Sitten. Minusta tulee röntgenhoitaja. 20.6. pitäisi kolahtaa tutkintotodistus postilaatikkoon. Koulu on siis viimein taputeltu loppuun asti ja työtkin olen jo röntgenissä aloittanut. Postauksen kuvat on estevalmennuksesta helmikuulta ja ne ottanut luottokuvaajani Netta S ja video on viime torstain tunnilta ja se on kuvannut Roosa H. :) KIIIITOS! <3
 |
| Abban kanssa ei pelota |
Poutaa olen käynyt taas pari kertaa ratsastamassa ja tarkoituksena olisikin taas jatkaa kerran viikkoon käymistä. Estetunneillakin olen taas käynyt kerran viikkoon ja estekurssikin on parin viikon päähän varattuna. Ja tästä onkin hyvä jatkaa nyt sitten torstain ratsastustuntiin.
Kyllä huomaa, että ratsastuksessa on ollut pieniä taukoja, sillä vanha estejännitys on taas nostanut päätään. Ja ärsyttävintä tässä on se, että oikeasti tiedän, ettei mulla ole mitään hätää, mutta silti vaan syke nousee ja alkaa ahdistaa. Olen kyllä päättänyt, että ei auta kuin vain mennä eteenpäin ja koittanut olla välittämättä ahdistuksesta. Jännitys riippuu myös todella paljon ratsusta. Jos mulla on alla esimerkiksi Abba, niin tiedän sen kyllä hyppäävän ja luotan siihen, joten en jännitä yhtään niin paljoa. Jos taas alla on vähemmän tuttu hevonen, niin jännitys on kova.
Viime tuntia olinkin jo odottanut hieman jännityksellä. Ratsuksi tulikin Leksa, joka on kyllä todella ihana, mutta jostain syystä punaiset puomit ovat sille vaikea paikka. Ja siinä vaiheessa kun opettaja raahasi punaista porttia estetolppien väliin, niin vatsasssa vähän muljahti.
Olin kuitenkin päättänyt, että esteestä mennään yli ja kun ensimmäistä kertaa lähestyin punaista porttiestettä niin mitään ongelmia ei ollutkaan. Leksa liiteli esteen yli ilman sen kummempaa kyttäilyä tai epäröintiä. Muutenkin tunti sujui ihan mielettömän hyvin, kunnes kerran Leksa päätti kieltää sille punaiselle esteelle, joka oli jo useamman kerran ylitetty. Ja tässä kohtaa mulla iski sitten jarru päälle. Ai että miten raivostuttavaa! Tulin uudelleen. Kielto. Ja taas uudelleen. Ja kielto. En edes muista yritettiinkö jopa viisi kertaa ja joka kerran kielto. Ja sitten tajusin, että on pakko päästää se käsijarru pois vaikka pelottaakin.
Pelotti ihan hemmetisti, mutta olin päättänyt että esteestä tullaan yli. Lähestyminen oli hyvä, mutta niin se oli ollut aikaisemminkin, mutta silti tökännyt ennen estettä. Ja vaikka pelottikin, niin annoin kädellä tilaa ja painoin pohkeet kiinni ja niin vain esteestä mentiin taas yli. Ja missä se ongelma sitten oli. No minun päässä. Väittäisin, että sen ensimmäisen kiellon jälkeen ei olisi ollut mitään ongelmaa, jos en itse olisi alkanut jännittyä. Ja kun jännityn, niin alan himmailemaan ja kun himmaillaan niin tullaan liian lähelle ja heppa sanoo, että ei. Aaargh! Kyllä teki mieli läpsiä itseä vähän naamaan, että herää.
Lopputunti sitten taas sujuikin ilman ongelmia ja noita kieltoja lukuunottamatta olin tosi tyytyväinen tuntiin. Millähän sitä oikeasti pääsisi tuosta typerästä pelosta eroon. Ottaen nyt huomioon, etten ole edes tippunut kahteen vuoteen hevosen selästä. Saisko jonkun nappulan päähän, jolla vois vaan kliksauttaa sen liiallisen itsesuojeluvaiston pois päältä? No. Eipä se auta, kun vain yrittää taas tsempata itseään ja koittaa kerätä itseluottamusta. On tässä kuitenkin menty ihan huimasti eteenpäin ja näen itse ainakin todella paljon kehitystä ratsastuksessani. Ja eipä sitä kehitystäkään tule, jos ei poistu mukavuusalueelta! Jokatapauksessa en anna tämän lannistaa ja ensi viikonloppuna olisi kisatkin tiedossa!
Tässä koostetta tuolta torstain tunnilta. Näkyy siellä yksi niistä kielloistakin. Onneksi jännitys ei näy ulospäin, mutta harmillisesti sen hevonen varmasti aistii.
