Miten uusi asenne toimii

Viime postauksesta on jo aikaa, mutta kerroin siinä kuinka aion muuttaa asenteeni ratsastuksessa. Oikeastaan levitin asennemuutoksen myös koskemaan koko elämääni. Blogiani se ei ole koskettanut (Paitsi kosmetiikkablogiani, jonka kanssa olen pyrkinyt olemaan aktiivisempi). Mitä pitempi tauko tänne kirjoittamisesta on, sitä vaikeampi on lähteä kirjoittamaan. Nyt kuitenkin voisin tehdä pienen tiivistelmän asennemuutoksen tuloksista.

Asenteella on todella paljon tekemistä ratsastuksessa. Olen antanut pelkoni viedä vähän liikaa ratsastuksessa ja olen monesti myös tunnilla humputellut mukavuusalueella, silloin kun en ole ollut suorittamassa tehtävää. Tämä ei pidemmän päälle toimi. Sitten kun tehtävää pitäisi suorittaa niin ratsu onkin jo ihan nukuksissa. Jännä juttu, ettei tehtävä sitten sujukaan ihan odotusten mukaan.

Jokatapauksessa viime viikkoina olen kokenut melkoisia onnistumisia. Heti ensimmäisellä tunnilla asennemuutoksen jälkeen ratsastettiin ilman jalustimia. Allani ollut ratsu päätti ihan varoittamatta pukittaa kesken laukan. Pukitus jäi onneksi vain siihen yhteen pukkiin ja minähän pysyin kyydissäkin. Oli voittajafiilis! Olisin kyllä ansainnut mitalin tästä hyvästä! :D

Onnistumisen tunteita sain myös kokea pientä rataa mennessäni. Ratsunani oli vähän vanhempi konkari ja aavistuksen jäykempää sorttiakin vielä. Ilmeisesti uusi asenteeni tarttui myös ratsuun sillä heppahan innostui. Tykitettiin menemään ja fiilis oli huippu! Asennemuutos muutti ratsastusta.

Vaikka muun elämän kanssa asennemuutoksessa on joutunu tekemään töitä, niin ratsastuksen saralla muutos näkyy heti myös ratsussa. Palaute siitä, että teet töitä ja näät vaivaa näkyy heti alla olevassa ratsussasi. Ja se jos mikä, on ihan todella palkitsevaa! Ei ratsastustunnille mennä matkustelemaan. Sinne mennään treenaamaan ja oppimaan lisää. Koska ainakin minä haluan tulla aina vain paremmaksi ratsastajaksi. Koskaanhan valmista ei tule ja se onkin tässä harrastuksessa se yksi parhaimmista asioista!

Asennemuutoksen aika

Olen miettinyt syytä ratsastustaitojeni katoamiseen. Vastahan minusta tuntui että olin oppinut hirveästi ja tullut paremmaksi ratsastajaksi, kun sitten viime aikoina on tuntunut, että olen menettänyt kokonaan sen "tatsin" mikä minulla oli. Pelko ja epävarmuus oli saanut otteen ratsastuksestani ja tämähän tietysti vain ruokki itse itseään. Hevonen aistii epävarmuuden ja rupeaa itsekin epävarmaksi, jolloin sekasorron ainekset on valmiina. Hevonen joka kaipaa tukea ratsastajalta ja ratsastaja, joka ei sitä tukea pysty antamaan.

Viime syksynä tämäkään ei hirvittänyt ©Laura L.

Olen nyt käynyt taas muutaman kerran ratsastustunneilla ja jokaisella kerralla on tuntunut, että jotain on tapahtunut ja ratsastustaitoni ovat kadonneet. Kolme ratsastustuntia siihen meni, kunnes tajusin ettei vika ole niinkään taidoissani vaan korvien välissäni. Kerron nyt hieman mikä sai minut tajuamaan tämän.

Edellisellä tunnillamme ratsastettiin rataa. Sain ratsukseni Reven, jolla en ainakaan muistaakseni ole aiemmin ratsastanut. Mietin vain mielessäni, että miksi mulle aina annetaan rataharjoituksiin hevonen, jota en tunne. Siis hevonen, johon minulla ei ole ennestään luottamusta. Kokoajan tuntui, että meno oli jotenkin ponnetonta ja löysää. Reve kyllä kiltisti hyppäsi mitä eteen tuli, mutta kuitenkin minusta tuntui ettei minulla oikein ole nyt tämä homma hallussa. Yhdelle esteelle Reve sitten totesi, että näin huonosti kun tullaan niin en hyppää ja kielsi.

Hyppäsin maastoesteitäkin

Kiellon jälkeen sisuunnuin, annoin pohkeet, pidin pohjetuen ja rupesin ratsastamaan. Ja kuinka ollakaan, loppuhypyt meni hyvin. Tunnin jälkeen mietin sitä, miten aina pitää tapahtua jotain tuollaista, ennen kuin rupeaa sujumaan. Ja silloin pienen pieni sähkölampun väläys kävi päässäni. Että pitäisiköhän sitä ehkä ratsastaa ihan alusta asti? Voisiko se toimia?

Vili

Vastausta tähän ei tarvinnut kauaa pyytää. Lauantaina menin taas ratsastamaan ystäväni suomenhevosta Viliä. Ratsuttaja oli käynyt parisen viikkoa ennen käyntiäni ja sain jo heti alkuun vinkiksi, ettei pitä antaa yhtään löysäillä. Onneksi myös asennemuutoksen alku oli kylvetty mieleeni ja päätinkin alusta asti ratsastaa. Oli myös hauska huomata, että tein hevosesta melko samanlaisia havaintoja, kuin ratsuttajakin oli tehnyt. En ole koskaan saanut palautetta siitä, onko tekemäni havainnot oikeita, mutta hienoa oli kuulla että samoja asioita oli ratsuttajakin huomioinut.

Vili ©Sanna

Alkuun Vili olikin vähän jähmeän oloinen ja ei kyllä halunnut taipua, ei ollenkaan. Teinkin ihan tosissani töitä, yritin taivutella ja asettaa vaikkei siitä aluksi meinannut mitään hyötyä ollakaan. Kuitenkin jossain kohtaa tapahtui pieni muutos, kaiken sen punkemisen jälkeen ja Vili rupesi taipumaan. Tässä kohtaa minä olin kirkkaanpunainen, hikinen ja hengästynyt, mutta kyllä vaan, hevonen rupesi taipumaan.

©Sanna

Ette usko sitä tunnetta, kun ihan oikeasti saa kaikelle tekemälleen työlleen vastauksen. Tässä kohtaa sähkölamppu syttyi välkkymisen jälkeen lopullisesti. Hetkeäkään ei saa antaa periksi, vaan on ratsastettava! Taitoni eivät siis ole kadonneet minnekään, ne on vaan olleet epävarmuden alla piilossa. Oli todella positiivista huomata, että ihan oikeasti pystyin saamaan hevosessa niin suuren muutoksen aikaan, minä ihan oikeasti tein jotain oikein.

©Sanna

Niinpä olen päättänyt tehdä asennemuutoksen. Aion tästä lähtien ihan oikeasti ratsastaa heti ratsastustunnin alusta sinne loppuun asti. Matkustelu on nyt tästä lähtien kielletty. Ja jos tulee epävarma olo tai alkaa pelottaa, niin sitten vain pidetään pohkeet kiinni ja toivotaan parasta. Tiedän, että pelko voi olla todella paha, jos sille antaa tilaa, mutta nyt minun täytyy vain itse voittaa se.

Onnistuneen ratsastusken jälkeinen kuva! ©Sanna

Ei saa antaa periksi epävarmuudelle, sillä kyllä minä pärjään, kun vaan yritän.

Tästäkin on selvitty ©Laura L.