Eilen sitten kävin taas Murun luona. Tällä kertaa oli kaikki popot jalassa, joten pääsin ratsastamaan. Netta oli taas lähtenyt mukaani kuvaamaan, joten sain kuviakin. Ilma sen sijaan rajoitti nyt aika paljon ratsastusta, sillä oli TODELLA kuuma. Ilma oli todella painostava ja tuntui että ihan pysähtynyttä, ettei oikein edes tuuli käynyt. Kaikki kuvat on siis Netan ottamia ja siitä suuren suuri kiitos taas kerran! :)
![]() |
Tarhakaverille piti höristä |

![]() |
Pieninä hetkinä meno näytti ihan hyvältäkin. Ja kypärän varjo tekee tuon ilmeen, en ollut noin tuimana! |
![]() |
Humputteluravia pitkin ohjin. |
Tallilta käytiin sitten Netan kanssa tässä meillä syömässä ja ihan hirveä sade alkoi. Vettä tuli ihan saavista kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Aikaa meni sitten sadetakkia etsiessä, joten myöhästyttiin iltakisoista hieman. Kaiken lisäksi opistolla ei ollut satanut ollenkaan! Ukkonen jyrisi kyllä kun päästiin paikalle ja aika kovaakin, mutta koko illan aikana siellä ei satanut pisaraakaan. Turhaa siis myöhästyttiin. Ei onneksi missattu, kuin 4 ensimäistä ratsukkoa. Joten sain kuvattua kaikki muut 90-luokasta eteenpäin. Kuvia en ole vielä ehtinyt käymään läpi, mutta käyn heti kun ehdin.
Sain myös eilen tekstiviestin tietokonehuollosta, että siihen minun koneeseen on tilattu varaosia ja arvioitu huoltoaika on 3-5 päivää. Hyvällä tuurilla siis saisin oman koneeni takaisin jo ensi viikolla!
Laittelen sitten kisakuvapostauksen kun ehdin käymään kuvat läpi!
![]() |
Muru |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit :)
Asiattomat kommentit poistetaan.