laukkaympyrällä Viljo sai spurttikohtauksen ja lähti kiitämään. Sain sen onneksi melko nopeasti takaisin ruotuun ja jatkoin rataa. Tein itse ratsastusvirheen, kun käynnin jälkeen pyysin raviin liian aikaisin ja siitähän tulikin sitten -2 pistettä väärin ratsastuksesta. Mulla meni pasmat sekaisin ja Viljo oli kuin viulunkieli ja täysin kuuro pohkeille. Joten seuraavalla laukkaympyrällä laukka ei sitten onnistunut. Itse jännityin ja jalustinkin tippui. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä? Pysäytin Viljon, nappasin jalustimen jalkaan ja sain loppuympyrästä pari laukka askelta. Tässä vaiheessa vaan hävetti ihan kamalasti. Mielessä kävi jo keskeyttäminen, mutta eihän se auttanut kuin jatkaa loppuun. Melkein teki mieli pyytää tuomarilta anteeksi, kun joutui sellaista räpellystä katsomaan. Olin aika varma, että hylätty tulee. Tulos oli kuitenkin rapiat 56% ja ilman väärinratsastusta se olisi ollut vähän parempi, joten kai se sitten muuten oli ok. Tässäpä tuo räpellysrata sitten ja en tarvii kommentteja tästä, tiiän kyllä että penkin alle meni. Vieläkin vähän nolottaa. Tiedän, et pystysin niin paljon parempaankin!
Tästä viisastuneena, en taida enää mennä este ja koulurataa samana päivänä. Energia ja keskittymiskyky ei riitä kahdelle radalle, joten on parempi pitää ne erillään toisistaan ja keskittyä vain toiseen kerrallaan. Koen kyllä itseni niin paljon kotoisammaksi esteradalla, kuin kouluradalla. Liekö harjoituksen puutetta vai vain kärsimättömyyttä ja suurpiirteisyyttä, kun ei pysty keskittymään niin tarkkaan ratsastukseen. Toisaalta, sitä täytyisi sitten varmaan vähän treenata.
Kisoista toivuttua oli sitten estekurssin paikka heti seuraavalla viikolla. Ratsastin koko estekurssin (kolmena päivän) ajan Leksalla ja pakko myöntää, että se alkaa kohta olla mun luottoratsu esteillä. Vaikka meillä onkin vähän niiden punaisten esteiden kanssa ongelmia, niin kuitenkin tavallaan tiedän, että se ongelma on enemmän mun päässä. Kurssin toinen päivä oli kyllä koko kurssin kohokohta. Hypättiin esimerkiksi punaista porttiokseria, joka nostettiin lopuksi jonnekin 90cm hujakoille ja mulla ei edes syke noussut. Ei ahdistanut ja fiilis oli tosi luottavainen. Leksan kanssa tultiin ja liideltiin esteen yli ilman minkäänlaista epäröintiä. Voin sanoa, että fiilis oli katossa. Just tuollaista sen ratsastuksen pitääkin olla. Sellaista, että on luotto siihen hevoseen ja molemmat tietää mitä tehdään.
Seuraavana päivänä tosin syke kyllä taas nousi, vaikka esteetkään ei ollu niin isoja, mut fiilistelin silti tuota yhtä estetuntia, jollon ei oikeesti pelottanut. Kurssista jäi tosi hyvä fiilis ja muutenkin oon niin tyytyväinen, et meillä alkaa yhteistyö Leksan kanssa sujua niinkin hyvin kuin se sujuu. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta ylipäätään se että mulla on luotto siihen hevoseen ja tunnen jo monta askelta etukäteen jos se meinaa kieltää, niin sekään ei tule yllätyksenä. Tässä yksi pätkä estekurssin ekalta päivältä:
Tällä viikolla sitten olin taas estetunnilla ja tällä kertaa ratsuna oli Ami. Ami on n. 180cm isoherra joka ei kyllä ole jaloistaan ihan niin varovainen kuin Leksa. En ihan hirveesti tykkää hypätä Amilla, koska se tuppaa nykäsemään päällä minut aina esteen jälkeen suunnilleen satulasta ja eihän se niin kevyt ole, kuin esimerkiksi Leksa. Alkutunti meni kyllä ihan kivasti ja tultiin kaarevaa tietä ja jumppasarjaa. Kaarevalla tiellä meinasi reitti olla aina vähän huono ja toiselle esteelle tultiin vähän pohjaan. Itse olin jo edellä menossa ja kun Ami nykäsi esteen jälkeen, niin kaulallahan sitä sitten taas killuttiin. Multa tippu toinen jalustin, mut nopeesti löyty tasapaino sekä jalustin ja jatkoin suoraan jumppasarjalle.
Toisella kerralla en sitten ollutkaan niin onnekas. Samalla lailla huono reitti kaarevalla tiellä ja Ami esteen pohjaan. Itse olin jo menossa ja ehdin vaan ajatella, että harjasta kiinni, mutta en sitten ehtinyt ottaa harjasta kiinni. Ami pomppas ja nykäisi ja niinpä siinä sitten totesin, että maneesin pohja lähestyy. Tulin aika hyvin kyljelleni, mutta polvi vähän vääntyi alastulossa. Ami oli kuulemma ihmeissään katsonut että miten minä siihen maahan tupsahdin. Ei muuta, kuin takaisin selkään ja jumppasarjalle. Onneksi ei koskenut!
Ihmettelin hetken sitä, että vaikka tipuin niin silti ei jännittänyt. Esteet oli pieniä ristikoita ja kun oikeastaan putoaminenkin oli melko pehmeä, niin en edes ehtinyt säikähtää. Juuri kun edellisessä postauksessa niin kehuin, miten en ole tippunut kahteen vuoteen, niin hyvähän se on välillä muisuttaa itseään, ettei se tippuminen haittaa. Se kuuluu lajiin ja välillä käy niin. Polvi tosin venähti sen verran, että loppuviikon joudun olemaan sairaslomalla ja pitämään polvessa tukisidettä. Ensi viikolla kyllä pitäisi jo olla pelikunnossa ja ajattelin kuitenkin ratsastaessa pitää tukisidettä, jos yhtään siltä tuntuu.
Sellaista tarinaa taas tällä kertaa. Lieköhän kukaan jaksoi lukea loppuun asti? Toivotaan, että aikaa liikenisi enemmän taas tänne kirjoittelemaan, kun nytkin on aikaa vain sairasloman takia! Netta on ollut ihanan ahkerasti mukana kuvaamassa tunteja, niin materiaaliakin on, mutta ei vaan meinaa olla aikaa. :)
