sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 tiivistettynä

Pitihän munkin tehdä tällainen kooste viime vuodesta. On niin kiva muistella mennyttä vuotta ja seurailla miten se on sujunut.

Pouta

Tammikuu
Tammikuussa ei tullut postauksia blogiin. Asuin tuolloin vielä Kuopiossa ja kävin kerran viikkoon estetunneilla. Tammikuu on hyvin sumun peitossa ja se johtuu ihan siitä, että tein tuolloin harjoittelua KYS:ssä. Tämä tarkoitti sitä että jouduin heräämään aamulla klo 5.00 ja kotiin tulin yleensä 16.00 jälkeen. Olin siis n. 10h päivästä poissa kotoa. Univelka oli jotain käsittämätöntä ja muistan vaan olleeni ihan järkyttävän väsynyt. Ei siis ihmekään, ettei blogikirjoituksia ole tuolloin tullut.

Aamu viiden herätykset. Jooei.

Helmikuu
Helmikuu oli asennemuutoksen aikaa, kun päätin itse asennoitua ratsastukseen ja esteistä aiheutuvaan ahdistukseeni uudella tavalla. Alkuvuosi on aina minulla sellainen asennemuutoksen aika, kun päätän aina milloin mitäkin. Itseasiassa tuo asennemuutos auttoi todella paljon minua ratsastuksessa ja oli varmasti yksi käännekohta viime vuodelta. Kävin edelleen kerran viikkoon ratsastustunneilla. Voi miten mulla onkin ikävä Keskimäen hevostilan estetunteja! Kävin myös ratsastamassa kaverin hevosta Viliä.

Vili

Maaliskuu
Maaliskuussa ei tullut yhtään postauksia. Hiihtolomalla käytiin kanarialla lomailemassa. Minulla on aina tämä talvi vähän sellaista aikaa, ettei oikein tule kirjoiteltua. Kaveria ei kehtaa pyytää pakkasella kuvaamaan (eli siis seisoskelemaan kentän laidalle) ja kuvattomia postauksia ei varmasti jaksa kukaan lukea. Maaliskuu meni siis edelleen kerran viikkoon tunneilla käydessä. Muistan vain kuinka ralliteltiin mäkeä ylös kentälle ja hypättiin vielä este kentän portin kohdalla. Se oli kivaa!

Hevi

Vili
Huhtikuu
Huhtikuussa alkoi tapahtua. Muutin takaisin Joensuuhun ja aloin vuokraamaan Jossu nimistä vuonoponia. Tykkäsin Jossusta ihan mielettömästi. Se oli ihan hurjan kiltti ja ihana luottopolle maastossa. Kävinkin kerran-pari viikkoon Jossulla ratsastelemassa. Kerkesin myös käydä muutama kerran ratsastamassa Vilillä. Olin päättänyt, että alan käymään tunneilla vasta syksyllä ja keskityn kevään ja kesän ajan valmennuksiin ja vuokrahevosiin. Aloitin myös 6 viikkoa kestävän harjoittelun.

Jossu

Vili

Toukokuu
Toukokuussa aloin käymään Poudalla ratsastamassa. En olisi arvannut, että Kuopiosta takaisin muuttaessa minulle ihan tarjottaisiin hevosia ratsastettavaksi. Pouta asui Kiihtelysvaarassa, joten ainoa miinus on pitkä matka. Tykästyin kuitenkin Poutaan ja Poudan omistajan Heidin kanssa synkkasi heti hyvin. Toukokuussa ratsastinkin Poutaa ja Jossua säännöllisesti. Kävin myös Vilin kanssa ensimmäisessä ja viimeisessä valmennuksessa, joka herätti paljon tuntemuksia. Pohdin asiaa myös blogin puolella ja tuon postauksen voi käydä lukemassa täältä.

Jossu

Vili

Pouta

Kesäkuu
Kesäkuussa Vilin ratsastus jäi. Aloitin työ Joensuussa, joten Outokummussa käynti vähentyi huomattavasti. Työaika oli ma-pe 7-15. Kuvoihin tuli Bambi, joka on ehdottomasti taitavin ratsu, jolla olen ratsastanut. Bambin omistaja piti meille aina välillä tunteja ja muuten ratsastin itsenäisesti. Bambi oli kyllä todella osaava ratsu, joka vei minua joka kerta eteenpäin. Käytiin myös Jossun kanssa mun elämäni ensimmäisissä koulukisoissa. HeC mentiin ja tulokseksi tuli 62,5%. Kisapostauksen voi käydä lukemassa täältä. Tein myös päätöksen lopettaa kisakuvaaminen, ainakin pääasiassa. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä kuvien muokkaukseen. Kuvaan kyllä silti edelleen sillon tällön ja voihan se olla, että kipinä siihenkin hommaan vielä syttyy.

Bambi

Jossu

Heinäkuu
Heinäkuussa alkoi alamäki. Aloin väsyä. Työpäivät ja aikaiset herätykset alkoivat syömään voimia. Olen iltaihminen, joten rytmin kääntäminen aamuherätyksiin on todella vaikeaa. Joka yö nukuin siis huonosti ja viikonloppuisin yritin kompensoida massiivista univelkaa. Huomasin, etten töiden jälkeen jaksanut enää muuta, kuin kaatua sohvalle päiväunille. Tallille lähtemisestä tuli vaikeaa. Oli kuitenkin vaikeaa myöntää itselleni, miten väsynyt oikeasti olin. Viimein hakeuduin terveydenhoitajalle ja jo pelkästään ongelman myöntäminen helpotti. Päätin lopettaa Jossun vuokrauksen, sillä ratsuja oli liikaa ja voimavaroja ei vain riittänyt. Harmitti ihan hirveästi, mutta oma terveys meni nyt harrastusten edelle. Oli meillä heinäkuussa Heidin luona kuitenkin oma leiri, josta jäi kyllä tosi hyvä fiilis! Leiripostauksen voi käydä lukemassa täältä.

Heidi ja Tuisku, Siiri ja Vallu sekä Minä ja Pouta leirillä

Pouta

Elokuu
Elokuussa tsemppasin töissä vielä kaksi viikkoa ja sen jälkeen alkoi odotettu loma. Kaksi viikkoa lomaa! Kävin ratsastamassa Poudalla ja Bambilla. Kävin myös kokeilemassa ratsastustunteja Liperin ratsastuskeskuksella, jossa ajattelin käydä vakiotunneilla syksyllä. Elokuussa vietin myös lomaa ystäväni Jeffin kanssa, joka Hangosta asti tuli minun luokse vierailemaan. Vietettiin aivan mahtava pidennetty viikonloppu. Lepäilin myös paljon, sillä syyskuussa alkaisi taas koulu.

Pouta

Syyskuu
Syyskuussa muutin taas kuukaudeksi Kuopioon. Se tarkoitti myös taas tunteja Keskimäen hevostilalla, jossa kävin kerran viikkoon. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa hyppäämään säännöllisesti. Lisäksi pääsin osallistumaan tallikisoihin, jossa hyppäsin 60cm luokan Revellä. Tultiin toiseksi ja sain elämäni ensimmäisen sinisen ruusukkeen! Kisapostauksen voi käydä lukemassa täältä. Kävin myös Centered Riding valmennuksessa Poudan kanssa ja sain taas paljon eväitä oman istunnan parantamiseen.

Reve

Pouta

Lokakuu
Lokakuussa palasin taas Joensuuhun ja aloitin estetunnit Liperin Ratsatuskeskuksella. Tutustuin pikkuhiljaa uuteen talliin, tallin ihmisiin ja hevosiin. Tykkäsin käydä tunneilla ja samalla kävin kerran viikkoon Poudalla ratsastamassa. Aloitin myös jouluun kestävän harjoittelujakson, joka kaikkine kirjallisine raportteineen vei taas liikaa energiaa ja aikaa, puhumattakaan pienevistä illoista. Jokatapauksessa perusrytmi oli, että kävin alkuviikosta Poudalla ratsastamassa ja torstaisin oli ratsastustunti. Olisin kyllä halunnut käydä Poudalla useamminkin, mutta pitkän matkan ajaminen harjoittelun jälkeen oli aika raskasta. Heidin ratkaisu asiaa oli tietysti se, että minun pitäisi muuttaa Kiihtelysvaaraan, niin Pouta olisi lähempänä :D.

Viljo

Pouta

Marraskuu
Marraskuussa jatkoin Poudan ratsastusta ja kävin kerran viikkoon estetunnilla. Harjoittelu alkoi käymään voimille ja aloin väsyä. Kiihtelysvaaraan ajaminen alkoi olla pelottavaa, kun meinasin harkkapäivän jälkeen nukahtaa rattiin. Korjasin asiaa kofeiini-tableteilla, mutta niistäkään ei pidemmän päälle ollut apua. Onneksi Heidi oli ymmärtäväinen, kun kerran jouduin yksinkertaisesti jättämään ratsastuksen väliin, kun en uskaltanut niin väsyneenä auton rattiin. Marraskuun loppupuolella pääsin myös osallistumaan tallikisoihin. Menin 60cm Abballa ja toisessa vaiheessa tuli yksi pudotus. Oltiin toisia, mutta koska osallistujia oli vain 3, niin ei sijoituttu.

Viljo

Joulukuu
Joulukuun alussa harjoittelua oli vielä pari viikkoa. Kävin edelleen tunneilla ja Poutaa ratsastamassa. Viimein harjoittelukin loppui ja joululoma alkoi. Joululoman ensimmäisen viikon olin kipeänä, mutta pyhien takia ratsastustuntejakaan ei ollut. Joulun jälkeen käytiin porukalla Heidin ja Hannan kanssa maastossa, joten oli mukava päättää ratsastusvuosi onnistuneeseen maastoreissuun. Kävin tosin sen jälkeen vielä itsenäisestikin Poudalla maastossa. Oli mukavaa kun pääsi tallille valosankin aikaan.

Pouta

Sellainen oli vuosi 2015. Jälkeenpäin ajateltuna, en enää yhtään ihmettele, että väsyin niin kovasti kesällä, vaikka silloin sitä kovasti ihmettelinkin. Kova vauhti oli näköjään ollut päällä. Nyt kuitenkin yritän olla viisaampi ja huomata ajoissa, jos alan kuormittaa itseäni liikaa. Vuodelle 2016 pitäisikin alkaa pikkuhiljaa tavoitteita asettaa, mutta niistä tulee sitten ihan oma postauksensa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)
Asiattomat kommentit poistetaan.