Prinsessa

Jatkan täällä näköjään tätä epäsäännöllisen säännöllistä päivittelyä. Käyn nykyään kerran viikkoon tiistaisin Opistolla taas tunneilla. Kyllä taas alkuun tuntui, ettei sitä osaa enää ratsastaa, mutta on ollut mukava huomata, että niitä onnistumisiakin tulee joka tunnilla. Sen lisäksi löysin tästä läheltä sopivan vuokrahepan, josta jo viimeksi olikin puhetta.

Prinsessa, on Annaroosan kisaratsu ja käyn sitä n. kerran viikkoon ratsastamassa. Kävin kokeilemassa Prinsessan lisäksi toistakin ratsua, mutta Prinsessa tuntui enemmän minulle sopivalta. Prinsessa, eli Chelsea on 8 vuotias Trakehner tamma. Prinsessa on todella herkkä ratsastaa ja juuri siksi tykkäänkin siitä. Olen nyt vuokrannut Prinsessaa reilun kuukauden verran ja kehitystä on tapahtunut. Pikkuhiljaa on tutustuttu toisimme ja viime perjantaina käytiin testaamassa luottamusta maastossa.


Annaroosa lähti toisella hevosellaan näyttämään meille maastoja ja tallin läheltä löytyy aivan mahtavia laukkasuoria. Prinsessasta puolet on täysiveristä ja sen huomaa viimeistään siitä, että Prinsessa rakastaa juosta. Päästiinkin maastossa painelemaan täysillä ja en varmasti ole koskaan mennyt millään hevosella niin kovaa, kuin Prinsessalla tuolloin.

Se tunne, mikä tulee siitä, että luotat hevoseen täysin ja se vetää niin kovaa kuin jaloistaan pääsee, on jotain sanoin kuvaamatonta. Kupliva onnen tunne nousi heti ensimmäisellä vedolla rintaan ja melkein nauratti. Ensinnäkin, olin onnellinen siitä, että uskalsin ja toisekseen, olin onnellinen siitä vauhdista. Annaroosan ratsu ei kyllä meidän perässä pysynyt, mikä on hyvin ymmärrettävää, vaan kyllä he meidät sitten aina kiinni sai, kun viimein hidastettiin.

 Prinsessa vaikuttaakin juuri mulle sopivalta ratsulta. Siinä on haastetta, mutta samalla se antaa paljon onnistumisen kokemuksia. Prinsessa on myös ihana käsitellä, vaikka sillä omat tammamaisuutensa onkin. Kesää odotellessa.. Mulle tää talvi alkaa ainakin jo riittää!

Kuvat on ottanut Annaroosa, viime viikonlopun hiihtoratsastuskisoista, joissa Annaroosa oli Prinsessan kanssa. Kiitos! Itse olin mukana kuvaajan ja kisahoitajan pestissä.

Kypärä, joka pelasti pääni

Mulla oli onnettomuushetkellä päässä John Whitakerin Victory kypärä. Nyt kun oon tutkinu sitä tarkemmin, niin siinä on kaksi iskun jälkeä, joista toinen on takaraivossa ja toinen sivussa. Sisältä katsoen, kypärä on haljennut takaraivon kohdalta. En edes huomannut halkeamaan heti, mutta kun tutkin kypärää tarkemmin niin huomasin sen. Kyllä sitä väkisinkin miettii, että mitä ihmettä liikkuu niiden ihmisten päässä, jotka eivät käytä kypärää.

Tuo minun kypärä ei ollu kalleimmasta päästä. Muistaakseni se maksoi n, 100€, kun sen ostin. Lisäksi, tykkäsin kovasti siitä, kun siinä oli tuota kimallusta tuossa edessä. Ja miten hyvin se suojasi päätä, kun selvisin onnettomuudesta vain niskavammalla. Jos päässä ei olisi ollut kypärää, niin enpä olisi tässä tätä kirjoittamassa. Kun tuota kypärää katsoo, niin tajuaa sen, miten raju isku on ollut.

Halkeama merkattu nuolilla. Se tuntuu selväst sormeen, mutta oli vaikea kuvattava.

Kypärähän tulisi vaihtaa aina, kun hevosen selästä tippuu siten, että pää kolahtaa. Vaikka päällepäin kypärässä ei näkyisikään juuri mitään, niin sen pintajännitys katoaa iskun voimasta, eikä se enää sen jälkeen suojaa niin hyvin. SRL:n seurajäsenyyden mukana tuleva vakuutus korvaa 100e uudesta kypärästä, mutta ilmeisesti sitä varten tarvitaan lääkärikäynti. Luonnollisesti vakuutus korvasti minullekin uuden kypärän hankinnasta sen 100e. Vakuutus korvasti itseasiassa kaikki kulut, sairaalaöistä poliklinikkakäynteihin. Siitä kiitos.

Uusi kypärä tuli hankittua sairasloman loppupuolella ja matkaan lähti Charles Owenin glitter bling bling kypärä, eli siis yr8 sparkly. Ihan vaan koska kimallusta sen olla pitää. Kypärä on myös uusien säädösten mukainen, joten jos nyt onnistuisin siellä selässä pysymään, niin ei hetkeen tarvitsisi kypärää vaihtaa. Tykkään kyllä paljon tuosta kypärästä, vaikka se onkin jykevämpi kuin edellinen.

Mulla oli tippumishetkellä päällä myös Kalle K:n turvaliivi, joka varmasti suojasi myös selkärankaa. Iskun voimasta päätellen, veikkaan että selkärankaankin olisi saattanut murtuma tulla ilman turvaliiviä, vaikka selvästikin takaraivo on ottanut kovimman iskun vastaan. Nyt olen katsellut noita paukkuliivejä, joissa on tuki myös niskalle ja jos vielä palaan esteiden pariin, niin aika varmasti sellaisen ostan. Eihän se tässä tapauksessa luultavasti olisi edes muuttanut tilannetta, mutta tulevaisuuden tilanteita ei voi ennustaa.

Toivonkin, että vähintään kypärä pysyy muidenkin päässä ratsastuksen aikana. Tippumista ei voi koskaan ennustaa ja varsinkin maneesin seinät on aika kova vastus, tulipa siihen vauhdista tai ei.

Miksi ei omaa hevosta?

Tämä viikko on mennyt flunssassa, joten ratsastamaan en ole päässyt. Flunssa ei edelleenkään näytä pienintäkään vihjettä paranemisesta, mutta toivottavasti jo ensi tiistaina olisin tunnilla! Nyt on kuitenkin ollut aikaa kirjoitella blogiin ja tässäpä tulisi pienoista pohdintaa omasta hevosesta.

"Onko sulla oma hevonen?" on yleensä aina ensimmäinen kysymys, kun kerron harrastavani ratsastusta. Ja eihän mulla ole. Asiaa olen paljonki pohtinut ja päätin nyt tännekin avata hieman sitä, miksi mulla ei sitä omaa hevosta ole.

Mikael oli yks ensimmäisiä vuokrahevosiani. Nyt jo edesmennyt, mutta omistajan kanssa ollaan edelleen ystäviä.

Aika
Ensinnäkin, mulla ei ole aikaa omaan hevoseen. Nostankin hattua kaikille niille, jotka pitävät hevosta tai jopa useampaa täysaikaisen työn lisäksi. Mulla ei tahdo riittää nytkään aika kaikille harrastuksille, joten oma hevonen tarkoittaisi kaikkien muiden harrastusten jättämistä. Tällä hetkellä muihin harrastuksiin lukeutuu kauneuspalvelujen tarjoaminen sekä kauneusblogi. En ole valmis luopumaan muista harrastuksista, vaikka välillä ärsyttääkin, ettei mihinkään pääse panostamaan sata prosenttisesti, kun aina on joku toinenkin aikasyöppö.

Raha
Sanomattakin selvää. Vakailla tuloilla luultavasti saisin kyllä elätettyä hevosen, mutta koska jo pelkästään tuon aikakysymyksen takia haluaisin, että hevoseni löytyisi täyshoitotallilta ja mielellään naapurista, niin yhtälö on melko mahdoton. Täyshoito maksaa, eikä sellaista tallia naapurista löydy. Lisäksi haluaisin valmentautua, joten hevosen pitäisi asua myös sellaisella tallilla, jossa olisi säännöllisesti valmennuksia. Ja edelleenkin, myös ne muut harrastukset syö rahaa.

Myös Apsua vuokrasin pitkään. Apsukin laukkaa jo pilvien päällä.

Vuokraaminen
Mulla on ollut todella paljon vuokrahevosia, joten olen kuitenkin päässyt ratsastamaan ja harrastamaan ilman sitä omaa hevosta. Ja se onkin parasta vuokrauksessa. Käyn sen kerran pari viikossa ja sinä aikana hoidan ja ratsastan hevosta kuin omaani. Onhan se ihan hirmu hienoa ja viime aikoina mulle on tarjoutunut tosi hienoja mahdollisuuksia, kuten Antin kanssa. Harmi kyllä, Antti myytiin syksyllä.

Oikeastaan raha ja aika on ne, minkä takia en ole omaa hevosta hankkinut. Jos hankkisin, niin paras tilanne minulle olisi sellainen, että ostaisin hevosen jonkun kanssa puoliksi. Sen jonkun täytyisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa pystyisi ratkaisemaan myös ongelmatilanteet. Paras tilannehan olisi jos se toinen osapuoli olisi enemmän kiinnostunut kouluratsastuksesta, sillä itsehän olen enemmän estetyyppiä. Kaikki kulut menisi puoliksi, samoin siis myös tarvittava aika. Ja edelleenkin sen hevosen tulisi olla täyshoitotallilla ja lähellä. Utopiaa todellakin!

Jossun kanssa käytiin kisoissakin. Harmillisesti Jossu asuu liian kaukana meistä.

Olenkin ollut tyytyväinen siihen, että käyn kerran viikkoon tunneilla ja sen lisäksi sitten vuokrannut hevosta. Vuokrahevoset on antaneet mulle todella paljon ja olen myös oppinut niiden kanssa paljon. Olenpa saanut myös ihania ystäviä vuokrahevosten kautta. Useimmilla olen myös päässyt osallistumaan valmennuksiin ja joskus myös kisoihin. Siksipä olenkin tyytyväinen tilanteeseeni, ilman sitä omaa hevosta. Kun vaan nyt löytyisi vielä se superkiva vuokraheppa tästä lähistöltä, jonka kanssa pääsisi säännöllisesti harrastamaan.

Vuosi 2016

Uusi vuosi uudet kujeet! Ensinnäkin, tein blogille nyt Facebook-sivut, sillä bloggerin kautta on varmasti hieman hankala seurata blogia. Facebookiin saattaa myös tulla jatkossa hieman lyhyempiä päivityksiä, jos en blogiin asti jaksa tulla tarinoimaan. Käy siis ihmeessä tykkäämässä sivusta!

Nyt kuitenkin katsaus viime vuoteen.

Tammikuu
Tammikuussa kävin ratsastelemassa Poudan kanssa maastossa ja säännöllisesti kerran viikkoon estetunneilla. Uudet topparatsastushousutkin tuli hankittua. Kävin työharjoittelussa keskussairaalassa, eli joka päivä 7-15 olin harkassa. Estetunnit alkoi sujua. Tammikuussa myös niska niksahti eräänä aamuna, jonka seurauksena niskan lihas meni suojakramppiin. Relaksantti ja kipulääkekuurilla siitä selvittiin onneksi.

Helmikuu
Helmikuussa blogiin tuli vain yksi postaus, jossa oli kuvia Poudasta ja tallin muusta väestä. Kävin säännöllisesti ratsastamassa Poutaa ja sekä estetunneilla. Estetunneilla ilmeisesti oli ollut hieman vaihtelevia onnistumisia ja vakioratsuksi alkoi muodostua Leksa. Leksan kanssa opeteltiin ylittämään punaisia puomeja ja tehtiin isoja kenguruloikkia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, miten olen kestänyt niin hyvin kyydissä silloin. Helmikuussa kävin myös estevalmennuksessa Abballa.

Maaliskuu
Maaliskuussa ei tullut blogipostauksia. Taistelin koulua pikkuhiljaa pakettiin ja seilasin Kuopion ja Joensuun väliä. En siis oikein ehtinyt ratsastelemaan, en tunneilla enkä Poudalla. Maaliskuussa tehtiin kaupat meidän omasta kodista.

Huhtikuu-Toukokuu
Huhtikuultakaan ei ole hirveämmin blogissa mitään. Koulutehtävät painoivat päälle ja harrastus oli hiljaisvaiheessa. Myin myös pitkän objektiivini ja tein päätöksen kisakuvauksen lopettamisesta.  Koulu alkoi olla taputeltu ja oltiin juuri muutettu meidän taloon. Matka tallille siis piteni huomattavasti. Kävin kerran viikkoon estetunneilla ja edelleen melko usein menin Leksalla.

Kesäkuu
Onnistumisia alkoi tulla estetunneilla useammin, mutta siitä huolimatta välillä oli huonompiakin hetkiä. Ärsyynnyin estejännitykseeni ja yritin parhaani mukaan unohtaa sen. Kesäkuussa osallistuin myös kisoihin Viljolla. Menin 60cm esteradan sekä HeC kouluradan. Kävin myös kolmipäiväisellä estekurssilla, jossa ratsastin jokapäivä Leksalla. Aloin luottaa Leksaan ja meillä alkoi sujua esteillä mukavasti. Tipuin myös pitkästä aikaa hevosen selästä, ilman sen kummempia vammoja. Pari päivää olin poissa töistä, sillä polvi vähän venähti, mutta onneksi se ei pidemmäksi aikaa jäänyt vaivaamaan,

Heinäkuu
Heinäkuussa kävin edelleen säännöllisesti estetunneilla. Töitäkin tein kokoajan. Meillä oli myös oma kesäleiri, jossa pääsin ratsastelemaan pienellä ponilla ja myöskin Poudan pihattokaverilla, Usvalla.

Elokuu
Aloitin vakityön keskussairaalassa. Kuvioihin tuli Antti, hieman raaka pikkujättiläinen. Tykkäsin Antista tosi paljon ja pääsin käymään Minttu Pulliaisen valmennuksessa Antin kanssa. Valmennus antoi tosi paljon ja Antin kanssa oli kiva työskennellä. Harmillisesti Antti asui todella kaukana. Lisäksi kävin myös Leena Larssonin valmennuksessa Antin kanssa. Antin kanssa myös maastoiliin ja treenailtiin kotosalla.

Syyskuu
Kävin edelleen estetunneilla ja Anttia ratsastamassa. Olin pikkuhiljaa päässyt estejännityksestä, vaikka se välillä tahtoikin muistuttaa itsestään. Syyskuussa sattui myös pahin tippumiseni ikinä. Tunti oli mennyt kaikin puolin hyvin, eikä minua kerrankin edes jännittänyt. Yksi hyppy joka lähti hieman liian aikaisin johti ilmalentoon pää edellä seinään. Kaularankaan tuli murtuma ja ratsastus jäi tauolle.

Loka-Marraskuu
Ratsastukset oli tauolla marraskuun loppupuolelle asti sairasloman vuoksi. Kuitenkin 22.11. kipusin Poudan selkään ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen ja koin hyvin helpottuneen tunteen siitä, ettei ratsastus jännittänyt. Olin hieman huolissani siitä, miten ratsastuksen nyt käy, mutta onneksi kammoa ei jäänyt.

Joulukuu
Kävin Poudalla kerran ratsastamassa ja joulun jälkeen kävin myös ensimmäisellä ratsastustunnilla. Päätin vaihtaa Liperin ratsatuskeskuksesta Joensuun ratsastusopistolle puhtaasti tallimatkan vuoksi. Opisto on aivan tässä meidän lähellä, joten minun on helpompi käydä siellä. Uusi vuokrahevonen on myös etsinnässä, mielellään tästä läheltä.

Sellainen oli vuosi 2016, että eipä ihan tylsäksi käynyt sekään. Tältä vuodelta odotan paljon. Odotan ensimmäisiä hyppyjä, sillä en vieläkään ole kokeillut hypätä onnettomuuden jälkeen. Lisäksi odotan valmennuksia ja ratsastustunteja. Aion panostaa enemmän kouluratsastukseen, mutta haluaisin silti myös hypätä myös esteitä. Kesällä aion käydä jonkun estekurssin, jos vaan sattuisi sopivasti kesäloman aikaan, tai saisin muuten työvuorojen kanssa sumplittua.

Hyvää alkanutta vuotta 2017!

Päivitystä

Heihei! Olisikohan se aika taas päivitellä tätäkin blogia. Tällä viikolla nimittäin kävin ensimmäisellä ratsastustunnilla kolmeen kuukauteen. (Jos et tiedä miksi, niin lue täältä.) Tauko on ollut pitkä ja jättänyt kyllä jälkensä kroppaan. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, mutta näkeehän sen, että nestettä on kertynyt, kun liikunta on vähentynyt. Toivottavasti se nyt sitten myös lähtee nopeasti pois sitä myöten, kun pääsen liikkumaan enemmän. Niskan lihakset sen sijaan on ollut todella kipeät. Sanoisin, että pahemmat kivut on ollut murtuman parannuttua lihaksistossa, kuin murtumassa missään vaiheessa. (Toisaalta, aika vahva kipulääkityskin oli silloin päällä.) Nyt kuitenkin niskakin on alkanut vertyä ja mennä parempaan suuntaan, joten uskon vahvasti siihen, että pian ollaan entisellän.

Kesä, voitko tulla jo takaisin.

Torstain ratsastustunti meni hyvin, vaikkakin loppuajasta en pystynyt enää istumaan harjoitusravissa. Ratsulla oli sen verran pompottava ravi, että niska ei kestänyt jatkuvaa tärähtelyä. Veikkaan kyllä, että tärähtely teki myös hyvää niskalle, mutta liika on liikaa. Oli kuitenkin ihanaa käydä ohjatulla tunnilla ja taas tehdä oikeasti töitä ratsastaessa. Voi miten olenkaan kaivannut tätä!

Luultavasti edessä on kuitenkin tallin vaihto, sillä yksinkertaisesti matka on liian pitkä. Meiltä tulee vajaa 40km tallille, joten en jaksa oikein enää työmatkan ja työpäivän päälle ajaa sellaista matkaa. Harmittaa, sillä viihdyin tallilla tosi hyvin ja tykkäsin siitä, että tunneilla ei ollut niin montaa ratsukkoa. Luultavasti siis palaan Opiston tunneille, joissa jo aiemmin pari kesää kävin. Opistolle on meiltä alle 10km, joten kesällä tuo matka taittuisi myös näppärästi pyörällä! (Tuplaliikuntaa). Katsotaan löytyykö sieltä mulle sopiva vakkaritunti. Vuorotyö tosin voi hieman sotkea vakituntia, mutta eiköhän se ole järjestettävissä.

Uusi vuokrahevonenkin on etsinnässä, myöskin mielellään tästä läheltä. Kävin jo yhtä potentiaalista kokeilemassa tänään. Matkaa tulisi reilu 22km, joten alkaa olla jo vähän kipurajoilla. Toisaalta, matka on työpaikalle päin, joten töistä olisi helppo mennä suoraan tallille. Toinen ehdokas on vuorossa keskiviikkona. Tämä keskiviikon ratsu olisi aavistuksen lähempänä, n. 17km päässä, mikä on mielestäni jo suht inhimillinen matka tallille. Ja tämäkin samaan suuntaan työpaikan kanssa. Parasta on ollut kuitenkin huomata se, että ratsastus ei jännitä yhtään, vaikka voisi sellaisen ilmalennon jälkeen kuvitellakin.

Harmi, kun Bambikin asuu niin kaukana nykyään

Esteitä en tokikaan ole vielä kokeillut, mutta luulen että niiden kanssa on vähän tekemistä. Veikkaan, että luotettavalla ja tutulla hevosella esteetkään ei ole ongelma, mutta vieraalla hevosella, johon ei ole luottamusta en luultavasti lähtisi kokeilemaankaan. Todella vaikeaa sanoa, ennen kuin se puomi olisi siinä nenän edessä. Esteet on kuitenkin mulle ollut ratsastuksessa SE juttu, joten pikkuhiljaa täytyy taas aloittaa alusta niiden kanssa. Toisaalta haluan nyt panostaa entistä enemmän myös kouluratsastukseen, jotta perusratsastus olisi mahdollisimman hyvää. Silloin toki myös esteet sujuu helpommin.

Sellaisia ajatuksia tällä kertaa :) Hirmuisesti näköjään taas asiaa. Täytyisi yrittää ahkerammin purkaa ajatuksiaan tänne. Jokatapauksessa olen nyt virallisesti takaisin satulassa ja siellä ajatelin myös ensi vuoden pysyä!

Ensimmäinen ratsastus sitten onnettomuuden

Tasan kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen olin taas hevosen selässä. Onnettomuushan sattui 22.9. ja 22.11. kipusin turvaheppa Poudan selkään. Silloin tuli kuusi päivää siitä, kun kauluri oli otettu pois. Aluksi vähän jännitti niskan puolesta, että pystynkö ylipäätään olemaan hevosen selässä, mutta itse ratsastus ei ajatuksena jännittänyt ollenkaan. Mullahan on niskaa varten jumppaohjeet, joilla liikkuvuutta voi parantaa ja lisäksi myös vahvistavia harjoituksia lihaksia varten. Niska on edelleen kipeä, mutta ainakin pään kääntäminen sujuu jo melko hyvin, joten eiköhän tämä vielä kuntoon saada.

Päätettiin käydä Heidin ja Usvan kanssa pieni kävelylenkki metsässä ja totesinkin heti alkuun, ettei käynnissä syntyvä liike satu ollenkaan niskaan. Luulen, että se teki oikein hyvää niskalle, kun siihen tuli pientä liikettä. Pouta oli todella rauhallinen ja luulenpa, että se myös aisti sen, että vielä ei ole kaikki kunnossa. Yleensä nimittäin kotiin päin Poudalla askel vähän kiirehtii ja pitenee, mutta tällä kertaa se käveli rauhallisesti pihaan asti. (Siitä huolimatta, että Usvalla tuntui olevan vähän kiire kotiin.) Pouta oli siis aivan mahtava.

Ensi viikolla taas uudestaan. Ihanaa kun on näin mahtava turvaheppa, jonka kanssa voi rauhassa kuntoutua. Kiitokset siis Heidille, että mulla on tähän mahdollisuus. Tunneille en varmasti tämän vuoden puolella vielä pääse, sillä haluan saada niskan kuntoon ennen tunneille menoa. Sitten kun kaikki askellajit sujuu kivuttomasti, niin voin taas katsella tunneille paluuta.

Valokuvauksen herättelyä

Koska mulla on nyt tän murtuman takia marraskuun loppupuolelle sairaslomaa, niin voin vähän herätellä taas valokuvausharrastusta. Ainut ongelma on tottakai se, etten pääse itse mihinkään, vaan olen muiden kyytien varassa. Mutta ainakin nyt on sitä aikaa, minkä vähyyden takia ylipäätään lopetin säännöllisen kuvaamisen. Pääsinkin viime viikolla ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen tallille. Ja mihinkän muuallekaan, kun Poutaa moikkaamaan.

Pouta

Olin niin iloinen, että pääsisin silittelemään hevosia, vaikka selkään ei olisikaan mitään asiaa. Toisaalta vähän jännitti, että miten kohtaaminen menee. Täytyisi olla todella varovainen, ettei hevonen tuuppaisi minua esimerkiksi päällään. Voisi olla aika huono juttu, jos pää saisi nyt iskua yhtään mistään. Toisaalta olin tosi luottavainen. Heidin hevoset on kaikki niin uskomattoman kilttejä, että en uskonut ongelmaa olevan.

Tallille päästyä menin heti pihattoon hevosia katsomaan. Niille olikin jo alkanut muodostua talvikarvaa ja voi että miten hyvältä tuntui silittää ja rapsuttaa hevosia. Usva työnsi turpaa poskeen ja korvan juureen ja puhalteli rauhallisesti. Ehkä hevoset kuitenkin aistii jotenkin sen, että nyt täytyy olla varovainen. Mutta juuri sillä hetkellä olin niin onnellinen.

Tässä hieman kuvasatoa. Pouta kyllä vaikutti taas hieman loukkaantuneelta, kun en ottanutkaan sitä ratsastettavaksi. Tallilta lähtiessä Usvalla oli joku oma ralli menossa ja Valluakin yritti vähän saada mukaan. Itseasiassa Vallu kyllä vähän pyrähteli myös. On ne vaan niin veikeitä :)

Pouta

Skipi

Usva laittoi kyllä parastaa poseerauksessa

Vallu